Dekkari-ilta

Vaikka tiedänkin lukevani paljon dekkareita, kuulun Suomen Dekkariseuraan ja rakastan dekkareita, olen silti yllättynyt, kuinka paljon kirjoitan niistä myös blogiini. Sen sijaan esimerkiksi Roald Dahlin Nahka ja muita novelleja ei ole vieläkään saanut ansaitsemaansa tilaa tai sanoja. (Jos jotain kiinnostaa: suosittelen. Vihdoinkin oikeasti nautin novelleista!) Silmieni avautumisen jälkeen tulin siihen tulokseen, että lienee luvallista myös mainostaa dekkareihin liittyviä asioita, niitä kun täällä muutenkin vilisee.

Niille, jotka eivät huomanneet, ehtineet, tienneet, muistaneet, pystyneet, kehdanneet, uskaltaneet tai muuten vain sillä hetkellä halunneet (tai jotka istuivat junassa nenä kiinni kirjassa kuten allekirjoittanut) Radio Suomen dekkari-ilta on kuunneltavissa täältä. Mukana Leena Korsumäki ja Risto Raitio. Toimittajana Juha Roiha.

Seppo Jokinen - Hervantalainen

Seppo Jokinen - Hervantalainen
CrimeTime 2012

 

Kuun alussa Seppo Jokinen julkaisi uuden romaaninsa Hervantalainen. Kirja on ylistyslause Tampereen Hervannalle ja toimii se kyllä hyvänä mielikuvien muokkaajanakin (jos ei muille, niin ainakin minulle). Olen kotoisin Tampereen suunnalta, ja kirjan välittämä mielikuva on aivan erilainen kuin se mihin minut on kasvatettu. Hervanta ei kuitenkaan ole ainut muuttunut asia. Myös Jokisen tyyli on muuttunut aika rajusti kustantamon vaihtuessa Karistosta Crime Timeen, mutta en sanoisi sitäkään niin huonoksi asiaksi. Aikaisemmin ylistin Jokisen alkupään tuotantoa, mutta tämä teos yltää kyllä samalle tasolle. Vähän eri tavalla vain.Nyt kun on kirja luettuna ja signeerauksen muste on kuivunut, on aika päästää kirja lepäilemään hyllyyn kavereidensa kanssa.

Vappuna Rauli saa kiristettyään äidiltään rahaa viinaan, kävellessään hän kuitenkin alkaa kuulla uhkavia kuiskauksia, joiden alkuperästä hän ei saa selkoa. Myöhemmin illalla hänet pahoinpidellään rajusti ja vierestä löytyy sorkkarauta. Syyllinen tunnustaa, mutta kun pahoinpitelyt lisääntyvät ja tekoja yhdistää sorkkaraudat, on aika harkita uudelleen. Enää ei selvitäkkään pelkällä pahoinpitelyllä. Onko Koskisella käsissään pahoinpitelyjen sarja vai onko tekijä muokkautumassa sarjamurhaajaksi? Ehtiikö väkivaltajaosto jäljille ennen kuin Hervantalainen iskee uudelleen?

Verrattuna aikaisempiin Koskisiin, tässä on paljon enemmän tapahtumia. Luin yhden arvostelunkin, missä tapahtumarikkautta kritisoitiin ankarasti, mutta itse en voi siihen samaistua. Jokinen sitoo mielestäni tapahtumat taidokkaasti yhteen ja tarina etenee sopivan mielekästä vauhtia. Saadaanpa lopussa jopa takaa-ajoa, joka pisti ainakin allekirjoittaneella sydämen pamppailemaan kiivaasti tuttujen hahmojen puolesta. Kokonaisuus toimii hyvin. Juoni on ehkä hieman monimutkaisempi kuin mihin on Jokiselta totuttu, mutta vaihtelu virkistää. Muuten kaikki on Tampereella ennallaan jos ei lasketa sitä, että remmiin astuu uusi hahmo. On tullut aika päällikkö Rusinpään jäädä pitkälle sairauslomalle, joten kehiin kipittää sijainen. Hän pääsee kovin vähän ääneen, mutta esiintyy epäilemättä tulevaisuudessa enemmän. Jään innolla odottamaan jatkoa tällekin tarinalle.

Vaikka Hervantalainen on jo seitsemästoista osa tästä sarjasta, ei mikään silti estä lukemasta tätä erillisenä teoksena. Kaikki Jokisen dekkarit toimivat kyllä yksittäin, mutta totta kai enemmän saa irti mikäli tuntee hahmot entuudestaan. (Tosin! Ensimmäinen Koskisdekkari on nimeltään Siimamies, ja sekin mielestäni ehdottomasti alansa aatelia)

Hyvää vappua kaikille ja juhlikaa nätisti! Jos joku bongaa tutoreista ja pahvilaatikoista koostuvan kirjastojunan harhailevan lähistöllä, nypätkää sitä vaaleanpunavaunuista tyttöä vaikkapa sormesta! Irvistämisen lisäksi se saattaa tervehtiä. Tavoitteena on jälleen hieman rikkoa opiskelijoiden mielikuvia kirjastolaisista, joten luvassa on jakkuja, kynähameita ja verkkosukkahousuja. Sekä tietenkin silmälaseja ja nutturoita, pitäähän meidät kirjastolaisiksi tunnistaa...  Kuten tästä voi päätellä, tänä vuonna vapusta tulee erittäin mielenkiintoinen!

Tykki

Pitkään on ollut blogissa hiljaista, mutta teen paluuni dekkareiden avulla. Välissä on ehditty lukea paljon kirjoja, käydä Espanjassa ja hankkia univelkojakin! Kun viimein sain Tykin luettua, en voinut vastustaa kiusausta tulla suosittelemaan sitä muillekin.

Tykki on Crime Time kustantamon julkaisema novellikokoelma. Kansien väliin mahtuu kaksitoista erilaista rikosnovellia, kahdeltatoista eri kirjailijalta! Alun perin hankin tämän teoksen ainoastaan Seppo Jokisen takia, mutta varsin pian huomasin pokkarin toimivan loistavana suosittelijana. On monta kotimaista dekkarikirjailijaa, joihin en ole ehtinyt tutustua, mutta tässä se onnistui luontevasti. Ei tarvinnut lukea kokonaista romaania huomatakseen esimerkiksi kirjoitustyylin, tai saadakseen hieman yleiskuvaa suomalaisista dekkarikirjailijoista. Tarinat ovat lyhyitä (noin 20-30 sivua kappale) ja helppolukuisia. Odotukseni eivät siltikään olleet korkealla, mutta ne ylitettiin ja tuntuvasti. Novelleilla on kuitenkin muutakin yhteistä kuin samat kannet. Kaikista kertomuksista löytyy Lahti 35 -sotilaspistooli. Jokainen tarina on erilainen ja itsenäinen, mutta jokaisessa niistä sotilaspistoolilla on oma roolinsa. Itsenäisyydestä huolimatta suosittelisin lukemaan tarinat alkuperäisessä järjestyksessään.

Jokainen kertomus oli mielestäni vähintäänkin lukemisen arvoinen, mutta erityismaininnat menevät tällä kertaa Jarkko Sipilälle, Tuomas Liukselle ja Marko Kilvelle. Lempinovelliksi nousi Kilven Maasta sinä... Aion tulevaisuudessa tutustua enemmän jokaisen tuotantoon.

Mukana olleet kirjailijat kokonaisuudessaan: Harri Nykänen, Seppo jokinen, Jarkko Sipilä, Juha Numminen, Marko Kilpi, Markku Ropponen, Eppu Nuotio, Matti Rönkä, Outi Pakkanen, Tuomas Lius, Antti Tuomainen ja Tapani Bagge.

Lars Kepler - Paganini ja paholainen

Vihdoinkin, pitkän odotuksen jälkeen, sain napattua kirjahyllystä Lars Keplerin uusimman teoksen nimeltään Paganini ja paholainen! Vaikka dekkari itsessään on ruotsalaista tekoa, hauskan siitä tekee suomalainen Joona Linna, jonka ympärille sarja rakentuu. Ensimmäinen osa oli nimeltään Hypnotisoija, jota hehkutettiin kovalla tahdilla ja taitaa siitä olla tulossa elokuvakin. Hypnotisoijan luin hieman ennen tämän blogin perustamista, ja onkin harmi, ettei siitä löydy täältä kirjoitusta, sillä hypnotisoija oli mukaansatempaava, hyvin suunniteltu ja vielä paremmin toteutettu. Ei varmaankaan tarvitse erikseen mainita, että odotukset seuraavalle osalle olivat suuret. Ikävä kyllä, Paganini ja paholainen oli melkoinen pettymys.

Molemmat teokset ovat hyvin elokuvamaisesti kirjoitettuja, näyttäviä tapahtumia, räjähdyksiä ja toimintaa on paljon ja niitä tulee kiivaalla tahdilla. Kummatkin kirjat ovat kirjoitettu preesenssissä, mikä ainakin minulla vaati alussa paljon totuttelemista, ja kuvailu on erittäin yksityiskohtaista. Erona näissä kahdessa teoksessa kuitenkin oli se, että toisessa osassa mikään ei enää toiminut. Kaikki mikä Hypnotisoijassa osassa viehätti, oli tästä kadonnut. Ennen niin mielenkiintoiset hahmot vaikuttivat epärealistisilta, tapahtumat olivat ylilyötyjä ja jopa juoni oli pienoinen pettymys. Suunnitelmat olivat kyllä hyvin tehty, ja kyllähän tapahtumista paikkoittain nautti, mutta ne eivät tätä kirjaa enää pelastamaan pystyneet. Loppuun lukeminen oli vähän pakottamista, ja kasvava kiinnostus muita kirjoja kohtaan hidasti etenemistä entisestään.

Tiivistettynä juonta voisi kuvailla mielestäni niin, että hahmoja kuoli enemmän kuin kesällä murhataan hyttysiä, asekaupat puhututtavat ja erinäisten hahmojen päänsisäiset ongelmat jylläävät. Ei siispä kovin monipuolista. Jos nyt kuitenkin halutaan avata vähän enemmän, niin Penelope on lähdössä siskonsa ja miesystävänsä kanssa veneilemään, kun tapahtuu jotain odottamatonta, he saavat peräänsä palkkamurhaajan. Hämmentyneenä ja tietämättä vainoamisen syytä, he koittavat löytää keinon paeta murhaajaa. Sekä tätä että montaa muuta tapausta alkaa selvittämään, Ruotsin poliisin ihme, Joona Linna, jolla tuntuu olevan sekä rajoittamattomat kyvyt että valtuudet. En oikein edes tiedä, mitä juonesta uskaltaisi kertoa etukäteen, sillä tämä on hyvin kärjistelty esimerkki siitä, kuinka dekkarissa kaikki tapahtumat ja hahmot voivat punoutua yhteen. Tosin, toisin kuin yleensä, tämä teos noudattaa kerronnaltaan enemmänkin tapaa "esittelen hahmon tässä, ja kerron sitten 300 sivun kuluttua miksi niin tein".

Haluaisin ajatella jokaisessa kirjassa olevan jotain hyvää, ja tämä teos tukee sitä erittäin hyvin. Vaikka se olikin täysi susi, seurasin suurella mielenkiinnolla Penelopen pakomatkaa sekä murhaajan nokkelia ansoja. Lukukokemuksena ihan kiva, mutta toisin kuin ensimmäistä osaa, tätä en suositellut ystävilleni. Korostan tälläkin olevan puolensa, nautin joistain yksityiskohdista luvattoman paljon, esimerkiksi tällä kertaa pääsi erään tietokoneen kohtalo.

"Tietokone ei lähde mihinkään."
"Se on pidätetty" Joona sanoo ystävällisesti.
"Mistä sitä epäillään?"

Reijo Mäki - Kolmijalkainen mies

Dekkarien aika jatkukoon Vareksella. Tällä kertaa ystävämme liikkuu aikuisviihdemaailmassa, ja koittaa selvittää kahden miehen kohtaloa. Ensimmäinen on kadonnut ja toinen päätyi henkilökohtaiseen ratkaisuun. Pornobisneksen nouseva tähti, Don Juuan on kadonnut, ja toinen, sekä bisnesmaailmassa että yksityiselämässään arvostettu perheenisä, löytyy hirttäytyneenä teollisuusvarastostaan. Aluksi herroissa ei näyttäisi olevan mitään muuta yhteistä kuin se, että molemmat ovat läheistensä rakastamia, eikä kummallakaan tuntunyt menevän hullummin. Suunnitelmat olivat molemmilla selvillä ja tulevaisuudessa oli jotain mitä jonkun kanssa yhdessä odottaa. Jotain kuitenkin tapahtui ja asioita selvittämään kutsutaan yksityisetsivä Jussi Vares.

Tälläkin kertaa mukana ovat vanhat tutut, Pastori ja novellikirjailija Luusalmi, vaikka Luu onkin hieman heikossa hapessa etsimässä tyydytystä Mika Waltari kuumeeseensa. Ystävykset kuitenkin pitävät huolen toisistaan ja kirjailijakin palaa eheänä metsästämään seinälleen taideteosta nimeltä Kolmijalkainen mies. Varekselle tuttuun tapaan välillä käydään Apteekissa nauttimassa lääkkeeksi hieman huurteista, sekä tutustutaan vastakkaisen sukupuolen ajatusmaailmaan. Kuten dekkareissa yleensä, lopulta kaikki kutoutuu yhteen tiukaksi verkoksi. Loppu on yllätys paitsi lukijalle, myös Varekselle itselleen ja paljastuuhan sen avulla yksityisetsivämme sympaattinenkin puoli.

Olen huomannut kirjoituksieni noudattavan tiettyä kaavaa, ja sen mukaan seuraavaksi olisi vuorossa kirjan arviointia. Toimikaamme siis niin. Kirja oli juuri sitä mitä odotinkin, juoni oli toimiva, eteni hyvin ja hahmot olivat mielenkiintoisia. Lukukokemus oli viihdyttävä ja tulipa kirjan loppupuolella olevasta romanssistakin varsin hyvä mieli, joka jaksaa hymyilyttää edelleen. Ja ennen kuin joku saa ideoita päähänsä, en nyt tällä tarkoita ketään Apteekin vakiasiakasta. Hyvä perusdekkari, jonka lukee mielellään alusta loppuun nopeasti, mutta ei silti mullistanut maailmaani. Eli tulevaisuudessa luvassa lisää yksityisetsiviä.

Reijo Mäki on hyvä kirjailija, ja hänen teoksensa ovat suosittuja syystä. Pieni varoituksen sana kuitenkin, ihan vain vanhasta kokemuksesta. Joskus ollessani kirjakaupan kassalla, sain asiakkaakseni mukavan hieman vanhemmanpuoleisen herrasmiehen, jonka kanssa keskustelimme hetken dekkareista. Koska uusi Mäki oli juuri pari päivää takaperin saapunut liikkeeseemme, päätin infota, että mikäli tälläinen uutuus on juuri julkaistu. Sain vastaukseksi vihaisen mulkoilun ja huudahduksen, ettei hän sellaista roskaa lue. Niissä kun vain ryypätään ja pyöritetään naisia. (Huudahdusta hieman sensuroitu)
Mielestäni asia ei näin ole, mutta kyllähän noita aktiviteetteja Vareksessa on enemmän kuin runsaasti. Kyllä siellä juonikin on, ei kirja näiden päälle rakennu, mutta en näitä teoksia nyt ainakaan juuri yläasteelle menneelle Minna-tyttärelle lukisi iltasaduksi. Meillä ne kyllä maistuvat sekä 19-vuotiaalle tyttärelle, kuin hänen dekkareita harrastavalleen isälleekin.

Fred Vargas - Jalattomat, elottomat

Teen hiljaista paluutani dekkareiden maailmaan! Tällä kertaa matkataan ranskalaisen dekkarikirjailija Fred Vargasin ja hänen hahmonsa, komisario Adamsbergin, kanssa muinaisten vampyyrien perässä jopa Serbiaan asti.

Sinänsä tämä muistuttaa aikaisemmin lukemaani teosta, Sinisten ympyröiden mies, että tapahtumat eivät tässäkään ole siitä normaalimmasta päästä. Olen lukenut monia keskusteluja siitä, kuinka dekkarit ovat kaikki samanlaisia ja missään ei ole mitään uutta, ja juuri noille henkilöille haluaisin lahjoittaa Fred Vargasia. Sinisten ympyröiden miehessä löydetään pitkin Pariisia liidulle piirrettyjä sinisiä ympyröitä, joiden sisältä alkaa löytyä asioita ja esineitä. Joskus on kyseessä pullonkorkki, joskus purkka, mutta tilanne muuttuu kriittisesti kun sisältä löytyykin ruumis. Tällä kertaa tutkitaan Lontoosta löytyviä kenkiä. Se mikä tekee niistä erikoisia, on niiden sisältä löytyvät jalat ja se, että noilla kyseisillä jaloilla ei ole omistajaa mukanaan. Tämä ei suinkaan ole ainoa selvitettävä tapaus, vaan lisäksi päästään analysoimaan ympäri huonetta ripotellun miehen salaisuutta. Myöhemmin tapaukset kietoutuvat yhteen, ja saadaanpa uutta tietoa myös Adamsbergin sukulaisista!

Vaikka jo itse tapahtumat erottavat Vargasin monista monista dekkarigenren edustajista, on kuitenkin vielä pari asiaa pakko mainita. Ensimmäisenä mieleeni nousee Adamsberg ja kumppanit! Hahmot ovat mielestäni luotu ihailtavalla taidokkuudella, ja erikoisia ne ovat, koska jokainen on selkeästi persoonallinen. Jälkeen päin mietittynä ja näiden kahden kirjan perusteella en ole keksinyt yhtään hahmoa, joka muistuttaisi jotain jo olemassa olevaa hahmoa edes jotenkin luonteenpiirteiltään. Esimerkkeinä mainittakoon Adamsbergin pohdinnat esimerkiksi siitä, kuinka erilaisesti lokit kiljuvat englanniksi kuin ranskaksi ja hänen ruokaa pakonomaisesti hamstraava kollegansa.

Fred Vargasin kielellinen ilmaisunsa on aivan omaa luokkaansa, ja en lainkaan ihmettele, miksi hänet vuonna 2008 palkittiin Suomen Dekkariseuran ulkomaalaisella kunniakirjalla! (Lisäinfoa Dekkariseuran sivuilta. ) Kokonaisuudessaan nautin lukukokemuksesta valtavasti. Sain pitkän tauon jälkeen vihdoin palailtua dekkareiden maailmaan, ja nyt on ainakin parin kirjan ajaksi chick-litit syrjäytetty tässä taloudessa. Katsotaan kuinka pian saan aikaiseksi näpytellä niistä tännekin ;)

Vinkkejä hyvistä dekkareista otan vastaan enemmän kuin mielelläni, joten laittakaahan kommenttia tulemaan (: Myös kokemuksia Vargasista kuulisin mielläni!

Timo Sandberg - Pahan morsian

Hetken on ollut hiljaisempaa blogissa ja syyn siihen saatte selville nyt!
Havaitsin, että meilläkin on tenttejä. Toinen syy on, että en jaksanut katsella blogini täyttymistä 30 päivää kirjoja kamalla ja luin äkkiä kirjan, että saan näpytellä siitä välissä :3
Nähtävästi nyt tuli Chick-litille lähtö (ainakin hetkeksi. Kyllä se joskus palaa...) ja tilalle iskeytyy vanhat rakkaat dekkarit!

Eli lueskelin Timo Sandbergin teoksen Pahan morsian. Olen nähnyt ko. kirjailijan paneelikeskusteluissa ja olen jo signeerauksiakin saanut häneltä uusimpaan teokseen. Häpeäkseni tunnustan, että en aikaisemmin ole näitä lukenut. Suurena dekkarifanina päätin kuitenkin sivistäytyä ja ahmaisin taas yhden uuden suomalaisen dekkarin!
En oikein tiedä odotinko tältä paljon vai vähän... Kuten dekkarissa kuuluukin, on rikos joka sitten pitää selvittää. Pahan morsian sisältää parikin eri rikosta. Asunnoissa vieraillaan luvatta... perhetutun tytär on ottanut tatuoinnin, jossa julistaa olevansa pahan morsian... tytön vaatteissa on verta ja äiti epäilee tytön olevan sotkeentunut saatanan palvontaan. Hämärä raiskaus ja kaiken kukkuraksi vedestä aletaan löytää ruumiinosia. Kun uhrien määrä nousee, poliisien paineet kasvaa. Liittyvätkö kaikki tapaukset toisiinsa vai onko kyse erillisistä tapauksista? Ja jos liittyvät niin miten?

Jotenkin huomaan aiheen Saatanan palvonta vaikuttavan itseeni kahdella eri tavalla. Ensimmäinen on innostuminen; jotain erilaista ja mystistä. Olen lukenut paljon dekkareita ja yleensä tätä aihetta käsittelevät ovat mielenkiintoisia. Kuitenkin samaan aikaan se karkottaa. Monet kirjailijat yhdistävät tylysti satanismin ja saatanan palvonnan, erottamatta faktoja. Silloin ei pysty nauttimaan koska itse tietää, että ei... ei se noin mene.
Joudun kuitenkin ilokseni toteamaan, että en ainakaan minä joudu tästä Sandbergiä haukkumaan. Faktat on eroteltu. Siinä voi auttaa se, että tarkkoja kuvauksia ei juurikaan ollut, mutta se oli tässä vain etu. Kirja kuitenkin sisältää niin paljon tapahtumia.
Olen lukenut paljon paljon paljon suomalaisia dekkareita, ja pelkäsin vähän että mitä pidän Sandbergistä. Juoni oli mielestäni mukavan monimutkainen. Yllättäviä juonenkäänteitä löytyy ja silti tapahtumat on sidottu yhteen erittäin taidokkaasti.
Kuten yleensäkin suomalaisissa dekkareissa, on tässäkin romantiikkaelementti mukana. Vaikka vahvoja tunteita leijuu ilmassa, ei siitä ole tehty pääasiaa.

Kirja jätti hymyn kasvoille, ja vihdoin lopussa tapahtui jotain mitä olin koko kirjan odottanut. Luen innolla muitakin herran teoksia!