Seppo Jokinen - Hervantalainen

Seppo Jokinen - Hervantalainen
CrimeTime 2012

 

Kuun alussa Seppo Jokinen julkaisi uuden romaaninsa Hervantalainen. Kirja on ylistyslause Tampereen Hervannalle ja toimii se kyllä hyvänä mielikuvien muokkaajanakin (jos ei muille, niin ainakin minulle). Olen kotoisin Tampereen suunnalta, ja kirjan välittämä mielikuva on aivan erilainen kuin se mihin minut on kasvatettu. Hervanta ei kuitenkaan ole ainut muuttunut asia. Myös Jokisen tyyli on muuttunut aika rajusti kustantamon vaihtuessa Karistosta Crime Timeen, mutta en sanoisi sitäkään niin huonoksi asiaksi. Aikaisemmin ylistin Jokisen alkupään tuotantoa, mutta tämä teos yltää kyllä samalle tasolle. Vähän eri tavalla vain.Nyt kun on kirja luettuna ja signeerauksen muste on kuivunut, on aika päästää kirja lepäilemään hyllyyn kavereidensa kanssa.

Vappuna Rauli saa kiristettyään äidiltään rahaa viinaan, kävellessään hän kuitenkin alkaa kuulla uhkavia kuiskauksia, joiden alkuperästä hän ei saa selkoa. Myöhemmin illalla hänet pahoinpidellään rajusti ja vierestä löytyy sorkkarauta. Syyllinen tunnustaa, mutta kun pahoinpitelyt lisääntyvät ja tekoja yhdistää sorkkaraudat, on aika harkita uudelleen. Enää ei selvitäkkään pelkällä pahoinpitelyllä. Onko Koskisella käsissään pahoinpitelyjen sarja vai onko tekijä muokkautumassa sarjamurhaajaksi? Ehtiikö väkivaltajaosto jäljille ennen kuin Hervantalainen iskee uudelleen?

Verrattuna aikaisempiin Koskisiin, tässä on paljon enemmän tapahtumia. Luin yhden arvostelunkin, missä tapahtumarikkautta kritisoitiin ankarasti, mutta itse en voi siihen samaistua. Jokinen sitoo mielestäni tapahtumat taidokkaasti yhteen ja tarina etenee sopivan mielekästä vauhtia. Saadaanpa lopussa jopa takaa-ajoa, joka pisti ainakin allekirjoittaneella sydämen pamppailemaan kiivaasti tuttujen hahmojen puolesta. Kokonaisuus toimii hyvin. Juoni on ehkä hieman monimutkaisempi kuin mihin on Jokiselta totuttu, mutta vaihtelu virkistää. Muuten kaikki on Tampereella ennallaan jos ei lasketa sitä, että remmiin astuu uusi hahmo. On tullut aika päällikkö Rusinpään jäädä pitkälle sairauslomalle, joten kehiin kipittää sijainen. Hän pääsee kovin vähän ääneen, mutta esiintyy epäilemättä tulevaisuudessa enemmän. Jään innolla odottamaan jatkoa tällekin tarinalle.

Vaikka Hervantalainen on jo seitsemästoista osa tästä sarjasta, ei mikään silti estä lukemasta tätä erillisenä teoksena. Kaikki Jokisen dekkarit toimivat kyllä yksittäin, mutta totta kai enemmän saa irti mikäli tuntee hahmot entuudestaan. (Tosin! Ensimmäinen Koskisdekkari on nimeltään Siimamies, ja sekin mielestäni ehdottomasti alansa aatelia)

Hyvää vappua kaikille ja juhlikaa nätisti! Jos joku bongaa tutoreista ja pahvilaatikoista koostuvan kirjastojunan harhailevan lähistöllä, nypätkää sitä vaaleanpunavaunuista tyttöä vaikkapa sormesta! Irvistämisen lisäksi se saattaa tervehtiä. Tavoitteena on jälleen hieman rikkoa opiskelijoiden mielikuvia kirjastolaisista, joten luvassa on jakkuja, kynähameita ja verkkosukkahousuja. Sekä tietenkin silmälaseja ja nutturoita, pitäähän meidät kirjastolaisiksi tunnistaa...  Kuten tästä voi päätellä, tänä vuonna vapusta tulee erittäin mielenkiintoinen!

Tuomas Kyrö - Miniä

Kun kauan odotettu Kirjan ja ruusun päivä vihdoin koitti, kipitti tämäkin opiskelijatyttönen innokkaasti kohti kirjakauppaa. Hetkeksi se ehti jo huolestua kirjojen loppuneen, mutta saikin käteensä nätin ja puhtaanvalkoisen kirjan.Sitten se luettiin kannesta kanteen.

Miniä jatkaa Mielensäpahoittajan maailmassa, mutta tällä kertaa näkökulma muuttuu. Nyt ääneen pääsee paljon puhuttu Miniä! Isälle ostimme joskus joululahjana Mielensäpahoittajan, nyt annoin äidille käskyn noutaa oman kappaleensa Miniästä. Kaikille Kyröä ja molemmat olivat tyytyväisiä. Miniän rauhallinen viikonloppu suistuu raiteiltaan, kun hän saa järkyttävän ilmoituksen: appiukko saapuu paikalle parin tunnin sisällä! Koska Mielensäpahoittaja ei nykyaikaisista turhuuksista perusta, tulee miniälle kiire noutaa kaupasta makkaraa ja mahdollisimman punaista maitoa. Siitä lähtee lievä alamäki, kun oikein mikään ei tunnu sujuvan miniän mielen mukaan. Hän kestää rohkeasti kokkaamisen, kovan tyynyn ja perunoiden olemassaolon, mutta mitä tapahtuukaan, kun venäläiset bisnesmiehet saapuvat neuvottelemaan tärkeästä sopimuksesta? Alkaa taistelu ja eturintamaan liittyy miniän lisäksi Mielensäpahoittaja, tämän lapsenlapset sekä säkillinen perunoita.

Mielensäpahoittajan jälkeen kaikkien odotukset olivat suuret, myös minun. Kyrö kuitenkin onnistuu jälleen ja kirjaa lukiessa ei voi kuin nauraa hyväntuulisesti. Se viihdyttää hyvänä päivänä ja piristää huonona. Teoksen ainoa ikävä puoli on lyhyys. Kirjaa lukisi mieluusti paljon pidempäänkin, mutta omalla tavallaan ratkaisu on täydellisen toimiva. Miniä jättää lukijan haluamaan epätoivoisesti lisää.

Toivottavasti kaikki muistivat hakea omansa, sillä tätä ei tulla myymään jälkikäteen. Hieno aloitus uudelle perinteelle, ja toivon todella tämän jatkuvan tulevinakin vuosina. Aion sitä kyllä auttaa kaikin tavoin. Erittäin iloiseksi minut teki myös se, että niille kirjan ja ruusun päivän asiakkaille, jotka eivät teosta saaneet (Miniä loppui joistain kirjakaupoista ymmärrettävistä syistä) se oli toimitettu jälkikäteen. 

Hienoa työtä ja tästä on hyvä jatkaa (:

Kirjan ja ruusun päivä

Muistakaahan nyt kaikki kipittää tänään kirjakauppoihin! Mahdollisuus saada itselleen Tuomas Kyrön teos Miniä, joka julkaistaan nyt ensimmäistä (ja ainoaa!) kertaa ja jaetaan kirjakaupoista muiden ostoksien kaupanpäälliseksi.

Nopein linkki revittiin tänään Aamulehdeltä:

Aamulehti

Nyt kipitän luennon kautta kirjakauppaan ;)

Tykki

Pitkään on ollut blogissa hiljaista, mutta teen paluuni dekkareiden avulla. Välissä on ehditty lukea paljon kirjoja, käydä Espanjassa ja hankkia univelkojakin! Kun viimein sain Tykin luettua, en voinut vastustaa kiusausta tulla suosittelemaan sitä muillekin.

Tykki on Crime Time kustantamon julkaisema novellikokoelma. Kansien väliin mahtuu kaksitoista erilaista rikosnovellia, kahdeltatoista eri kirjailijalta! Alun perin hankin tämän teoksen ainoastaan Seppo Jokisen takia, mutta varsin pian huomasin pokkarin toimivan loistavana suosittelijana. On monta kotimaista dekkarikirjailijaa, joihin en ole ehtinyt tutustua, mutta tässä se onnistui luontevasti. Ei tarvinnut lukea kokonaista romaania huomatakseen esimerkiksi kirjoitustyylin, tai saadakseen hieman yleiskuvaa suomalaisista dekkarikirjailijoista. Tarinat ovat lyhyitä (noin 20-30 sivua kappale) ja helppolukuisia. Odotukseni eivät siltikään olleet korkealla, mutta ne ylitettiin ja tuntuvasti. Novelleilla on kuitenkin muutakin yhteistä kuin samat kannet. Kaikista kertomuksista löytyy Lahti 35 -sotilaspistooli. Jokainen tarina on erilainen ja itsenäinen, mutta jokaisessa niistä sotilaspistoolilla on oma roolinsa. Itsenäisyydestä huolimatta suosittelisin lukemaan tarinat alkuperäisessä järjestyksessään.

Jokainen kertomus oli mielestäni vähintäänkin lukemisen arvoinen, mutta erityismaininnat menevät tällä kertaa Jarkko Sipilälle, Tuomas Liukselle ja Marko Kilvelle. Lempinovelliksi nousi Kilven Maasta sinä... Aion tulevaisuudessa tutustua enemmän jokaisen tuotantoon.

Mukana olleet kirjailijat kokonaisuudessaan: Harri Nykänen, Seppo jokinen, Jarkko Sipilä, Juha Numminen, Marko Kilpi, Markku Ropponen, Eppu Nuotio, Matti Rönkä, Outi Pakkanen, Tuomas Lius, Antti Tuomainen ja Tapani Bagge.