24.7.2012

Johanna Sinisalo - Kätketyt

Finnconin innostamana kipitin kirjastosta hakemaan Sinisalon tuotantoa. Lopulta mukaani lähti novelli Kätketyt ja vaikka kirja on hyvin pikkuinen, vain 52 sivua, en joutunut pettymään. Yllätyin ilokseni myös siitä, että aiheena on geokätköily! Olen hiljattain tutustunut harrastukseen itsekin, joten tämä oli erittäin ajankohtainen valinta.

Päähenkilönä toimii vasta Tampereelle muuttanut Anna, joka ei oikein viihdy töissään. Kavereita tai tekemistä ei ole ja elämä tuntuu kovin tylsältä. Eräänä iltana baarissa Annalle työnnetään lappu, josta puhelinnumeron sijaan löytyykin koordinaatit. Hetken hämmennyksen jälkeen Anna pääsee katkosarjan jäljille. Lopputulos ei kuitenkaan ole lainkaan sitä, mitä hän odotti, kun kätköily saakin vaarallisen käänteen.

Ainoa kritiikki olisi, että ihmeen nopeasti Anna kätköilyn oppi. Eihän se nyt vaikeaa ole, mutta kirjasessa mainitaan useammin kuin kerran Annan kehittäneen istkelleen geokätköilysilmän, jonka avulla hän tunnistaa mahdolliset kätköt helpommin ja nopeammin. Kertaakaan erehtymättä! Kyllähän se harrastaessa kehittyy, mutta ei kai noin nopeasti? 

Vaikka postaus oli hyvin lyhyt (voiko novellista pitkästi kirjoittaakkaan, ellei ala kunnolla analysoimaan?), mutta mielestäni se ansaitsi huomionsa! Lukemisen lisäksi kätköily on kovin mukava harrastus, joten näinkin on helppo aiheeseen tutustua. Toinen tapa on esimerkiksi tutustua esimerkiksi Geocaching.comiin ja lähteä paljastamaan kätkettyjä aarteita!

11.7.2012

Michael Crichton - Kadonnut maailma




Hiljaiseloa selittää matka Englantiin, jossa taas ihmeteltiin kaikkea linnoista luurankoihin. Tällä kertaa tutkailtiin elävien kohteiden sijasta muun muassa sukupuuttoon kuolleita kavereita. Natural history museum on ihmeellinen paikka, enkä vain voi ymmärtää sitä, miten tuollainen kokemus voi olla ilmainen. Suomessa noin hienosta paikasta joutuisi maksamaan monen kymmenen euron sisäänpääsymaksun. Siispä kaikki Lontooseen matkaavat käykää ihmeessä ihmettelemässä dinosaurusten luurankoja, kokeilemassa miltä maanjäristys tuntuu tai kuuntelemassa miten kohdussa asustava jälkeläinen kuulee äitinsä sydänäänet! Väenpaljoutta ei kannata säikähtää, museo nielaisee porukan kiduksiinsa yllättävän nopeasti. Kokemuksesta innostuneena juhlin syntymäpäiviäni avaamalla viimein Jurassic parkin toisen osan.

Ensimmäisen osan tapahtumien jälkeen InGenin luomat dinosaurukset hävitettiin saarelta ja toiminta lopetettiin. Perustaja menehtyi ja välineet huutokaupattiin pois. Kuuden vuoden kuluttua outoja huhuja kuitenkin liikkuu, sillä Costa Rican rannoilta löydetään tunnistamattomien eläinten ruumiita. Hallituksen määräyksistä jokainen todiste hävitetään välittömästi. Sinnikäs Richard Levine saa vihdoin monen yrityksen jälkeen pelastettua pienen näytteen, jonka lähetettyään hän katoaa saarelle tutkimaan asema B:tä. Hänen avunpyyntönsä välittyy Doc Thornelle, joka kokoaa sekä retkikunnan että tarvikkeet ja syöksyy pelastamaan Levineä dinosaurusten kynsistä. He eivät kuitenkaan ole ainoita saarella. Kahden salamatkustajan lisäksi saarelle tunkee petollinen Lewis Dogson seurueineen. He onnistuvat paitsi sotkemaan saaren tasapainon myös saamaan kimppuunsa vihaisen Tyrannosaurus Rex pariskunnan. Tapahtumat seuraavat toisiaan ja lopulta kaikki saarella ovat vaarassa.

Mielestäni erilaisen kokemuksen tästä teki Sarah Harding. Olen lukenut monista vahvoista naishahmoista, mutta Harding nousee teoksessa päätähdeksi, jota ilman lopputulos olisi varmasti ollut paljon verisempi. Vaikka hän tiesikin melkein kaikesta kaiken ja osasi vaikka mitä, hahmo pysyi silti uskottavana ja mielenkiintoisena. Jotenkin jäi jopa mielikuva, että hahmot olisivat olleet uskottavampia kuin ensimmäisessä osassa. Vaikka olen katsonut kaikki Jurassic Parkit elokuvina, mutta muistan kunnolla vain ensimmäisen, joten kirjan ja elokuvan eroja en lähde analysoimaan. Varmaksi asiaksi voin sanoa ainoastaan sen, että elokuvaan olin pettynyt, kirjasta olen innostunut. Nämä tuntuvat täysin erilaisilta kirjoina ja suosittelisin näitä kaikille niille, joihin Jurassic Park on tehnyt edes pienen vaikutuksen. Oli se sitten pelkoa tai innostusta, nämä toimivat paljon paremmin tekstimuodossa. Tunnelmaa toki kohotti myös Natural History museumista adoptoitu pehmolelu triceratops, jota oli hyvä halailla jännissä kohdissa. Luinpa sille myös ääneen kaikki sen lajitovereista kertovat kohdat, hieman sensuroiden vain. se kuitenkin on vielä kovin pieni.

Kaikista teoksista kuitenkin löytyy jotain huonoa, eikä tämä ole poikkeus. Ymmärrettävistä syistä ei dinoilla ollut höyheniä, kirja kun on kirjoitettu yhdeksänkymmentäluvun puolessa välissä. Loppu muuttui jo hieman epäuskottavaksi. Valitettavasti en ole alan asiantuntija, joten voihan se kai mahdollista kenties ehkä olla, mutta ainakin minun mieleni sotii lopun dinokavereita vastaan. Avautuisin mielelläni aiheesta lisääkin, mutta jätän näiden ystävien ilmaantumisen mieluummin yllätykseksi. Otan toki mielelläni vastaan mielipiteitä muiltakin lukijoilta! Näiden kahden Jurassic park kirjan jälkeen voin kuitenkin sanoa lukevani tulevaisuudessa varmasti vielä muitakin Crichtonin teoksia.