Mutta mennäänpä itse teokseen. Päähenkilönä ja kertojana toimii Lexi Smart, joka menettää viimeiset kolme vuotta elämästään onnettomuuden seurauksena. Hän hyppää kerta heitolla sinkkunaisesta avioon ja kuolleesta työpaikasta osaston johtoon. Ainoa vain, ettei hänellä ole aavistustakaan, miksi tai miten näin pääsi käymään. Ensin kaikki vaikuttaa täydelliseltä. Komea, mukava ja täydellinen aviomies, jolla riittää rahaa. Asunto on hieno ja valtava, mutta ei jotenkin tunnu oikealta. Pikku hiljaa kulissit katoavat, kun Lexi oppii asioita itsestään ja teoistaan viimeisen kolmen vuoden ajalta...Jouduin tarkistamaan, milloin kyseinen teos on kirjoitettu, sillä jos minun pitäisi nyt sanoa mille kohdin Kinsellan uraa tämän sijoittaisin, vastaisin hetkeäkään epäröimättä, että teos olisi ensimmäinen lajiaan. Koko tarina on ennalta-arvattava ja jotenkin tylsähkö. Ensin kaikki on täydellistä kunnes kaikki romahtaa niskaan. Mikään ei ollutkaan niin kuin ensimmäisellä vilkaisulla näytti. Teoksessa tuntui olevan ainoastaan yksi uskottava hahmo, Lexin aviomiehen yrityksessä työskentelevä Jon. Olin erittäin pettynyt, odotin Kinsellalta niin paljon enemmän.
Kirja kuitenkin oli ihan viihdyttävä, ja parani valtavasti kun päähenkilö viimein vähän jälkeen 300 sivun onnistui kasvattamaan itselleen persoonallisuuden. Aikaisemmin tuntui, että hahmo olisi ollut tyhjä taulu, joka kirjailijalta vahingossa jäi maalaamatta. Näyttää kivan täydelliseltä ilman mitään sotkuja, mutta ei sano mitään eikä anna mitään itsestään. Muuta kuin tyhjyyttä siis. Sen jälkeen kuitenkin sekä hahmo että tapahtumat muuttuivat sellaiseksi, mitä olin kokonaisuudelta odottanut. Eniten kuitenkin häiritsi suomennos. En tiedä koskeeko tämä ongelma kaikkia painoksia, mutta ainakin tässä minun kovakantisessani suomennoksen laatu oli kerrassaan hirvittävä.Yhden neljäsosan luettuani onnistuin viimein jäljittämään sen suurimman synnin: hän sanat olivat korvattu sanalla se. Teen saman virheen päivittäin omassa puheessani, mutta jotenkin kirjallisuudesta sen saman havaitsemien oli järkytys. En vain voinut enää eläytyä tarinaan kuten aikaisemmin.
Suomennoksessa jatkuvasti käytetyt pulu ja rakas sanat jäivät mietityttämään. Mitä ne ovat olleet alkuperäisteoksessa? Mikäli joku tästä tietää, olisin hyvin kiitollinen kommentista! Tähän ne eivät kuitenkaan mielestäni kovin pätevästi istuneet ja jätti jälkeensä vain tunteen siitä, kuinka erilainen alkuperäisteos on? Olisinko kirjoittanut siitä yhtä negatiivisesti? Tästä innostuneena, seuraava Kinsellaa koskeva kirjoitus tulee käsittelemään teosta, joka on luettu suomen sijasta englanniksi. Kansio vertaillessa aluksi ihmettelin, että alkuperäinen kansi on paljon asiaan sopivampi ja jotenkin osuvampi. Nyt kuitenkin tätä kantta tarkastellessani huomaan senkin saavan täysin uudenlaisia merkityksiä ja asettelua, joten tästä sentään pisteet myös Suomelle!
Kaikenkaikkiaan tiivistäisin teoksen olevan ihan kiva ja viihdyttävä välipalalukeminen, jonka aikana ei tarvitse itse ajatella lainkaan. Sopinee esimerkiksi stressinpoistajaksi. Onneksi tämä ei ollut ensimmäinen lukemani Kinsella, silloin olisin lopettanut jo ennen kirjan päättymistä ja olisin tuskin koskaan palannut kyseisen kirjailijan tuotoksien pariin. Idea kuitenkin on loistava, mutta melko varmuudella väittäisin nauttivani siitä enemmän Jane Greenin kirjoittamana.
