Cathy Glass - The Night the angels came

Vuosi 2012 pyörähtää leppoisasti käyntiin Cathy Glassin uusimman parissa, ja täytyy sanoa, että odotukset olivat aika korkealla! Kirjaa on kehuttu ja olipa se briteissä kuulemma myyntilistojen kärjessäkin hetken. (Tai näin ainakin kirjailija julistaa Facebookissa...) Olen aikaisemmin satuillut parista hänen kirjastaan ja tähän asti muistaakseni vain positiivista.

The Night the angels came kertoo pienen 8-vuotiaan Michaelin tarinaa. Hän menetti pienenä äitinsä, eikä muista tästä luonnollisesti mitään. Surullisempi juttu kuitenkin on, että hänen isänsä Patrick on sairastunut syöpään ja parannusta ei enää ole, joten ainoa tehtävissä oleva asia on pitkittää väistämätöntä. Yksinhuoltaja ei halua ainokaisensa jäävän tuuliajolle kun hänen aikansa koittaa vaan pyytää sosiaalipalveluilta apua, ja tämä tuo tarinaan mukaan Cathyn, joka tulevaisuudessa huolehtii Michaelista mikäli Patrick joutuu sairaalaan. Tätä ennen kuitenkin Cathyn ja Michaelin pitää tutustua, jotta tilanteen yllättäessä Michael ei joudu vieraaseen taloon vieraiden ihmisten keskelle. Prosessin aikana myös Cathy ja Patrick tutustuvat paremmin ja kiintyvät toisiinsa.

Yllättävin asia kirjassa lienee, että tässä tunnuttiin keskittyvän enemmänkin Cathyn ja Patrickin väliseen suhteeseen kuin mitä Michael käy läpi. Pojan ääni pääsi turhan vähän esille ja muista kirjoista poiketen niitä harvojakin kertoja analysoitiin harmittavan vähän. Lisäksi Cathyn omien lapsien, Adrianin ja Paulan, suhtautuminen kuolevaan perhetuttuun jäi harmillisen vähäiseksi. Olen aivan varma, että se vaikuttaa enemmän kuin kirjassa, mutta tässä sitä ei ainakaan päässyt näkemään. Asiaan voi toki vaikuttaa sekin, että tämä taitaa olla tositapahtumiin perustuva teos, jolloin Cathylla oli varmasti päänsä sisällä melkoinen kuhina omistakin ajatuksistaan.
Kuten luonani majaillut ystäväni varmasti huomasi, odottelin Patrickin kuolemaa melkoisella innolla (tämä ilmeni muun muassa usealla "NYT! Sen on pakko tapahtua NYT!" huudolla...), sillä tapahtumat tuntuivat vain pyörivän paikoillaan ja toistavan itseään jatkuvasti. Michael ja Patrick ovat molemmat vahvasti uskonnollisia, joka näkyi molempien käytöksessä jatkuvasti, mutta tätäkään ei tunnuttu käsiteltävän lainkaan, vaikka, uskokaa pois, tilaisuuksia oli kyllä enemmän kuin tarpeeksi!
Kirjassa oli erilainen tunnelma kuin aikaisemmissa lukemissani teoksissa (tai samaa genreä edustavissa kirjoissa), jonka viime sivuilla sain selitettyä itselleni. Se mikä tekee tästä erilaisen, on se, että vaikka vähän kaikki onkin huonosti, on tällä pojalla ympärillään pelkästään rakastavia ihmisiä. Koko kirjan läpi hän saa tukea kaikilta ja ensimmäistä kertaa tässä genressä ketään ei pahoinpidelty henkisesti tai fyysisesti, laiminlyöty, hyljeksitty tai mitään muutakaan vastaavaa. Kirjaimellisesti positiivista vaihtelua!

Vaikka tekstini antaa olettaa kirjan olevan täysi susi, ei asia ole lainkaan näin! Parempi kuin monet lukemani teokset ja kuten mainitsin, eroaa muista genrensä edustajista. Silti olin hieman pettynyt, vaikka lukemista en suinkaan kadu. Mikäli minun pitäisi juuri NYT valita yksi Cathy Glassin teoksista suomennettavaksi, olisi se edelleen joko Cut tai I miss mummy. Ja samoilla linjoilla jatkan tässäkin; mikäli aiot tähän kirjailijaan tutustua, kannattanee valita joku toinen teos ensimmäiseksi!

Kirjavaa vuotta 2012 kaikille! (: <3

Cathy Glass - Cut

Palauduin Brittilästä onnellisesti, mutta oih ja voih kun on kirjoitukset rästissä pahemman kerran! Nyt en kuitenkaan ala koko maailmaa (köh, yhtä blogia) pelastamaan keskellä yötä, vaan painun nukkumaan. Sitä ennen kuitenkin avaan tarina-arkkuni ja satuilen tästä teoksesta hieman.

Kyseessähän on tosiaan kirjailija Cathy Glass, jolta aikaisemmin luin teoksen 'I miss Mummy' ja lupasin kovasti lukea lisää. No nyt on sen aika tullut sitten!
Koko nimeltäänhän tämä on 'Cut: The true story of an abandoned, abused little girl who was desperate to be part of a family' ja onhan se totuudenmukainenkin.
Tässä kirjassa tutustutaan Cathyyn hänen uransa alkuvaiheilla, kun hän otti ensimmäisen lapsen luokseen asumaan, ja mitä tapahtuukaan kun toinen lapsi löytää tiensä Cathyn kotiin. Dawn on kolmetoistavuotias pikkutyttö, joka käyttäytyy Cathyn ja tämän miehen seurassa moitteettomasti. Hän lähtee kouluun, tulee takaisin, tekee läksynsä, syö ja kommunikoi. Ainoa vain, että Dawn ei edes käynyt koulussa.
Pian huomataan tytön oikeasti tekevän aika pitkälti mitä vain haluaa, vaikka julkisivu sijaisperheelle onkin kunnossa. Asialle pitää tehdä jotain, ja Cathy koittaa keksiä uusia keinoja saada Dawn kuriin. Ongelmia kuitenkin alkaa kasaantua, kun saadaan selville Dawnin kävelevän unissaan, menneisyydestä ja osallisuudesta onnettomuuteen, itsensä satuttamisesta ja kaveripiirin vaikutuksesta muuten niin herttaiseen tyttöön.
Onko mitään keinoa helpottaa elämää kolmetoistavuotiaalle tytölle, joka selkeästi on kärsinyt elämässään liikaa? Ja mitä niin pahaa on hänen menneisyydessään tapahtunut, että Dawn tuntee tarvetta paeta matkalla psykiatrille? Kukaan ei tiedä missä Dawn oli 5-9 vuotiaana, ja mikä on niiden tapahtumien vaikutus nykypäivään? Itsemurhayrityksen jälkeen näihin kysymyksiin aletaan paneutua tosissaan,,,

Vaikka en kirjaa pitänytkään yhtä hyvänä kuin aikaisemmin lukemaani, oli tämäkin silti ehdottomasti lukemisen arvoinen teos (vaikka meinasinkin aina välillä käydä potkaisemassa joitain hahmoja...). Tapaus herättää sympatiat ja koko kirjan lukemisen ajan säilyi jännitys siitä, miten tytön loppuen lopuksi käy.
Kieli on tässäkin helppoa ja sujuvaa, joten mikään englannin mestari ei tarvitse olla näistä nauttiakseen.
Käsittääkseni tämä kirja kirjoitettiin ennen tuota 'I miss Mummy'a ja sen kyllä huomaa tekstistä. Tässä oli joitain pieniä epäloogisuuksia, jotka aluksi jäivät jonnekin huutelemaan ja muistuttelemaan olemassaolostaan, mutta nekin pienet vihreät miehet äänineen katosivat hyvin nopeasti tarinan edetessä.
Pidin tästäkin, vaikkakin enemmän tuosta toisesta. Jatkan ehdottomasti Glassin tuotannon koluamista!

Lisäähän on tosiaan luvassa hurjalla tahdilla, joten pysykäähän näköetäisyydellä!

Cathy Glass - I miss mummy

Löysin Waterstone’silta oman osionsa surkeille elämäntarinoille, joka sisältää mm. Torey Haydenin ja David Pelzerin. Koska koen tämän tyyliset tarinat erittäin mielenkiintoisiksi, en voinut vastustaa kiusausta, vaan laitoin silmät kiinni ja tökkäsin kirjailijaa.
Onnetar suosi Cathy Glassia ja teokseksi osui I miss Mummy.

Kirja kertoo pienestä ja söpöstä 4-vuotiaasta Alicesta, joka tutustuu Cathyyn joutuessaan sijaisperheeseen. Vaikka Cathy on kokenut sijaisvanhempi, ja tottunut katselemaan kauheista oloista tulleita lapsia, ei hän löydä pienen Alicen huostaanotolle syytä lainkaan. Vaikka tyttö on kokenut kovia, hänestä on huolehdittu hyvin. Pikku hiljaa syyt alkavat sevitä…


Kirja on ensimmäinen, jonka olen saanut luettua englanniksi kokonaan alusta loppuun. Yleensä mielenkiintoni loppuu viimeistään puolivälin ylitettyäni ja kirja jää valitettavasti kesken. Tämä kuitenkin muodosti poikkeuksen: luin kirjan ja luin sen nopeasti. Sanakirjaa tarvittiin, mutta se ei ollut välttämätöntä. Kieli oli helppoa ja tarina oli erittäin mielenkiintoinen!
Teos muistuttaa erittäin paljon Torey Haydenia, vaikkakin eroavaisuuksia löytyy. Eräs hippiystäväni, kutsutaan häntä kirjaimella L, kritisoi Haydenia siitä, että ne ovat liian synkkiä ja surullisia. Tässä asiassa I miss Mummy eroaa joukosta. Vaikka aihe on vakava, ja kirja ei ole erityisen positiivinen, ei tässä silti ole Haydenin synkkää painostavaa pilveä varjostamassa kaikkia kohtauksia. Myös loppu oli varsin positiivinen ja kirja jätti hyvän mielen.


Pidin tästä erittäin paljon, ja sen seurauksena Suomalainen kirjakauppa vastaanotti tänään tilaukseni kolmesta muusta Cathy Glassin kirjasta! Ehkä nekin päätyvät tänne joku yö…