Kirjahaaste vuodesta 2011

Vuosi lähestyy vihdoin loppuaan ja saan viimein suoritettua jotain, mitä olen jo jonkun aikaa harkinnut, eli osallistuttua ensimmäistä kertaa kirjahaasteeseen! Susan Järjellä ja tunteella blogista löytyi mielenkiintoinen haaste, jossa pääsee vähän kertaamaan kuluneen vuoden kirjasaldoa! Kertaaminen tapahtuu vastaamalla Susan blogista löytyviin kysymyksiin.
Siispä näin vuoden loppuun onkin hyvä katsella, mitä tulikaan luettua vuonna 2011, varsinkin kun tiedän, etten hirveämmin tämän vuoden puolella ehdi enää lukea.

1. Minkä lukemasi kirjan olisit toivonut löytäväsi juuri joulupaketista tänä vuonna, ellet jo olisi lukenut sitä?

Tuomas Vimma - Raksa

2. Mitä kirjaa suosittelisit ystävälle, joka ei ole lukenut paljoa, mutta kaipaisi lukuelämyksiä?

Daniel Glattauer - Kun pohjoistuuli puhaltaa

3. Mikä kirja sinun teki mieli jättää kesken?

Dan Brown - Kadonnut symboli

4. Mikä kirja sai sinut vuodattamaan kyyneleitä?

Juha Vuorinen - Vaippaihottumaa
Tähän täytyy selityksenä sanoa, että nauroin vedet silmissä.

5. Minkä kirjan lukemista odotit ennakkoon eniten?

Seppo Jokinen - Ajomies

6. Mikä kovasti pitämäsi kirja sai mielestäsi aivan liian vähän näkyvyyttä ja ns. blogisavuja?

Seppo Jokinen - Ajomies

7. Mikä kirja oli suurin pettymys?

Dan Brown - Kadonnut symboli

8. Minkä kirjan ottaisit ainoaksi kirjaksi autiolle saarelle uudestaan...ja uudestaan luettavaksi?

Joko Juha Vuorisen Kristianin nuoruusvuodet tai Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja

9. Mikä kirja herätti sinulla eniten halua keskustella kirjan tapahtumista ja henkilöistä?

Stephen King - Se

10. Minkä kirjan sulkisit aikakapseliin avattavaksi sadan vuoden päästä täällä Suomessa?

Tuomas Kyrö - Mielensäpahoittaja

11. Mistä kirjasta haluaisit nähdä elokuvan, ellei sitä jo ole tehty?

Seppo Jokinen - Koskinen ja siimamies

12. Minkä kirjan ns. jälkimaku oli niin voimakas, että mietit sitä vielä pitkään viimeisen sivun kääntämisen jälkeenkin?
Stephen King - Se

13. Mikä kirja oli suurin yllättäjä hienon lukukokemuksen myötä?

Jane Green - Kirjaflirttiä tai Anoppiahdistus

14. Mistä kirjasta et muista enää paljoakaan, vain lähinnä tunnelmia ja pätkiä sieltä täältä tapahtumista?

Edgar Allan Poe - Pelon ja kuoleman kertomuksia

15. Mitä kirjaa suosittelisit eniten muille kirjablogisteille?

Tuomas Vimma - Raksa

Jane Green - Anoppiahdistus

Lukiessani mietin, mitä kaikkea tästä kirjasta kirjoitan. Nyt kun se viimein loppui, ja olisi aika toteuttaa kaikki hienot suunnitelmat, havaitsen pääni olevan täysin ajatuksista tyhjä.
Pikainen googletus ja Wikipedia varmistavat muistikuvaani, että hänet ja Bridget Jonesin luojan, Helen Fieldingin, mielletään Chick-lit genren äitihahmoiksi. Mikä on kyllä hassua, koska voin Bridget Jonesit lukeneena sanoa näiden kirjojen olevan keskenään täysin erilaisia.
Siinä missä Fieldingin kirjat ovat huumoria ja erilaisia kommelluksia sekoitettuna sinkkumiesten kalastamiseen, on Greenin teokset enemmäkin vakavaa kertomusta ihmissuhteista.

Tämän kohdan jälkeen aion paljastaa joukon yksityiskohtia kirjasta, joka myös poistaisi osan mielenkiinnosta, joten ne jotka suunnittelevat kirjan lukemista: kannattaa lukea. Ne joita kiinnostaa tietää enemmän: spoilereita tulossa!

Kirjan nimi selkeästi viittaa anopin ja päähenkilön väliseen suhteeseen, mitä kirjassa käsiteltiinkin, mutta yllätyin aiheiden runsaudesta. Kirjassa pohdittiin avioeroa, pettämistä, luottamusta ja perhesuhteita. Tapahtumiakin on runsaasti aina raskaudesta ja lastenhoidosta ihmissuhdesotkuihin. Olin yllättynyt myös siitä, kuinka ison aikavälin kirja kattaa. Eli aiheena ei todellakaan ollut pelkästään kahden naisen valtataistelu!

Kirjan alussa kerrotaan Danin ja Ellien tarinan alkua, raskautta ja heti seuraavana onkin vuorossa häät. Tarina kuitenkin jatkuu tästä paljon, sillä kuten aikaisemmin mainitsin, kirjassa käydään läpi parin eroaminen, mitä tunteita voi käydä läpi eron aikana, miten reagoidaan ja miten käyttäydytään eron aikana. Ehkä isoin asia, miksi pidin tästä teoksesta lienee se, että vaikka pettämistä asiana käsiteltiinkin ja mahdollisuus oli koko ajan läsnä, ei itse pääparille tätä tapahtunut. Olin aivan varma, että kohta se tulee, mutta kirjan lopussa olin aivan ihmeissäni ja onkin virkistävää lukea tämäntyylinen ihmissuhdedraama ilman pettämiskuvioita! Tunteiden vuoristorata oli käynnissä yöt ja päivät, ja Green todellakin osaa asiansa kirjailijana paremmin kuin hyvin. Käännekohtia oli monia, mutta ei varsinaisia kohokohtia, tai ainakaan en nyt osaa poimia yhtään sellaista. Silti kirjassa pysyi kokoajan mielenkiinto ja vakavuudesta huolimatta hahmoihin ei ehtinyt kyllästyä.
Vaikka olenkin aikaisemmin joitain teoksia Jane Greeniltä lukenut, en silti ollut varautunut siihen, että kirja tekisi tälläisen vaikutuksen. Ihmissuhdedraamaa ilman telvisiomaista ylidramaattisuutta, ongelmina tavallisten ihmisten arkipäiväiset ongelmat. Jopa hahmot olivat uskottavia ja kasvua tapahtui itse kunkin osalla.

Tuon King pettymyksen jälkeen onkin kiva ylistää taas jotain! Nyt sujahdan vuoteeseen, jotta jaksan aamuna tomerana vielä siivoilla ennen kuin saan seuraa tänne kirjakomerooni!
Toivottelen vain vielä hieman myöhästyneet jouluntoivotukset ja laitan sormet ristiin, että saitte kirjarikkaan lahjasadon ;) Itse olen kovin tyytyväinen!

Hyvää joulua!

Stephen King - Se 2

Tästä on tehty elokuva. He, jotka eivät ole lukeneet kirjaa, ovat nähneet elokuvan. He, jotka eivät ole nähneet elokuvaa, tietävät elokuvasta. He, jotka eivät tiedä elokuvasta, tunnistavat Pennywise klovnin.
Se on yksi tunnetuimpia Stephen Kingin kirjoittamia teoksia. Ensimmäinen osa oli tajunnan räjäyttävä. Toinen osa pilasi parina yönä levolliset uneni ja aiheutti siten valtaisaa väsytystä.
Olen varma, että seuraavaa lausetta lukiessa vedetään jossain palkokasveja hengityselimistöön, mutta sanon sen silti. Olen pettynyt.

Ensimmäistä osaa arvostellessani mainitsin vain harvojen kirjailijoiden kykenevän viemään homman kunnialla loppuun asti noudattaen antamiaan lupauksiaan. Suurena King fanina joudun kuitenkin toteamaan, että niin usein kun King siinä onnistuukin, ei tällä kertaa.
Teos on hyvä. Se on hieno. Näen selvästi, miksi teoksesta on tullut niin legenda. Kirja on ymmärrettävästi paljon laajempi ja ainutlaatuinen kokemus. Siinä on paljon asioita, joita ei elokuvassa pääse kokemaan. Minun mielestäni tässäkin tapauksessa, kirja on parempi kuin elokuva.
Se ei silti muuta sitä tosiseikkaa, että paikoittain olin tylsistynyt. Lukeminen oli kamppailua ja vaikka teos lopussa saavutti taas tasoaan, ei se silti ilman pakottamista sujunut.
Loppuratkaisu oli kovin ennalta-arvattava, mutta silti mielenkiintoinen.

Teos itsessään jatkuu melkein suoraan siitä mihin jäätiin. Häiritsevä tekijä oli, kuinka ensimmäisen osan lopussa kerrotaan tiettyjen henkilöiden suuntaamisesta Maineen. Viimeiset sanat kertoivat heidän suunnitelmistaan ja tunteistaan sekä pyrkimyksestä päästä perille ja suorittaa "tehtävänsä" loppuun saakka. Sitten heidät unohdettiin. Toista osaa sai lukea pitkälle yli puolen välin, ennen kuin kumpikaan hahmoista palasi kuvioihin ja en ole varma toimiko homma silloinkaan.
Jollain tapaa ensimmäinen osa yhdistettynä toisen osan joihin kohtiin (mm. 80 viimeistä sivua, jotka luin mukavasti irkatessa) pelastavat teoksen. Erityisesti lopusta ja Billin viimeisestä taistelusta jäi hyvä mieli, ja olisin mielelläni kuullut hahmojen tarinaa pidemmällekin.
Huomautan myös, että vakavasta araknofobiasta kärsiville en kirjaa suosittelisi, sillä itse itkeskelin nurkassa epämääräisenä myttynä. Kohta kuitenkin oli inhimillinen. En kuollut! Joku muu kyllä kuoli, ja siitä iso plussa.

Haluan kuitenkin korostaa, että vaikka haukun Sen kakkososan, se lähinnä johtuu omasta pettymyksestäni. Kuten jo aikaisemmin mainitsin, olen King fani. Kaikki tietävät Sen. Odotukset olivat kovat ja pettymyshän siitä seurasi. Se ei kuitenkaan vähennä faniuttani yhtään, ja saatte tulevaisuudessa varmasti lukea lisää Kingistä!

Se siitä sitten.

Sapphire - Precious

Tentit ne vain jatkavat ahdisteluaan ja kiireet kasaantuvat. Molemmat selkeästi nähtävissä blogissa, sillä lukeminen on ollut luvaittoman vähäistä. Huomioni varastamisesta syytän tenttikirjoja, lähestyvää joulua ja aivan mahtavia ihmisiä, joiden seurassa valvoin viimeiset pari yötä. Kotiinpaluu surussani luin viimein kauan kesken olleen kirjan loppuun! Vuorossa siis Sapphiren esikoisromaani nimeltään Precious - Harlemilaistytön tarina.

Aina joskus käy vahinkoja. Yleensä muistan kirjani pelottavalla tarkkuudella, mutta minunkin aivoni ovat valitettavan rajoitetut. u__u Joten tätä teosta löytyykin nyt kahden kappalein! Eri kielillä onneksi.
Ensin ostin englanninkielisen teoksen ihan puhtaasta mielenkiinnosta, se kuitenkin jäi kesken varsin pian. Tästäkin vähästä sai kuitenkin tehtyä mielenkiintoista vertailua kääntäjien mielenliikkeistä!
Se mikä tästä kirjasta tekee erilaisen, on kielenkäyttö. Kun päähenkilömme, tummaihoinen ja lihava Precious, kirjoittaa päiväkirjaa tai puhuu, on teksti puhekielistä. Ei kuitenkaan normaalissa määrin, vaan tässä se on viety kokonaan uudelle tasolle. Englanniksi lukiessa jouduin välillä lukemaan lauseita ääneen ymmärtääkseni merkityksen. Kaikki ovat kuulleet tummaihoisten joskus hieman epäselviä aksentteja, mutta oletteko miettineet näiden lauseiden kirjoitusasiua? Annan esimerkiksi vaikkapa seuraavaa: "I say, "I ain' going nowhere mutherfucker till the bell ring. I came here to learn maff and you gon' teach me"" ja "I'm really mad 'cause actually I like maff even though I don't do nuffin', don't open my book even. I jus' sit there for fifty minutes. I don't cause trouble. In fac' some of the other natives get restless I break on 'em." Ymmärrettävää? Kyllä. Alussa hieman hankalaa? Kyllä.
Ilokseni huomasin suomentajan jatkaneen samaa linjaa! Elikä alkuperäisteosta on noudatettu, ja kieli on ihan erilaista tässäkin.

Itse tarina kertoo kirjan alkamishetkellä kuusitoistavuotiaan tytön elämästä. Hän on synnyttänyt isälleen lapsen ja on nyt jälleen raskaana. Eli insesti on vahvasti läsnä. Hänen elämänsä ei ole ollut hyvä, ja suhde äitiin on suoraan sanottuna kamala, ja vieläpä täysin ymmärrettävistä syistä. Hänellä on kuitenkin salaisuus, joka hiljalleen turmelee hänen elämänsä. Vaikka hän voi avoimesti kertoa isänsä ja äitinsä tekosista, ei hän silti voi tunnustaa kykenemättömyyttään lukea ja kirjoittaa. Tämäkin on kuitenkin muuttumassa. Hän pääsee uuteen koulujärjestelmään nimeltään Opetetaan toisiamme, jossa hänen elämäsä alkaa hitaasti muuttaa suuntaansa.

Teos on kasvutarina, joka seuraa nuoren tytön vaiheita ja itsensä hyväksymistä sekä aikuistumista. Vihasin hahmoa alussa, mutta tarinan edessä syyt hänen käytökseensä selviävät ja muutos alkaa. Loppuviimein hymyilin jo Preciousin tavalle nähdä maailmaa ja hänen haaveilleen.
Tarina itsessään on rankkaa tavaraa, vaikka kuitenkaan mielestäni siinä ei ole mitään liian rankkaa kuvausta asioista. Eli lukea sen kyllä uskaltaa! Mielenkiintoisena seikkana kuitenkin pidin sitä, kuinka kirjailija on tehnyt Preciousin päiväkirjan. Tyttö opettelee vasta kirjoittamaan, joten on vain loogista, ettei se heti onnistu kuin itsessään. Kirjaimien puuttuminen, sanojen väärät tulkinnat ja tyhjät täydennä-tämä-sana-oi-opettaja-Rain toivat realistisuutta ja siinä lukija saa seurata oppimisen kehittymistä!

Kirja ei ole mikään must-read ja maailmaa mullistava erikoisuus, joka tuottaisi nautintoa millaista ei muualta saa, mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen. Vaikka alku oli hieman nihkeä ja oli paljon vaiheita, että luin jotain muuta välissä, oli hetkettäin aistittavissa koukuttumista, joka tottakai lasketaan hyväksi asiaksi.
Joskus kyllä vielä kahlaan tuon alkuperäiskielelläkin loppuun asti!

Linkkejä yöhönne saadaan ensimmäiseksi sivustosta Bookreader,fi ja toisena tarjoan Salamaponia Nauttikaa!




Nyt painun takaisin sänkyyni halailemaan tyynyä ja tutustumaan tenttikirjaan. (Ihan varmasti otan sen mukaan! Kukaan ei määrittele, että sen pitäisi olla ainoa kirja mukana!)

Stephen King - Se part 1

Olen jo pitkän aikaa tiedostanut yleistiedossani, kirjallisuustiedossani sekä King tietoudessani valtavan puutteen! Onneksi Se on nyt melkein korjattu. Työn alla siis viimeaikoina on ollut tuon legendan ensimmäinen osa!
Muuallahan kyseinen teos on julkaistu yhtenä pakettina, mutta jonkun (mahdollisesti insinöörin) fiksun älynväläyksen ansiosta Suomessa se on jaettu kahteen osaan. Minulla ei ole mitään esimerkiksi kirjasarjoja vastaan, itseasiassa päin vastoin! Ongelma tässä nyt vain tuppaa olemaan se, että jos kirja on alunperin tarkoitettu luettavaksi yhtenä teoksena, yhtien kansien välistä, niinsanotusti kerralla alusta loppuun, on sitä hyvin hankala katkaista sujuvasti. Ja hyvin harvoissa kirjoissa tulee sellaisia "jos nyt mitenkään haluat pitää puolenvuoden tauon keskellä tätä teosta, niin tässä olisi nyt sulle sellanen kivan sopiva, mukava ja pörröinen kohta". Tajusin tämän vasta kun jäljellä oli sata sivua, ja järkytykseni oli suuri.
Sekä ennen aloittamista että kesken ensimmäisen osan omistin hirveän kasan ennakkoluuloja. Olin aivan varma, että kirja ei vaan voi pystyä onnistumaan näillä olosuhteilla. Ensimmäiseksi ihan vain jos siitä syystä, että se on niin tunnettu ja ylistetty. Allekirjoittanut kuitenkin selvitti asiaa ja totesi suosion olevan hyvästä syystä. Toisena on kirjan kahdessa osassa julkaiseminen. Kuten aikaisemmin tässä tekstissä jo avauduin, voiko kukaan katkaista kokonaista teosta keskeltä ilman että se tekee hallaa? Johonkinhan sen on pakko vaikuttaa! No niinhän se vaikutti nytkin. Seurauksena en voi keskittyä tällä hetkellä lukemaani dekkariin, koska odotan kaukolainaani toisesta osasta saapuvaksi. Well played! Ensimmäinen osa lopetettiin kutkuttavasti, ja mielestäni jopa niin, että siinä on jopa järkeä. Erinäisten tapahtumien seurauksena. tässä kohtaa ikään kuin käännettäisiin uusi sivu esiin. Suoraan sanottuna: en jaksa odottaa, että pääsen jatkamaan ja nostan hattua tiimille tästä. Harva olisi samaan pystynyt.

Itse tarina luultavasti on kaikille (tai ainakin hyvin suurelle osalle) tuttu jo entuudestaan, mutta kerrataan sitä nyt vähän. Tämä nyt kuitenkin koittaa olla kirjallisuusblogi. Ainakin välillä. Korostan nyt puhuvani suurimmaksi osaksi vain ensimmäisestä osasta.
Ensinnäkin, tarina sijoittuu kahteen eri aikakauteen. On tapahtumat kun lapset olivat nuoria ja tapahtumat 27-vuotta sen jälkeen, hahmojen ollessa iältään jo neljääkymmentä. Tapahtumat alkavat pikku hiljaa, ihmisiä katoilee, outoja ja raakoja murhia kohdistuen lapsiin.
Kaikkea ei kuitenkaan kerrota heti, vaan tunnelmaa luodaan asteittain. Lapset tekevät lupauksen, että mikäli tapahtumat koskaan alkavat uudelleen, he kaikki palaavat takaisin. Menneisyyden tapahtumista he eivät muista mitään, mutta matkalla kohti kotia, muistot alkavat tulvia takaisin kiihtyvällä vauhdilla. Kaikilla on kohtaamisia Pennywisen kanssa menneisyydessä. Kun kaikki ovat vihdoin palanneet, saadaan kohtaamisia myös "nykyisyyteen". Tarina tosiaan jää kesken ensimmäisessä osassa, joten itse taisteluun ei vielä päästä, vaan pitää odottaa seuraavaa osaa.

Yleensä en pidä tarinoista, joita kootaan pitkän aikaa. Tarinaa pohjustetaan, tapahtumat tukevat toisiaan ja nostattavat jännitystä tulevasta. Jokainen kohtaaminen Pennywisen kanssa oli erilainen, omanlaisensa, ja silti jokainen kovin jännittävä. Vaikka teoksella ei ihan kaikki yöuniaan menetä, on kuvailussa ja tunnelmassa jotain niin tyylikästä, ettei sitä voi vastustaa. Luin suu auki tippuvista huulenpalasista ja lentävistä pelottavista linnuista! Monissa kirjoissa tunnelman luominen pitkällä aikavälillä ei ole toimivaa. Mikäli itse prosessi on sujuvaa, lukija yleensä pettyy lopulliseen kohtaukseen. Tähän astiset kohtaamiset ovat olleet ehdottomasti sujuvia, toimivia, viehättäviä, lumoavia ja erilaisia. Vaikka olen paljon kirjoja kolunnut, pitää King silti vahvasti otteensa, enkä voi lopettaa herran ihailua. Odotan innolla onnistuuko loppuhuipennuksien luominen samalla tyylikkyydellä kuin olen Kingejä lukiessani tottunut.

Vaikka et suunnittelisi lukevasi molempia osia, on ensimmäinen osa silti lukemisen arvoinen. Väittäisin kuitenkin, että mikäli et pidä tekstistä, mutta kahlaat silti tuon 635 sivua kattavan teoksen läpi, metsästät sen jälkeen seuraavaa. Ihan vain saadaksesi tietää, mitä lopussa tapahtuu.

Vaikka ystäväni varmasti pitävät tätä hieman vanhana uutisena; ei King lopeta viehättämästä minua. Hän on nero, ja vaikka lupasin olla Sen kanssa puolueeton, en juurikaan löydä moitittavaa. Itseasiassa ainoat moitteet tulisivatkin tällä kertaa käännöksestä, eli ei varsinaisesti koskien itse kirjailijaa.

Miksi Pennywise piti suomentaa Penninvenyttäjä?

Miksi vaahtokarkki on silti kirjassa marshmellow?

Miksi kaksi eri osaa?

Kuva lainattu täältä

Helsingin Kirjamessut 2011

Aikaisemmin I miss Mummy postauksessakin mainittu Hippiystävä L meni ja voitti itselleen päivälipun Helsingin kirjamessuille. Yksin on kuitenkin kovin tylsä kulkea ja hämmästellä, joten pyysipä hän mukaan yhdeen kaaveeriin. Pienen suostuttelun jälkeen ("siellä on kirjoja!") sovittiin menopäiväksi Lauantai, ja sehän allekirjoittaneelle sopi paremmin kuin hyvin, olihan silloin ohjelmassa dekkarilauantai! Näin siis suuntasimme aamulla unisina junalla kohti Pasilaa. Neljän tunnin yöunilla olettaisi reissun olevan vähän raskas, mutta ainakin aamulla meno oli kovin hulvatonta, riemua revittiin muun muassa yksinäisestä hintalapusta.

Paikalle päästyämme huomasimme, ettemme suinkaan ole ainoita messuille raahautuneita, vaan ihmisvilinää riitti kyllä ainakin lievästi sosiaalikammoiselle vähintäänkin riittävästi. Joku voisi myös käyttää sanaa liikaa. Lievistä ärsytyshetkistä ja hampaiden kiristelyistä huolimatta, oli messut nautinnollinen kokemus. Tässä todiste muidenkin perille pääsystä:

Yleiskuvaa

Eli väkeä kyllä riitti.
Ensimmäisenä harhailimme ja löysimme tavoitteen mukaisesti Mika Waltari lavalle kuuntelemaan Uusista dekkarinimistä ja mielenkiintoista se olikin. Saatiin heti metsästettyä parit signeeraukset ja kuultiin paljon mielenkiintoisia asioita esikoiskirjailijoiden suusta. Mukana olivat muun muassa Mia Vänskä, Kati Saurula, Juha-Pekka Koskinen, Esa-Pekka Kanniainen ja Pekka Hiltunen.
Kovasti tekisi mieli eritellä jokainen paneeli erikseen, mutta todellisuus on että jokainen ohjelmanumero johon menimme, oli kuuntelun arvoista. Negatiivisia puolia toki löytyy kaikesta, mutta tässä on niitä nyt niin vähän, että ohitan sen suosiolla. Tiivistettynä ohjelmia katsottiin paljon ja ne olivat erinomaisia. Olin myös hyvin onnellinen nähdessäni vihdoin Reijo Mäen oikeassa elämässä ja totesin herran olevan varsin lupsakka ja hupaisa tyyppi. Mielelläni olisin kuunnellut lisääkin.
Peruskirjailijoiden lisäksi hämmästelimme esimerkiksi Tarja Halosta, Sofi Oksasta ja allekirjoittaneen suureksi iloksi HP Björkman näyttäytyi ja kehoitti meitä olemaan tuhlaamatta kaikkia rahojamme. Valitettavasti kyseistä pyyntlä ei voitu toteuttaa. Pyydän anteeksi HP!

Vaikka tästä postauksesta tulikin kronologisesti hieman oksennus, on pakko seuraavana hehkuttaa Seppo Jokista. Kyseinen kirjailija lukeutuu moniin lempikirjailijoihini, mutta on myös niitä harvoja josita pidän myös ihmisenä (toisin kuin esimerkiksi Leena Lehtolainen). Olen Jokisen nähnyt nyt suhteellisen monta kertaa, ja viimeksi sain myös lupauksen, että seuraavalla kerralla hän osaa signeerata kirjani ilman että kerron nimeni ensin. Tämä ei ikävä kyllä toteutunut, mutta olen enemmän kuin onnellinen siitä että kaksi ensimmäistä kirjainta tulivat ilman apua! Loppunimen täydensin itse. En osaa sanoilla kuvailla sitä sisältä pulppuavaa iloa, kun Jokinen hymyili ja kommentoi bloginpitäjän olevan ihana, kun aina on uusi kirja mukana signeerattavaksi. Mikäli tämä joskus päätyisi Jokisen silmien eteen (jota kyllä epäilen kovasti) niin haluan sanoa: kiitos.

Koska postaus on nyt jo varsin massiivinen, tiivistän tähän loppuun tylsän (mutta kirjoittajalle ah niin tärkeän) listan ostoksista ja signeerauksista, joita tuli tällä reissulla metsästettyä.
Aloittakaamme rahanmenosta! Monta kirjailijaa on tuottanut yhteistyössä tälläisen yhtenäisen kirjan nimeltä Kultainen peura (mukana mm. Jokinen, Lehtolainen, Nykänen, Rönkä ja Sipilä), Patricia Cornwellin Scarpetta, Henning Mankellin Kiinalainen, John Boynen Poika raidallisessa pyjamassa, Suomen Dekkariseuran julkaisema Pulpografia (ja Suomen Dekkariseuran paita!) Timo Sandbergin Pirunpesä, Esa-Pekka Kanniaisen Pimeä Korpi ja Seppo Jokisen Hukan enkelit. Eli näistä voidaan odottaa tulevaisuudessa jotain sepitystä, kunhan vain ehdin keskeneräiset kirjat lukemaan. Myös yllättävän moniin näistä saatiin signeeraukset metsästettyä, ja siitä kirjoitankin seuraavaksi.

Vielä tämä ja sen jälkeen olette kaikki taas hetkeksi vapaita (mutta vain hetkeksi!)
Ihan ensimmäisenä on fyysinen tarve ylistää erään kirjailijan signeerausta. Pekka Hiltusen Vilpittömästi sinun on aivan nerokkaasti tehty!
Fiksuimmat osaavatkin jo tästä päätellä jotain blogin kirjoittajan nimityksestä, mutta ei anneta sen häiritä.
Vaikka temppu itsessään on erittäin yksinkertainen, olin sen nähdessäni aivan ihastunut. Niin yksinkertainen, niin nokkela. Ylpeänä siis kartutin kokoelmaani ja tavoitin Mia Vänskän, Pekka Hiltusen, Esa-Pekka Kanniaisen, Seppo Jokisen ja Timo Sandbergin.
Kokonaisuudessaan messuista sanoisin seuraavaa: Tampereen kirjamessut ovat ihanat, mutta Helsingin kirjamessut voittavat mennen tullen. Se joka tänävuonna missasi, kehoitan ystävällisesti suuntaamaan Helsinkiin ensivuonna. En epäile menestystä hetkeäkään.

Kirjakaupoista

Nyt tulee monta postausta putkeen, mutta aloitetaan nyt kirjakaupoilla! Vierailin tuossa jonkun aikaa sitten jälleen rakastamassani Englannissa, ja en vieläkään osannut lopettaa kirjakauppojen kuolaamista. Taso on jotain ihan erilaista kuin mitä Suomessa on. Tästä todistusaineistona myös kuvamateriaalia!

 

Kuvassa on siis Englannissa, Birminghamissa sijaitsevista Waterstone's kirjakaupoista toinen. (Toisesta ei valitettavasti ole kuvaa, se on vanha ja hieno rakennus, mutta tämä on niinsanotusti pääliike keskustassa) Kyseessä on siis 5. kerroksinen kirjakauppa, joka sisältää kirjoja eri osa-alueita. On true-crime, crime, unfortunate lives, sports, fiction, horror, cult, classics ja niin edelleen. Hyvin paljon eri osa-alueita. Pystyn viettämään Waterstone'silla vaikka koko päivän, ja kun juuri kuvassa näkyvä liike on kirjaimellisesti keskustassa, tulikin siellä vietettyä aikaa suorastaan luvattoman paljon.

Tästä päästäänkin toiseen merkittävään eroon. Olen siis itse ollut kirjakaupassa töissä, ja vaikka meillä panostettiinkin viihtyvyyteen ja somistuksia taiteiltiin pelottavalla vakavuudella, on silti edelleen Suomi jäljessä tässäkin asiassa. Juuri samaisessa liikkeessä näin ehkä tyylikkäimmän asian kirjakaupoissa tähän mennessä. Siitäkin seuraa kuvamateriaalia:

 

 

Crime osasto Waterstone'sin liikkeessä

Ei Suomessa tälläisiäkään tule vastaan. Myös asiakaspalvelu tuntuu olevan yllättäen hieman eri tasoluokkaa kuin täällä meidän kylmässä maassamme, enkä tarkoita kylmällä nyt pelkkää säätä...
Viihtyvyydestä mainittakoon sen verran: kirjoja saa katsella rauhassa. Apua saat heti jos pyydät ja sisään tullessasi sinua aina tervehditään. Myyjät ovat ystävällisiä ja kirjahyllyt ovat järjestetty loogisesti alakategorioittain ja sisältävät myös henkilökunnan suosituksia. Kirjakaupassa on myös kahvila. Lisäksi jokaisella osastolla on tarpeeksi työntekijöitä, ja näyttävät vielä olevan kiinteästi palkattu tietylle osastolle, joka mahdollistaa asiantuntevan avun tarvittaessa. 
Myös kirjavalikoimat ovat ihan eri luokkaa, ja en jaksakkaan odottaa, koska pääsisin jälleen haahuilemaan rakkaaseen jättikirjakauppaani<3

Tuomas Vimma - Raksa

Vimmalta tosiaan julkaistiin uutta tekstiä, ja siitäkös allekirjoittanut sekosi. Hyppelehdin heti kirjakauppaan ja hädissäni pyörin ympyrää, kunnes viimein ymmärsin kitistä apua hymyilevältä myyjältä. Sain kirjan käteeni ja puristin sen pikkuisia rintojani vasten varsin onnellisena. Vaikka kansikuva ei ole kovinkaan houkutteleva, eikä takakansikaan ei muuta tehnyt kuin aiheuttanut epäilyksiä, kaikki huolet katosivat esipuheen lukemisen jälkeen. Viimeistään ensimmäisen luvun jälkeen olin varma, että Vimma on säilyttänyt tasonsa, ellei jopa ylittänyt sitä.
Siinä missä aikaisemmissa kirjoissa ollaan tutustutta AD:n, kirjailijan ja kokin elämään, on tällä kertaa vuorossa rakennusala. Rajun Helsinki 12 trillerin jälkeisen rauhallisemman Gourmet-teoksen tunnelmiin palaillaan jälleen, ja kirja on erittäin miellyttävä lukea. Tapahtumia kirjasta ei puutu, ja vaikka tiedän rakennusalasta suurin piirtein saman verran kuin koala kirjallisuudesta, ei se teoksen lukemista tahi ymmärtämistä vaikeuttanut lainkaan. Kirja oli erittäin nautinnollinen ja pidän Vimman tavasta kirjoittaa niin paljon! Tätä teosta on odotettu innolla, ja onkin vähän sääli, että luin tämän ollessani Englannissa ja sain itseni liian monta kertaa kiinni siitä, että ahmin Raksaa (niin häiriintynyt kuin tuo lause onkin) enkä huomioinut ympäristöäni lainkaan. Vierailin ehkä yhdessä Iso-Britannian kauneimmista kaupungeista, ja istuin McDonaldsissa lukemassa kirjaa. Auts. Kaikeksi onneksi kuitenkin Vimman teos oli niin miellyttävä, ettei missattu aika oikeasti mennyt lainkaan hukkaan!

Joskus Helsinki 12 lukiessani pohdiskelin, että jos kirjoittaisin arvostelun tai suosittelun herran teoksista, miten sen tekisin. Mitä sanoisin ja mitä asioita voi paljastaa. Lopetin saadessani migreenin, ja lopetan tämänkin köyhän arvostelun täysin samoista syistä.
Tuomas Vimma on loistava kirjailija, ja näkyypä herran teoksia nyt jo lukioiden lukulistoissa, eikä syyttä. Minulla on vahvat aavistukseni siitä, että tästä tulee aikamme klassikko.
Lukekaa, tutustukaa ja arvostelkaa.
Se, joka osaa kertoa hänen teoksistaan paljastamatta liikaa (ja tietenkin pitää Vimman kirjoista...) kertokaa se täällä ja lupaan lähettää nallekarkkeja postissa!

Pahinpaan tiedonnälkään voi hakea ensiapua takakannen muodossa vaikkapa Bookreaderista

Cathy Glass - Cut

Palauduin Brittilästä onnellisesti, mutta oih ja voih kun on kirjoitukset rästissä pahemman kerran! Nyt en kuitenkaan ala koko maailmaa (köh, yhtä blogia) pelastamaan keskellä yötä, vaan painun nukkumaan. Sitä ennen kuitenkin avaan tarina-arkkuni ja satuilen tästä teoksesta hieman.

Kyseessähän on tosiaan kirjailija Cathy Glass, jolta aikaisemmin luin teoksen 'I miss Mummy' ja lupasin kovasti lukea lisää. No nyt on sen aika tullut sitten!
Koko nimeltäänhän tämä on 'Cut: The true story of an abandoned, abused little girl who was desperate to be part of a family' ja onhan se totuudenmukainenkin.
Tässä kirjassa tutustutaan Cathyyn hänen uransa alkuvaiheilla, kun hän otti ensimmäisen lapsen luokseen asumaan, ja mitä tapahtuukaan kun toinen lapsi löytää tiensä Cathyn kotiin. Dawn on kolmetoistavuotias pikkutyttö, joka käyttäytyy Cathyn ja tämän miehen seurassa moitteettomasti. Hän lähtee kouluun, tulee takaisin, tekee läksynsä, syö ja kommunikoi. Ainoa vain, että Dawn ei edes käynyt koulussa.
Pian huomataan tytön oikeasti tekevän aika pitkälti mitä vain haluaa, vaikka julkisivu sijaisperheelle onkin kunnossa. Asialle pitää tehdä jotain, ja Cathy koittaa keksiä uusia keinoja saada Dawn kuriin. Ongelmia kuitenkin alkaa kasaantua, kun saadaan selville Dawnin kävelevän unissaan, menneisyydestä ja osallisuudesta onnettomuuteen, itsensä satuttamisesta ja kaveripiirin vaikutuksesta muuten niin herttaiseen tyttöön.
Onko mitään keinoa helpottaa elämää kolmetoistavuotiaalle tytölle, joka selkeästi on kärsinyt elämässään liikaa? Ja mitä niin pahaa on hänen menneisyydessään tapahtunut, että Dawn tuntee tarvetta paeta matkalla psykiatrille? Kukaan ei tiedä missä Dawn oli 5-9 vuotiaana, ja mikä on niiden tapahtumien vaikutus nykypäivään? Itsemurhayrityksen jälkeen näihin kysymyksiin aletaan paneutua tosissaan,,,

Vaikka en kirjaa pitänytkään yhtä hyvänä kuin aikaisemmin lukemaani, oli tämäkin silti ehdottomasti lukemisen arvoinen teos (vaikka meinasinkin aina välillä käydä potkaisemassa joitain hahmoja...). Tapaus herättää sympatiat ja koko kirjan lukemisen ajan säilyi jännitys siitä, miten tytön loppuen lopuksi käy.
Kieli on tässäkin helppoa ja sujuvaa, joten mikään englannin mestari ei tarvitse olla näistä nauttiakseen.
Käsittääkseni tämä kirja kirjoitettiin ennen tuota 'I miss Mummy'a ja sen kyllä huomaa tekstistä. Tässä oli joitain pieniä epäloogisuuksia, jotka aluksi jäivät jonnekin huutelemaan ja muistuttelemaan olemassaolostaan, mutta nekin pienet vihreät miehet äänineen katosivat hyvin nopeasti tarinan edetessä.
Pidin tästäkin, vaikkakin enemmän tuosta toisesta. Jatkan ehdottomasti Glassin tuotannon koluamista!

Lisäähän on tosiaan luvassa hurjalla tahdilla, joten pysykäähän näköetäisyydellä!

Kirjava lapsuus

Kaikkialta huudetaan, mitä lasten sopii lukea ja mitä ei. Ihmiset tarkkailevat lastensa lukutottumuksia pakonomaisesti ja lukemista kontrolloidaan kuin diktatuurin aikana. Kysynkin nyt miksi? Miksi on niin tärkeää, että lapset lukevat ikäisilleen sopivia kirjoja?
Ymmärrän kyllä sen, että 8 vuotiaan ei sallita lukea seksikirjoja, mutta sitä en ymmärrä miksi muita kirjoja sensuroidaan? Lapset muutenkin lukevat niin vähän kirjoja, että onko meillä varaa kieltää lukemasta?
Hyvin harvat kirjat ovat oikeasti sopimattomia. Harvat sisältävät oikeasti jotain vaarallista, ja jos muuten ihminen on henkisesti tasapainoinen (jos ihminen nyt ylipäätään voi olla tasapainoinen...).
Kirjoista oppii tärkeitä asioita ja saa realistisen kuvan elämästä. Ja kyllä, myös fantasiakirjoista. Kirjoissa näytetään tapoja kommunikoida, tulla toimeen, selvitä ongelmista ja kirjat kertovat kuinka elämä on oikeasti rankkaa. Joskus tekee mieli lopettaa. Mutta silti kirjoista näkee, kuinka palkitsevaa se on. Kirjojen tehtävä on mielestäni ensisijaisesti viihdyttää, mutta ne myös opettavat elämään tärkeitä arvoja ja tapoja.
Kirjat ovat tärkeitä.

Mielestäni pärjään elämässäni varsin hyvin. Kaikilla on joskus rankkaa ja uskallan väittää pärjääväni hyvin kirjojen ansiosta. (:
Pienenä hiiviskelin kirjastossa, katselemassa ja hipelöimässä kirjoja. Lueskelin takakansia ja hiiviskelin vähän lisää... Olen varma, että mikäli lukemisiani oltaisiin oikeasti kontrolloitu, en olisi lukenut puoliakaan niistä kirjoista mitä nyt olen. Kirjastontädit olivat salaliittolaisiani kun piilottelin pelottavaa kauhukirjaa äitini katseelta. Kirjastontädit tunnistivat ja moikkasivat ja etsivät aina kirjoja vaikka mistä kirjaston koloista.
Olen päätellyt tuon olevan syynä siihen, että nyt olen ammattikorkeakoulussa opiskelemassa kirjastoalan ammatilaiseksi. Että kiitos vain kaikki ihanat kirjastotädit! Kauhukirjojen kaivelu kannattaa.

Luin myös ensimmäisen aikuistendekkarini ollessani yläasteen seitsemännellä luokalla. Siitä syytän isääni. Nyt ahmin dekkareita enemmän kuin olisi terveellistä, nautin kirjoista ja olen tyytyväinen harrastukseeni. Ei minun tarvitse juosta baareissa. Miksi? Koska pärjään ilmankin. Seuraan vierestä kämppikseni alkoholismia hipovaa juomakulttuuria ja olen niin kiitollinen isälleni ja kirjastontädeille siitä, että minulla oikeasti on jotain fiksua ja mielekästä tekemistä. Kirjat ovat elämäni perusta. Ja silti tunnen olevani normaali (tietyissä määrin :p Irkissä ihmiset voivat olla eri mieltä aina välillä...)
Kirjat ovat turvallinen tapa tutustua erilaisiin asioihin, rankkoihin ja vaarallisiinkiin. Lapsuuteni ja nuoruuteni olisi ollut erittäin köyhää ilman "piiloita kirja vanhemmilta" operaatioa, vaikka olenkin aivan varma että epäonnistuin useasti. Olen myös aivan varma, että on kirjoja lukevan isäni ansiota, että toimiani katsottiin läpi sormien.

Timo Sandberg - Pahan morsian

Hetken on ollut hiljaisempaa blogissa ja syyn siihen saatte selville nyt!
Havaitsin, että meilläkin on tenttejä. Toinen syy on, että en jaksanut katsella blogini täyttymistä 30 päivää kirjoja kamalla ja luin äkkiä kirjan, että saan näpytellä siitä välissä :3
Nähtävästi nyt tuli Chick-litille lähtö (ainakin hetkeksi. Kyllä se joskus palaa...) ja tilalle iskeytyy vanhat rakkaat dekkarit!

Eli lueskelin Timo Sandbergin teoksen Pahan morsian. Olen nähnyt ko. kirjailijan paneelikeskusteluissa ja olen jo signeerauksiakin saanut häneltä uusimpaan teokseen. Häpeäkseni tunnustan, että en aikaisemmin ole näitä lukenut. Suurena dekkarifanina päätin kuitenkin sivistäytyä ja ahmaisin taas yhden uuden suomalaisen dekkarin!
En oikein tiedä odotinko tältä paljon vai vähän... Kuten dekkarissa kuuluukin, on rikos joka sitten pitää selvittää. Pahan morsian sisältää parikin eri rikosta. Asunnoissa vieraillaan luvatta... perhetutun tytär on ottanut tatuoinnin, jossa julistaa olevansa pahan morsian... tytön vaatteissa on verta ja äiti epäilee tytön olevan sotkeentunut saatanan palvontaan. Hämärä raiskaus ja kaiken kukkuraksi vedestä aletaan löytää ruumiinosia. Kun uhrien määrä nousee, poliisien paineet kasvaa. Liittyvätkö kaikki tapaukset toisiinsa vai onko kyse erillisistä tapauksista? Ja jos liittyvät niin miten?

Jotenkin huomaan aiheen Saatanan palvonta vaikuttavan itseeni kahdella eri tavalla. Ensimmäinen on innostuminen; jotain erilaista ja mystistä. Olen lukenut paljon dekkareita ja yleensä tätä aihetta käsittelevät ovat mielenkiintoisia. Kuitenkin samaan aikaan se karkottaa. Monet kirjailijat yhdistävät tylysti satanismin ja saatanan palvonnan, erottamatta faktoja. Silloin ei pysty nauttimaan koska itse tietää, että ei... ei se noin mene.
Joudun kuitenkin ilokseni toteamaan, että en ainakaan minä joudu tästä Sandbergiä haukkumaan. Faktat on eroteltu. Siinä voi auttaa se, että tarkkoja kuvauksia ei juurikaan ollut, mutta se oli tässä vain etu. Kirja kuitenkin sisältää niin paljon tapahtumia.
Olen lukenut paljon paljon paljon suomalaisia dekkareita, ja pelkäsin vähän että mitä pidän Sandbergistä. Juoni oli mielestäni mukavan monimutkainen. Yllättäviä juonenkäänteitä löytyy ja silti tapahtumat on sidottu yhteen erittäin taidokkaasti.
Kuten yleensäkin suomalaisissa dekkareissa, on tässäkin romantiikkaelementti mukana. Vaikka vahvoja tunteita leijuu ilmassa, ei siitä ole tehty pääasiaa.

Kirja jätti hymyn kasvoille, ja vihdoin lopussa tapahtui jotain mitä olin koko kirjan odottanut. Luen innolla muitakin herran teoksia!

Jane Green - Kirjaflirttiä

Okei okei! Tiedän lukeneeni paljon hömppää viime aikoina, mutta pian se muuttuu! Ja jos nyt aivan totta puhutaan, se on oikeastaan muuttunut jo.
Jane Greenin Kirjaflirttiä kuuluu kyllä hömppägenreen, mutta suoraan sanoen, en oikeastaan ymmärrä miksi. Kirja olikin yllättäen yhtä aikaa hauska, realistinen ja jopa vakava!
Päähenkilönä toimii tällä kertaa Cath, kolmekymppinen, elämäänsä tyytyväinen sinkku Lontoosta, joka ei oikeastaan edes halua seurustella kenenkään kanssa. Hän viettää aikaa kuin perheeksi muodostuneen kaveriporukkansa kanssa eikä kaipaa uusia ihmisiä elämäänsä. Hän on tyytyväinen elämäänsä kaikilta muilta osin, paitsi että hänen ikuinen haaveensa on vielä toteuttamatta. Sekin on kuitenkin muuttumassa. Kun läheinen ystävä Lucy ehdottaakin kirjakahvilan perustamista, on Cath heti mukana. Kun mukaan vielä ilmestyy vanha ystävä Portia, on kaverusten väliset suhteet jo aivan sekaisin, eikä väärinkäsitykset ainakaan helpota asiaa...

Oletin kirjan olevan sitä samaa mitä muutkin, suhteet ovat solmussa ja sitten niitä availlaan työllä ja tuskalla. Yllätyin kuitenkin järisyttävästi ja ahmaisin kirjan melkein yhdeltä istumalta.
Merkonomi koulutuksen saaneena odottelin vähän kauhuissani tuota kirjakauppa puolta, sillä monissa kirjoissa vastaavat asiat saadaan näyttämään ihan liian helpolta ja yksinkertaiselta. Vaikka niin kävi tässäkin teoksessa, on tällä kertaa kuitenkin otettu huomioon sen työn olevan oikeasti raskasta ja että oman yrityksen pyörittäminen (varsinkin alkuaikoina) on kokopäivätyötä. Plussana huomasin myös itse hahmojen olleen yllättyneitä työn määrästä, joten realistisuutta on mukana!
Cath tapaa ah niin täydellisen miehen Jamesin ja alkaakin tapailla tätä... vaihtevalla menestyksellä. kaikki ei ole niin ruusuilla tanssimista kuin monissa muissa chick-lit kirjoissa, ja meneepä miehelläkin jo välillä hermot. Tässä myös selkeästi asetetaan ystävyys vastakkaisen sukupuolen edelle, joka mukavasti vahvistaa mielikuvaa kaverijoukon läheisyydestä.
Kirja on muutenkin erilainen. Ilokseni huomasin Cathin parhaan kaverin olevan homoseksuaalinen ja vielä realistisesti, sitä ei huudettu tai tuputettu, eikä ehdottomasti mitenkään kerro erityisesti homoudesta. Se vain oli normaali asia muiden asioiden joukossa, ja pidin sitä erittäin hienona asiana, en ole kovin monesti vastaavaan ilmiöön törmännyt. Puhumattakaan siitä, kuinka hienosti se värittää kyseistä hahmoa, sekä tietenkin tuo piristystä itse porukkaan.

Tapahtumia ja draamaa on paljon, mutta arkisella tavalla. Kirja oli viihdyttävä, eteni mukavasti ja imaisi sisäänsä. Hahmot olivat uskottavia ja samaistuttavia.
Pidin kirjasta paljon lukiessani, mutta se vain kasvoi loppua kohti. Muista genren kirjoista poiketen, yllättäinen dramaattinen käänne olikin oikeasti dramaattinen ja kirjaimellisesti vakava. Tunteet eivät myrkynneet pelkästään hahmoilla vaan myös minä lukijana seurasin kyyneleen silmissä, että ei näin vain voi käydä.
Kaikesta kuitenkin selvitään, ja niin tästäkin. Loppu on iloinen ja jättää jälkeensä hymyilevän kirjastotädiksi opiskelevan lukijan haaveilemaan omasta pienestä kirjakaupasta.

Olen Jane Greeniltä aikaisemmin lukenut teoksen Roolit vaihtoon, ja vaikka pidinkin jollain tasolla myös siitä teoksesta, ei se oikein vakuuttanut. Jäin hieman epäilemään, onko oikeasti muutkin teokset samaa tasoa ja mikäli on, niin jaksanko oikeasti lukea ne muutkin? Erään hienon pienkirjakaupan työntekijän suosituksesta tartuin myös tähän teokseen. Koska myyjä on aina mukava ja lukee hyviä kirjoja, päätin tarttua tähän ennakkoluulottomasti.
Nyt voin sanoa sen kannattaneen. Suosittelen! (p.s. esimerkki kuinka kirjastontätejä ja kirjakaupan tätejä kannattaa joskus uskoa!)

Lynda Curnyn - Sormusleikkiä

Matka chick-litin sydämeen jatkuu! Tällä kertaa tutkittavana on Lyrnda Curnynin Sormusleikkiä. Odotukseni teokselle olivat suuret. Kirjaa on hieman mainosteltu, ja takakannessakin mainitaan kuinka suuren kysynnän vuoksi on nyt vihdoin ja viimein otettu se kauan odotettu uusintapainos. Lisäksi tähän asti Harlequinin best seller kirjat ovat kaikki olleet aivan loistavia!
Tällä kertaa olin kuitenkin hieman pettynyt. Teos on ihan viihdyttävää, mutta ei mielestäni sisällä oikeastaan mitään erikoista. Tämä kirja ei niinsanotusti mullista maailmaasi, tai ainakaan se ei mullistanut minun todellisuuttani.

Päähenkilönä toimii tällä kertaa Angie DiFranco, näyttelijä ja ei-niin-sinkku tyttönen, joka ehdi muusta haaveilla kuin avioliitosta sen täydellisen yksilön kanssa! Aikaisemmin luettuihin chick-lit kirjoihin tällä on erona se, että nyt se täydellinen yksilö on vihdoin löydetty, ja harvinaista kyllä, myös napattu. Ongelmana on enää rengastaa yksilö, ja siitä itse tarina alkaakin.
Nimi, Sormusleikkiä, on varsin osuva, sillä nyt aletaan kirjaimellisesti pelata. Angie saa ystävältään neuvoja, miten saada mies kosimaan ja vielä ajattelemaan sen olevan hänen oma ideansa! Leikkiä leikitään ja leikitään ja pian se alkaa myös tuottamaan tulosta. Täydellinen yksilö, kutsuttakoon häntä nimeltä Kirk, kutsuu hänet kotiinsa ja tutustumaan vanhempiinsa. Sehän on loistavaa kehitystä, ja kaikki olisikin täydellistä, ellei Angie tuntisi oloaan vähän epävarmaksi... Onkohan Kirk nyt sittenkään se oikea kultapoika, jonka kanssa hän voi rakentaa täydellisen elämänsä, vai onkohan tähän sittenkin joku parempi vaihtoehto...?

Tarina oli hyvin ennalta-arvattava. Loppu oli jopa naurettavan ennalta-arvattava. Älkää käsittäkö väärin, teos oli varsin viihdyttävä! Sellainen, jonka lukee hetkessä, jonka mukana nauraa ja hymyilee. Ongelma vain on, että siihen se jääkin. Kuten aikaisemmin sanoin, se ei tule mullistamaan maailmaasi, muuttamaan ajatuksiasi eikä parantamaan tapojasi. Korkeintaan se saa lukijansa miettimään: oliskohan elämässä jotain muutakin tärkeää kuin vain se avioliitto?

Sophie Kinsella - Varsinainen talousihme

Chick-lit genren ehkä tunnetuin kirjailija Sophie Kinsella iskee jälleen!
Olen aikaisemmin lukenut joitain Kinsellan kirjoja, kuten Salaisuuksia ilmassa ja Kevytkenkäinen kummitus, ja pidin molemmista varsin paljon. Kinsellan teokset etenevät nopeasti ja viihdyttävästi, mutta silti (vaikka voikin kuulostaa vähän odottamattomalta...) niissä säilytetään tietty todentuntuisuus. Vaikka monet kirjojen tapahtumista on epätodennäköisiä ja periaatteessa jopa epärealistisia, ihmettelee sitä yhtälailla hahmot kuin lukijatkin! Epärealistiset tapahtumat saavat paljon enemmän pohjaa kun päähenkilökin hämmästelee.

Tällä kertaa kuitenkin luin teoksen Varsinainen talousihme, ja täytyy sanoa, että aikaisemmin lukemani Kinsellat nostivat odotukset aika korkealle. Ennen kirjan aloittamista olin hyvin skeptinen ja vakuuttunut, että ei nyt voi kolmatta kertaa onnistua putkeen! Jouduin yllättymään.

Samantha on erittäin menestyvä lakimies, joka haaveilee osakkuudesta Lontoon suurimmassa lakifirmassa. Hänen elämänsä on työ, harrastuksenaan työ ja haaveenaan työ. Koko suku pyörii ammatin äärellä ja sitä pidetään erittäin tärkeänä asiana, ja siihen Samanthakin on kasvatettu. Siksi kaikki romahtaakin, kun kaikille niin tärkeä työ katoaakin yllättäen.
Paniikissa hän eksyy ensimmäiseen junaan ja erinäisten pikkusattumien kautta päätyy pieneen maalaiskylään ja etsii ensimmäisestä eteen osuneesta talosta päänsärkylääkettä. Niin kuitenkin käy, että täysin kokkaustaidoton (siivoamisesta en edes aloita...) uranainen palkkautuu taloudenhoitajaksi, toimeenkuvanaan siivoaminen ja ruuanlaitto. Ilta sujuu hyvin ja Samantha on tyytyväinen. Ongelmat alkavat vasta kun pitää alkaa siivoamaan!
Epätoivoisten hetkien jälkeen hän kuitenkin saa apua yllättävältä taholta, ja alkaa jopa viihtyä työpaikassaan. Ilokseni havaitsin myös sen, että kaikkea ei osattu heti, vaan vaikka apua saatiin niin se ei varmistanut täydellistä suoritusta. Kohellusta oli huvittavaa seurata ja hyväntuulisuus on läsnä jatkuvasti.
Mutta mitä on chick-lit ilman romanssia? Köyhää. Siispä kyllä se myös täältä löytyy. Plussana tässä erittäin miellyttävä mieshahmo ja vähän epätavallisemmat kohtaukset puutarhassa ;)
Draamaa ja toimintaa kyllä löytyy, mutta omasta mielestäni vain hyvällä tavalla. Sivut kääntyivät tiuhasti ja kirjan loputtua jäi hetken hämmennys, että hetkonen... mitäs nyt teen ja mitä nyt luen. Kyllä sieltä kuitenkin taas kirja kätöseen löytyi!

Suunnittelen jonkinlaisen lukulistan lisäämistä tänne jonnekin (sivuhuomautuksena, siitä tulee _valtava_) ja mikäli jollekin herää mieleen kirjasuosituksia niin laittakaa kommenttia rohkeasti! (:

David Foenkinos - Nainen jonka nimi on Nathalie

Nathalie on harvinaisen onnekas tapaus. Elämä sujuu, Nathalie viihtyy työssään, aviomies on rakastava ja kaikki ystävät tuntuvat kadehtivan heidän suhdettaan, eikä syyttä. Kaikki on melkeinpä täydellistä... kunnes niin ei enää ole. Hänen miehensä jää kesken hölkkälenkin auton alle ja Nathalien maailma romahtaa.
Selviytyäkseen hän upottaa kaiken liikenevän aikansa työhön, ja saakin paljon aikaan. Mutta kuten kaikkien leskien elämässä jossain kohtaa väistämättä käy, miehet palaavat liehittelemään naista. Niin käy myös Nathalielle. Se ei kuitenkaan ole ongelma, onglemaksi se muodostuu vasta kun Nathalie huomaa viihtyvänsä ruotsalaisen Markuksen kanssa hieman liiankin hyvin!

Vaikka kirja periaatteessa on hömppäkirja (ei niin että genressä mitään vikaa olisi... päinvastoin! Kauhua rakastava N tunnustaa pitävänsä kyseisestä genrestä syntisen paljon), niin chick-littiin asti ei todellakaan mennä. Idea saattaa kuulostaa hyvinkin aivottomalta ihmissuhdedraamalta, mutta tässä on jotain erilaista.
Nathalie ei ole millään tavalla, muuten kuin sukupuoleltaan, samaa lajia niin sanotun hömppäkirjallisuuden päähenkilöiden kanssa. Kirjassa ei itketä sinkkuutta, koiteta löytää sulhasta, kuluteta mielettömiä määriä jäätelöä, eikä juoruilla kikattavan tyttölauman kynsissä.

Nathalie rakasti miestään, ei koskaan pettänyt tätä eikä edes olisi halunnut. Eikä hän miehensä kuoleman jälkeen edes oikeastaan halua ketään. Treffeillekin ajaudutaan vahingossa ja erityisesti niillä viihtyminen on yllätys kaikille osapuolille.

Teos oli erittäin viihdyttävä (vaikka jos ihan rehellisiä ollaan, en sitä tältä teokselta odottanut...) ja sen lukaisi hetkessä! Vaikka kirjassa tapahtumia riittää, eivätkä ne kaikki ole iloisimmasta päästä, jää lukijalle silti hyvä mieli. Hahmot ovat persoonallisia, ja vaikka samaistumiskokemusta ei tässä suurimalle osalle synny, hahmoihin kiintyy ja heille haluaa hyvää.
Vaikka loppu onkin hieman dramaattinen, on se silti toimiva ja monella tapaa onnellinen, vaikkakin olisi mielenkiintoista kuulla, mitä tapahtuu kirjan jälkeen. Monia kysymyksiä jää avoimeksi, mutta toisaalta se on vain hyvä asia. Kirjassa on eräänlaista viehättävää salaperäisyyttä.

Kyseessä ei ole aivojentappoa, vaan tässä saa jopa miettiä asioita.
Suosittelen! (:

Cathy Glass - I miss mummy

Löysin Waterstone’silta oman osionsa surkeille elämäntarinoille, joka sisältää mm. Torey Haydenin ja David Pelzerin. Koska koen tämän tyyliset tarinat erittäin mielenkiintoisiksi, en voinut vastustaa kiusausta, vaan laitoin silmät kiinni ja tökkäsin kirjailijaa.
Onnetar suosi Cathy Glassia ja teokseksi osui I miss Mummy.

Kirja kertoo pienestä ja söpöstä 4-vuotiaasta Alicesta, joka tutustuu Cathyyn joutuessaan sijaisperheeseen. Vaikka Cathy on kokenut sijaisvanhempi, ja tottunut katselemaan kauheista oloista tulleita lapsia, ei hän löydä pienen Alicen huostaanotolle syytä lainkaan. Vaikka tyttö on kokenut kovia, hänestä on huolehdittu hyvin. Pikku hiljaa syyt alkavat sevitä…


Kirja on ensimmäinen, jonka olen saanut luettua englanniksi kokonaan alusta loppuun. Yleensä mielenkiintoni loppuu viimeistään puolivälin ylitettyäni ja kirja jää valitettavasti kesken. Tämä kuitenkin muodosti poikkeuksen: luin kirjan ja luin sen nopeasti. Sanakirjaa tarvittiin, mutta se ei ollut välttämätöntä. Kieli oli helppoa ja tarina oli erittäin mielenkiintoinen!
Teos muistuttaa erittäin paljon Torey Haydenia, vaikkakin eroavaisuuksia löytyy. Eräs hippiystäväni, kutsutaan häntä kirjaimella L, kritisoi Haydenia siitä, että ne ovat liian synkkiä ja surullisia. Tässä asiassa I miss Mummy eroaa joukosta. Vaikka aihe on vakava, ja kirja ei ole erityisen positiivinen, ei tässä silti ole Haydenin synkkää painostavaa pilveä varjostamassa kaikkia kohtauksia. Myös loppu oli varsin positiivinen ja kirja jätti hyvän mielen.


Pidin tästä erittäin paljon, ja sen seurauksena Suomalainen kirjakauppa vastaanotti tänään tilaukseni kolmesta muusta Cathy Glassin kirjasta! Ehkä nekin päätyvät tänne joku yö…

Kirjallisuushöpinät ilman kirjoja

Olen aina halunnut pitää kirjablogia, mutta jostain syystä sen pitäminen loppuu aina ennenkuin se edes alkaa. Nyt kun olen viimein onnistunut pitämään toista blogiani elossa edes hetken on itseluottamusta karttunut edes vähän! Kokeillaan siispä uudelleen ja paremmalla onnella.
Olen 19-vuotias naisenalku, joka aloitti juuri opintonsa amkissa Kirjasto- ja tietopalvelut linjalla, eli on minusta tuleva kirjastotäti. Nutturaa en kuitenkaan suostu laittamaan, eikä hiusten pituus siihen riittäisikään. Kirjoja on tullut luettua pikkutytöstä asti ja sitä ennen tarinat saivat hiljaiseksi. Muuten juoksin ja huusin ympäri taloa. Se on varmaan syy miksi sain kuunnella niin paljon tarinoita, jonka takia luen niin paljon kirjoja ja siten myös syy tämän blogin aloittamiseen. Kaikilla tarinoilla on syynsä.
Kopioin alkajaisiksi toisen blogini puolelta jo kirjoittamani kirjaesittelyn/arvostelun tänne, ja tulevaisuudessa postailen niitä vain tänne puolelle.
Mikäli joku jaksaa lukea tai jopa ehdottaa jotain kirjaa luettavaksi, ne otetaan mielellään ja hymyssäsuin vastaan. (:
Olen aina halunnut edistää kirjallisuutta ja ihmisten intoa lukemiseen, joten toivottavasti joku löytää täältä jotain luettavaa!