Stephen King - Se 2

Tästä on tehty elokuva. He, jotka eivät ole lukeneet kirjaa, ovat nähneet elokuvan. He, jotka eivät ole nähneet elokuvaa, tietävät elokuvasta. He, jotka eivät tiedä elokuvasta, tunnistavat Pennywise klovnin.
Se on yksi tunnetuimpia Stephen Kingin kirjoittamia teoksia. Ensimmäinen osa oli tajunnan räjäyttävä. Toinen osa pilasi parina yönä levolliset uneni ja aiheutti siten valtaisaa väsytystä.
Olen varma, että seuraavaa lausetta lukiessa vedetään jossain palkokasveja hengityselimistöön, mutta sanon sen silti. Olen pettynyt.

Ensimmäistä osaa arvostellessani mainitsin vain harvojen kirjailijoiden kykenevän viemään homman kunnialla loppuun asti noudattaen antamiaan lupauksiaan. Suurena King fanina joudun kuitenkin toteamaan, että niin usein kun King siinä onnistuukin, ei tällä kertaa.
Teos on hyvä. Se on hieno. Näen selvästi, miksi teoksesta on tullut niin legenda. Kirja on ymmärrettävästi paljon laajempi ja ainutlaatuinen kokemus. Siinä on paljon asioita, joita ei elokuvassa pääse kokemaan. Minun mielestäni tässäkin tapauksessa, kirja on parempi kuin elokuva.
Se ei silti muuta sitä tosiseikkaa, että paikoittain olin tylsistynyt. Lukeminen oli kamppailua ja vaikka teos lopussa saavutti taas tasoaan, ei se silti ilman pakottamista sujunut.
Loppuratkaisu oli kovin ennalta-arvattava, mutta silti mielenkiintoinen.

Teos itsessään jatkuu melkein suoraan siitä mihin jäätiin. Häiritsevä tekijä oli, kuinka ensimmäisen osan lopussa kerrotaan tiettyjen henkilöiden suuntaamisesta Maineen. Viimeiset sanat kertoivat heidän suunnitelmistaan ja tunteistaan sekä pyrkimyksestä päästä perille ja suorittaa "tehtävänsä" loppuun saakka. Sitten heidät unohdettiin. Toista osaa sai lukea pitkälle yli puolen välin, ennen kuin kumpikaan hahmoista palasi kuvioihin ja en ole varma toimiko homma silloinkaan.
Jollain tapaa ensimmäinen osa yhdistettynä toisen osan joihin kohtiin (mm. 80 viimeistä sivua, jotka luin mukavasti irkatessa) pelastavat teoksen. Erityisesti lopusta ja Billin viimeisestä taistelusta jäi hyvä mieli, ja olisin mielelläni kuullut hahmojen tarinaa pidemmällekin.
Huomautan myös, että vakavasta araknofobiasta kärsiville en kirjaa suosittelisi, sillä itse itkeskelin nurkassa epämääräisenä myttynä. Kohta kuitenkin oli inhimillinen. En kuollut! Joku muu kyllä kuoli, ja siitä iso plussa.

Haluan kuitenkin korostaa, että vaikka haukun Sen kakkososan, se lähinnä johtuu omasta pettymyksestäni. Kuten jo aikaisemmin mainitsin, olen King fani. Kaikki tietävät Sen. Odotukset olivat kovat ja pettymyshän siitä seurasi. Se ei kuitenkaan vähennä faniuttani yhtään, ja saatte tulevaisuudessa varmasti lukea lisää Kingistä!

Se siitä sitten.

Stephen King - Se part 1

Olen jo pitkän aikaa tiedostanut yleistiedossani, kirjallisuustiedossani sekä King tietoudessani valtavan puutteen! Onneksi Se on nyt melkein korjattu. Työn alla siis viimeaikoina on ollut tuon legendan ensimmäinen osa!
Muuallahan kyseinen teos on julkaistu yhtenä pakettina, mutta jonkun (mahdollisesti insinöörin) fiksun älynväläyksen ansiosta Suomessa se on jaettu kahteen osaan. Minulla ei ole mitään esimerkiksi kirjasarjoja vastaan, itseasiassa päin vastoin! Ongelma tässä nyt vain tuppaa olemaan se, että jos kirja on alunperin tarkoitettu luettavaksi yhtenä teoksena, yhtien kansien välistä, niinsanotusti kerralla alusta loppuun, on sitä hyvin hankala katkaista sujuvasti. Ja hyvin harvoissa kirjoissa tulee sellaisia "jos nyt mitenkään haluat pitää puolenvuoden tauon keskellä tätä teosta, niin tässä olisi nyt sulle sellanen kivan sopiva, mukava ja pörröinen kohta". Tajusin tämän vasta kun jäljellä oli sata sivua, ja järkytykseni oli suuri.
Sekä ennen aloittamista että kesken ensimmäisen osan omistin hirveän kasan ennakkoluuloja. Olin aivan varma, että kirja ei vaan voi pystyä onnistumaan näillä olosuhteilla. Ensimmäiseksi ihan vain jos siitä syystä, että se on niin tunnettu ja ylistetty. Allekirjoittanut kuitenkin selvitti asiaa ja totesi suosion olevan hyvästä syystä. Toisena on kirjan kahdessa osassa julkaiseminen. Kuten aikaisemmin tässä tekstissä jo avauduin, voiko kukaan katkaista kokonaista teosta keskeltä ilman että se tekee hallaa? Johonkinhan sen on pakko vaikuttaa! No niinhän se vaikutti nytkin. Seurauksena en voi keskittyä tällä hetkellä lukemaani dekkariin, koska odotan kaukolainaani toisesta osasta saapuvaksi. Well played! Ensimmäinen osa lopetettiin kutkuttavasti, ja mielestäni jopa niin, että siinä on jopa järkeä. Erinäisten tapahtumien seurauksena. tässä kohtaa ikään kuin käännettäisiin uusi sivu esiin. Suoraan sanottuna: en jaksa odottaa, että pääsen jatkamaan ja nostan hattua tiimille tästä. Harva olisi samaan pystynyt.

Itse tarina luultavasti on kaikille (tai ainakin hyvin suurelle osalle) tuttu jo entuudestaan, mutta kerrataan sitä nyt vähän. Tämä nyt kuitenkin koittaa olla kirjallisuusblogi. Ainakin välillä. Korostan nyt puhuvani suurimmaksi osaksi vain ensimmäisestä osasta.
Ensinnäkin, tarina sijoittuu kahteen eri aikakauteen. On tapahtumat kun lapset olivat nuoria ja tapahtumat 27-vuotta sen jälkeen, hahmojen ollessa iältään jo neljääkymmentä. Tapahtumat alkavat pikku hiljaa, ihmisiä katoilee, outoja ja raakoja murhia kohdistuen lapsiin.
Kaikkea ei kuitenkaan kerrota heti, vaan tunnelmaa luodaan asteittain. Lapset tekevät lupauksen, että mikäli tapahtumat koskaan alkavat uudelleen, he kaikki palaavat takaisin. Menneisyyden tapahtumista he eivät muista mitään, mutta matkalla kohti kotia, muistot alkavat tulvia takaisin kiihtyvällä vauhdilla. Kaikilla on kohtaamisia Pennywisen kanssa menneisyydessä. Kun kaikki ovat vihdoin palanneet, saadaan kohtaamisia myös "nykyisyyteen". Tarina tosiaan jää kesken ensimmäisessä osassa, joten itse taisteluun ei vielä päästä, vaan pitää odottaa seuraavaa osaa.

Yleensä en pidä tarinoista, joita kootaan pitkän aikaa. Tarinaa pohjustetaan, tapahtumat tukevat toisiaan ja nostattavat jännitystä tulevasta. Jokainen kohtaaminen Pennywisen kanssa oli erilainen, omanlaisensa, ja silti jokainen kovin jännittävä. Vaikka teoksella ei ihan kaikki yöuniaan menetä, on kuvailussa ja tunnelmassa jotain niin tyylikästä, ettei sitä voi vastustaa. Luin suu auki tippuvista huulenpalasista ja lentävistä pelottavista linnuista! Monissa kirjoissa tunnelman luominen pitkällä aikavälillä ei ole toimivaa. Mikäli itse prosessi on sujuvaa, lukija yleensä pettyy lopulliseen kohtaukseen. Tähän astiset kohtaamiset ovat olleet ehdottomasti sujuvia, toimivia, viehättäviä, lumoavia ja erilaisia. Vaikka olen paljon kirjoja kolunnut, pitää King silti vahvasti otteensa, enkä voi lopettaa herran ihailua. Odotan innolla onnistuuko loppuhuipennuksien luominen samalla tyylikkyydellä kuin olen Kingejä lukiessani tottunut.

Vaikka et suunnittelisi lukevasi molempia osia, on ensimmäinen osa silti lukemisen arvoinen. Väittäisin kuitenkin, että mikäli et pidä tekstistä, mutta kahlaat silti tuon 635 sivua kattavan teoksen läpi, metsästät sen jälkeen seuraavaa. Ihan vain saadaksesi tietää, mitä lopussa tapahtuu.

Vaikka ystäväni varmasti pitävät tätä hieman vanhana uutisena; ei King lopeta viehättämästä minua. Hän on nero, ja vaikka lupasin olla Sen kanssa puolueeton, en juurikaan löydä moitittavaa. Itseasiassa ainoat moitteet tulisivatkin tällä kertaa käännöksestä, eli ei varsinaisesti koskien itse kirjailijaa.

Miksi Pennywise piti suomentaa Penninvenyttäjä?

Miksi vaahtokarkki on silti kirjassa marshmellow?

Miksi kaksi eri osaa?

Kuva lainattu täältä