Helsingin Kirjamessut 2011

Aikaisemmin I miss Mummy postauksessakin mainittu Hippiystävä L meni ja voitti itselleen päivälipun Helsingin kirjamessuille. Yksin on kuitenkin kovin tylsä kulkea ja hämmästellä, joten pyysipä hän mukaan yhdeen kaaveeriin. Pienen suostuttelun jälkeen ("siellä on kirjoja!") sovittiin menopäiväksi Lauantai, ja sehän allekirjoittaneelle sopi paremmin kuin hyvin, olihan silloin ohjelmassa dekkarilauantai! Näin siis suuntasimme aamulla unisina junalla kohti Pasilaa. Neljän tunnin yöunilla olettaisi reissun olevan vähän raskas, mutta ainakin aamulla meno oli kovin hulvatonta, riemua revittiin muun muassa yksinäisestä hintalapusta.

Paikalle päästyämme huomasimme, ettemme suinkaan ole ainoita messuille raahautuneita, vaan ihmisvilinää riitti kyllä ainakin lievästi sosiaalikammoiselle vähintäänkin riittävästi. Joku voisi myös käyttää sanaa liikaa. Lievistä ärsytyshetkistä ja hampaiden kiristelyistä huolimatta, oli messut nautinnollinen kokemus. Tässä todiste muidenkin perille pääsystä:

Yleiskuvaa

Eli väkeä kyllä riitti.
Ensimmäisenä harhailimme ja löysimme tavoitteen mukaisesti Mika Waltari lavalle kuuntelemaan Uusista dekkarinimistä ja mielenkiintoista se olikin. Saatiin heti metsästettyä parit signeeraukset ja kuultiin paljon mielenkiintoisia asioita esikoiskirjailijoiden suusta. Mukana olivat muun muassa Mia Vänskä, Kati Saurula, Juha-Pekka Koskinen, Esa-Pekka Kanniainen ja Pekka Hiltunen.
Kovasti tekisi mieli eritellä jokainen paneeli erikseen, mutta todellisuus on että jokainen ohjelmanumero johon menimme, oli kuuntelun arvoista. Negatiivisia puolia toki löytyy kaikesta, mutta tässä on niitä nyt niin vähän, että ohitan sen suosiolla. Tiivistettynä ohjelmia katsottiin paljon ja ne olivat erinomaisia. Olin myös hyvin onnellinen nähdessäni vihdoin Reijo Mäen oikeassa elämässä ja totesin herran olevan varsin lupsakka ja hupaisa tyyppi. Mielelläni olisin kuunnellut lisääkin.
Peruskirjailijoiden lisäksi hämmästelimme esimerkiksi Tarja Halosta, Sofi Oksasta ja allekirjoittaneen suureksi iloksi HP Björkman näyttäytyi ja kehoitti meitä olemaan tuhlaamatta kaikkia rahojamme. Valitettavasti kyseistä pyyntlä ei voitu toteuttaa. Pyydän anteeksi HP!

Vaikka tästä postauksesta tulikin kronologisesti hieman oksennus, on pakko seuraavana hehkuttaa Seppo Jokista. Kyseinen kirjailija lukeutuu moniin lempikirjailijoihini, mutta on myös niitä harvoja josita pidän myös ihmisenä (toisin kuin esimerkiksi Leena Lehtolainen). Olen Jokisen nähnyt nyt suhteellisen monta kertaa, ja viimeksi sain myös lupauksen, että seuraavalla kerralla hän osaa signeerata kirjani ilman että kerron nimeni ensin. Tämä ei ikävä kyllä toteutunut, mutta olen enemmän kuin onnellinen siitä että kaksi ensimmäistä kirjainta tulivat ilman apua! Loppunimen täydensin itse. En osaa sanoilla kuvailla sitä sisältä pulppuavaa iloa, kun Jokinen hymyili ja kommentoi bloginpitäjän olevan ihana, kun aina on uusi kirja mukana signeerattavaksi. Mikäli tämä joskus päätyisi Jokisen silmien eteen (jota kyllä epäilen kovasti) niin haluan sanoa: kiitos.

Koska postaus on nyt jo varsin massiivinen, tiivistän tähän loppuun tylsän (mutta kirjoittajalle ah niin tärkeän) listan ostoksista ja signeerauksista, joita tuli tällä reissulla metsästettyä.
Aloittakaamme rahanmenosta! Monta kirjailijaa on tuottanut yhteistyössä tälläisen yhtenäisen kirjan nimeltä Kultainen peura (mukana mm. Jokinen, Lehtolainen, Nykänen, Rönkä ja Sipilä), Patricia Cornwellin Scarpetta, Henning Mankellin Kiinalainen, John Boynen Poika raidallisessa pyjamassa, Suomen Dekkariseuran julkaisema Pulpografia (ja Suomen Dekkariseuran paita!) Timo Sandbergin Pirunpesä, Esa-Pekka Kanniaisen Pimeä Korpi ja Seppo Jokisen Hukan enkelit. Eli näistä voidaan odottaa tulevaisuudessa jotain sepitystä, kunhan vain ehdin keskeneräiset kirjat lukemaan. Myös yllättävän moniin näistä saatiin signeeraukset metsästettyä, ja siitä kirjoitankin seuraavaksi.

Vielä tämä ja sen jälkeen olette kaikki taas hetkeksi vapaita (mutta vain hetkeksi!)
Ihan ensimmäisenä on fyysinen tarve ylistää erään kirjailijan signeerausta. Pekka Hiltusen Vilpittömästi sinun on aivan nerokkaasti tehty!
Fiksuimmat osaavatkin jo tästä päätellä jotain blogin kirjoittajan nimityksestä, mutta ei anneta sen häiritä.
Vaikka temppu itsessään on erittäin yksinkertainen, olin sen nähdessäni aivan ihastunut. Niin yksinkertainen, niin nokkela. Ylpeänä siis kartutin kokoelmaani ja tavoitin Mia Vänskän, Pekka Hiltusen, Esa-Pekka Kanniaisen, Seppo Jokisen ja Timo Sandbergin.
Kokonaisuudessaan messuista sanoisin seuraavaa: Tampereen kirjamessut ovat ihanat, mutta Helsingin kirjamessut voittavat mennen tullen. Se joka tänävuonna missasi, kehoitan ystävällisesti suuntaamaan Helsinkiin ensivuonna. En epäile menestystä hetkeäkään.

Kirjakaupoista

Nyt tulee monta postausta putkeen, mutta aloitetaan nyt kirjakaupoilla! Vierailin tuossa jonkun aikaa sitten jälleen rakastamassani Englannissa, ja en vieläkään osannut lopettaa kirjakauppojen kuolaamista. Taso on jotain ihan erilaista kuin mitä Suomessa on. Tästä todistusaineistona myös kuvamateriaalia!

 

Kuvassa on siis Englannissa, Birminghamissa sijaitsevista Waterstone's kirjakaupoista toinen. (Toisesta ei valitettavasti ole kuvaa, se on vanha ja hieno rakennus, mutta tämä on niinsanotusti pääliike keskustassa) Kyseessä on siis 5. kerroksinen kirjakauppa, joka sisältää kirjoja eri osa-alueita. On true-crime, crime, unfortunate lives, sports, fiction, horror, cult, classics ja niin edelleen. Hyvin paljon eri osa-alueita. Pystyn viettämään Waterstone'silla vaikka koko päivän, ja kun juuri kuvassa näkyvä liike on kirjaimellisesti keskustassa, tulikin siellä vietettyä aikaa suorastaan luvattoman paljon.

Tästä päästäänkin toiseen merkittävään eroon. Olen siis itse ollut kirjakaupassa töissä, ja vaikka meillä panostettiinkin viihtyvyyteen ja somistuksia taiteiltiin pelottavalla vakavuudella, on silti edelleen Suomi jäljessä tässäkin asiassa. Juuri samaisessa liikkeessä näin ehkä tyylikkäimmän asian kirjakaupoissa tähän mennessä. Siitäkin seuraa kuvamateriaalia:

 

 

Crime osasto Waterstone'sin liikkeessä

Ei Suomessa tälläisiäkään tule vastaan. Myös asiakaspalvelu tuntuu olevan yllättäen hieman eri tasoluokkaa kuin täällä meidän kylmässä maassamme, enkä tarkoita kylmällä nyt pelkkää säätä...
Viihtyvyydestä mainittakoon sen verran: kirjoja saa katsella rauhassa. Apua saat heti jos pyydät ja sisään tullessasi sinua aina tervehditään. Myyjät ovat ystävällisiä ja kirjahyllyt ovat järjestetty loogisesti alakategorioittain ja sisältävät myös henkilökunnan suosituksia. Kirjakaupassa on myös kahvila. Lisäksi jokaisella osastolla on tarpeeksi työntekijöitä, ja näyttävät vielä olevan kiinteästi palkattu tietylle osastolle, joka mahdollistaa asiantuntevan avun tarvittaessa. 
Myös kirjavalikoimat ovat ihan eri luokkaa, ja en jaksakkaan odottaa, koska pääsisin jälleen haahuilemaan rakkaaseen jättikirjakauppaani<3

Tuomas Vimma - Raksa

Vimmalta tosiaan julkaistiin uutta tekstiä, ja siitäkös allekirjoittanut sekosi. Hyppelehdin heti kirjakauppaan ja hädissäni pyörin ympyrää, kunnes viimein ymmärsin kitistä apua hymyilevältä myyjältä. Sain kirjan käteeni ja puristin sen pikkuisia rintojani vasten varsin onnellisena. Vaikka kansikuva ei ole kovinkaan houkutteleva, eikä takakansikaan ei muuta tehnyt kuin aiheuttanut epäilyksiä, kaikki huolet katosivat esipuheen lukemisen jälkeen. Viimeistään ensimmäisen luvun jälkeen olin varma, että Vimma on säilyttänyt tasonsa, ellei jopa ylittänyt sitä.
Siinä missä aikaisemmissa kirjoissa ollaan tutustutta AD:n, kirjailijan ja kokin elämään, on tällä kertaa vuorossa rakennusala. Rajun Helsinki 12 trillerin jälkeisen rauhallisemman Gourmet-teoksen tunnelmiin palaillaan jälleen, ja kirja on erittäin miellyttävä lukea. Tapahtumia kirjasta ei puutu, ja vaikka tiedän rakennusalasta suurin piirtein saman verran kuin koala kirjallisuudesta, ei se teoksen lukemista tahi ymmärtämistä vaikeuttanut lainkaan. Kirja oli erittäin nautinnollinen ja pidän Vimman tavasta kirjoittaa niin paljon! Tätä teosta on odotettu innolla, ja onkin vähän sääli, että luin tämän ollessani Englannissa ja sain itseni liian monta kertaa kiinni siitä, että ahmin Raksaa (niin häiriintynyt kuin tuo lause onkin) enkä huomioinut ympäristöäni lainkaan. Vierailin ehkä yhdessä Iso-Britannian kauneimmista kaupungeista, ja istuin McDonaldsissa lukemassa kirjaa. Auts. Kaikeksi onneksi kuitenkin Vimman teos oli niin miellyttävä, ettei missattu aika oikeasti mennyt lainkaan hukkaan!

Joskus Helsinki 12 lukiessani pohdiskelin, että jos kirjoittaisin arvostelun tai suosittelun herran teoksista, miten sen tekisin. Mitä sanoisin ja mitä asioita voi paljastaa. Lopetin saadessani migreenin, ja lopetan tämänkin köyhän arvostelun täysin samoista syistä.
Tuomas Vimma on loistava kirjailija, ja näkyypä herran teoksia nyt jo lukioiden lukulistoissa, eikä syyttä. Minulla on vahvat aavistukseni siitä, että tästä tulee aikamme klassikko.
Lukekaa, tutustukaa ja arvostelkaa.
Se, joka osaa kertoa hänen teoksistaan paljastamatta liikaa (ja tietenkin pitää Vimman kirjoista...) kertokaa se täällä ja lupaan lähettää nallekarkkeja postissa!

Pahinpaan tiedonnälkään voi hakea ensiapua takakannen muodossa vaikkapa Bookreaderista

Cathy Glass - Cut

Palauduin Brittilästä onnellisesti, mutta oih ja voih kun on kirjoitukset rästissä pahemman kerran! Nyt en kuitenkaan ala koko maailmaa (köh, yhtä blogia) pelastamaan keskellä yötä, vaan painun nukkumaan. Sitä ennen kuitenkin avaan tarina-arkkuni ja satuilen tästä teoksesta hieman.

Kyseessähän on tosiaan kirjailija Cathy Glass, jolta aikaisemmin luin teoksen 'I miss Mummy' ja lupasin kovasti lukea lisää. No nyt on sen aika tullut sitten!
Koko nimeltäänhän tämä on 'Cut: The true story of an abandoned, abused little girl who was desperate to be part of a family' ja onhan se totuudenmukainenkin.
Tässä kirjassa tutustutaan Cathyyn hänen uransa alkuvaiheilla, kun hän otti ensimmäisen lapsen luokseen asumaan, ja mitä tapahtuukaan kun toinen lapsi löytää tiensä Cathyn kotiin. Dawn on kolmetoistavuotias pikkutyttö, joka käyttäytyy Cathyn ja tämän miehen seurassa moitteettomasti. Hän lähtee kouluun, tulee takaisin, tekee läksynsä, syö ja kommunikoi. Ainoa vain, että Dawn ei edes käynyt koulussa.
Pian huomataan tytön oikeasti tekevän aika pitkälti mitä vain haluaa, vaikka julkisivu sijaisperheelle onkin kunnossa. Asialle pitää tehdä jotain, ja Cathy koittaa keksiä uusia keinoja saada Dawn kuriin. Ongelmia kuitenkin alkaa kasaantua, kun saadaan selville Dawnin kävelevän unissaan, menneisyydestä ja osallisuudesta onnettomuuteen, itsensä satuttamisesta ja kaveripiirin vaikutuksesta muuten niin herttaiseen tyttöön.
Onko mitään keinoa helpottaa elämää kolmetoistavuotiaalle tytölle, joka selkeästi on kärsinyt elämässään liikaa? Ja mitä niin pahaa on hänen menneisyydessään tapahtunut, että Dawn tuntee tarvetta paeta matkalla psykiatrille? Kukaan ei tiedä missä Dawn oli 5-9 vuotiaana, ja mikä on niiden tapahtumien vaikutus nykypäivään? Itsemurhayrityksen jälkeen näihin kysymyksiin aletaan paneutua tosissaan,,,

Vaikka en kirjaa pitänytkään yhtä hyvänä kuin aikaisemmin lukemaani, oli tämäkin silti ehdottomasti lukemisen arvoinen teos (vaikka meinasinkin aina välillä käydä potkaisemassa joitain hahmoja...). Tapaus herättää sympatiat ja koko kirjan lukemisen ajan säilyi jännitys siitä, miten tytön loppuen lopuksi käy.
Kieli on tässäkin helppoa ja sujuvaa, joten mikään englannin mestari ei tarvitse olla näistä nauttiakseen.
Käsittääkseni tämä kirja kirjoitettiin ennen tuota 'I miss Mummy'a ja sen kyllä huomaa tekstistä. Tässä oli joitain pieniä epäloogisuuksia, jotka aluksi jäivät jonnekin huutelemaan ja muistuttelemaan olemassaolostaan, mutta nekin pienet vihreät miehet äänineen katosivat hyvin nopeasti tarinan edetessä.
Pidin tästäkin, vaikkakin enemmän tuosta toisesta. Jatkan ehdottomasti Glassin tuotannon koluamista!

Lisäähän on tosiaan luvassa hurjalla tahdilla, joten pysykäähän näköetäisyydellä!

Kirjava lapsuus

Kaikkialta huudetaan, mitä lasten sopii lukea ja mitä ei. Ihmiset tarkkailevat lastensa lukutottumuksia pakonomaisesti ja lukemista kontrolloidaan kuin diktatuurin aikana. Kysynkin nyt miksi? Miksi on niin tärkeää, että lapset lukevat ikäisilleen sopivia kirjoja?
Ymmärrän kyllä sen, että 8 vuotiaan ei sallita lukea seksikirjoja, mutta sitä en ymmärrä miksi muita kirjoja sensuroidaan? Lapset muutenkin lukevat niin vähän kirjoja, että onko meillä varaa kieltää lukemasta?
Hyvin harvat kirjat ovat oikeasti sopimattomia. Harvat sisältävät oikeasti jotain vaarallista, ja jos muuten ihminen on henkisesti tasapainoinen (jos ihminen nyt ylipäätään voi olla tasapainoinen...).
Kirjoista oppii tärkeitä asioita ja saa realistisen kuvan elämästä. Ja kyllä, myös fantasiakirjoista. Kirjoissa näytetään tapoja kommunikoida, tulla toimeen, selvitä ongelmista ja kirjat kertovat kuinka elämä on oikeasti rankkaa. Joskus tekee mieli lopettaa. Mutta silti kirjoista näkee, kuinka palkitsevaa se on. Kirjojen tehtävä on mielestäni ensisijaisesti viihdyttää, mutta ne myös opettavat elämään tärkeitä arvoja ja tapoja.
Kirjat ovat tärkeitä.

Mielestäni pärjään elämässäni varsin hyvin. Kaikilla on joskus rankkaa ja uskallan väittää pärjääväni hyvin kirjojen ansiosta. (:
Pienenä hiiviskelin kirjastossa, katselemassa ja hipelöimässä kirjoja. Lueskelin takakansia ja hiiviskelin vähän lisää... Olen varma, että mikäli lukemisiani oltaisiin oikeasti kontrolloitu, en olisi lukenut puoliakaan niistä kirjoista mitä nyt olen. Kirjastontädit olivat salaliittolaisiani kun piilottelin pelottavaa kauhukirjaa äitini katseelta. Kirjastontädit tunnistivat ja moikkasivat ja etsivät aina kirjoja vaikka mistä kirjaston koloista.
Olen päätellyt tuon olevan syynä siihen, että nyt olen ammattikorkeakoulussa opiskelemassa kirjastoalan ammatilaiseksi. Että kiitos vain kaikki ihanat kirjastotädit! Kauhukirjojen kaivelu kannattaa.

Luin myös ensimmäisen aikuistendekkarini ollessani yläasteen seitsemännellä luokalla. Siitä syytän isääni. Nyt ahmin dekkareita enemmän kuin olisi terveellistä, nautin kirjoista ja olen tyytyväinen harrastukseeni. Ei minun tarvitse juosta baareissa. Miksi? Koska pärjään ilmankin. Seuraan vierestä kämppikseni alkoholismia hipovaa juomakulttuuria ja olen niin kiitollinen isälleni ja kirjastontädeille siitä, että minulla oikeasti on jotain fiksua ja mielekästä tekemistä. Kirjat ovat elämäni perusta. Ja silti tunnen olevani normaali (tietyissä määrin :p Irkissä ihmiset voivat olla eri mieltä aina välillä...)
Kirjat ovat turvallinen tapa tutustua erilaisiin asioihin, rankkoihin ja vaarallisiinkiin. Lapsuuteni ja nuoruuteni olisi ollut erittäin köyhää ilman "piiloita kirja vanhemmilta" operaatioa, vaikka olenkin aivan varma että epäonnistuin useasti. Olen myös aivan varma, että on kirjoja lukevan isäni ansiota, että toimiani katsottiin läpi sormien.

Timo Sandberg - Pahan morsian

Hetken on ollut hiljaisempaa blogissa ja syyn siihen saatte selville nyt!
Havaitsin, että meilläkin on tenttejä. Toinen syy on, että en jaksanut katsella blogini täyttymistä 30 päivää kirjoja kamalla ja luin äkkiä kirjan, että saan näpytellä siitä välissä :3
Nähtävästi nyt tuli Chick-litille lähtö (ainakin hetkeksi. Kyllä se joskus palaa...) ja tilalle iskeytyy vanhat rakkaat dekkarit!

Eli lueskelin Timo Sandbergin teoksen Pahan morsian. Olen nähnyt ko. kirjailijan paneelikeskusteluissa ja olen jo signeerauksiakin saanut häneltä uusimpaan teokseen. Häpeäkseni tunnustan, että en aikaisemmin ole näitä lukenut. Suurena dekkarifanina päätin kuitenkin sivistäytyä ja ahmaisin taas yhden uuden suomalaisen dekkarin!
En oikein tiedä odotinko tältä paljon vai vähän... Kuten dekkarissa kuuluukin, on rikos joka sitten pitää selvittää. Pahan morsian sisältää parikin eri rikosta. Asunnoissa vieraillaan luvatta... perhetutun tytär on ottanut tatuoinnin, jossa julistaa olevansa pahan morsian... tytön vaatteissa on verta ja äiti epäilee tytön olevan sotkeentunut saatanan palvontaan. Hämärä raiskaus ja kaiken kukkuraksi vedestä aletaan löytää ruumiinosia. Kun uhrien määrä nousee, poliisien paineet kasvaa. Liittyvätkö kaikki tapaukset toisiinsa vai onko kyse erillisistä tapauksista? Ja jos liittyvät niin miten?

Jotenkin huomaan aiheen Saatanan palvonta vaikuttavan itseeni kahdella eri tavalla. Ensimmäinen on innostuminen; jotain erilaista ja mystistä. Olen lukenut paljon dekkareita ja yleensä tätä aihetta käsittelevät ovat mielenkiintoisia. Kuitenkin samaan aikaan se karkottaa. Monet kirjailijat yhdistävät tylysti satanismin ja saatanan palvonnan, erottamatta faktoja. Silloin ei pysty nauttimaan koska itse tietää, että ei... ei se noin mene.
Joudun kuitenkin ilokseni toteamaan, että en ainakaan minä joudu tästä Sandbergiä haukkumaan. Faktat on eroteltu. Siinä voi auttaa se, että tarkkoja kuvauksia ei juurikaan ollut, mutta se oli tässä vain etu. Kirja kuitenkin sisältää niin paljon tapahtumia.
Olen lukenut paljon paljon paljon suomalaisia dekkareita, ja pelkäsin vähän että mitä pidän Sandbergistä. Juoni oli mielestäni mukavan monimutkainen. Yllättäviä juonenkäänteitä löytyy ja silti tapahtumat on sidottu yhteen erittäin taidokkaasti.
Kuten yleensäkin suomalaisissa dekkareissa, on tässäkin romantiikkaelementti mukana. Vaikka vahvoja tunteita leijuu ilmassa, ei siitä ole tehty pääasiaa.

Kirja jätti hymyn kasvoille, ja vihdoin lopussa tapahtui jotain mitä olin koko kirjan odottanut. Luen innolla muitakin herran teoksia!