Haruki Murakami - Sputnik - rakastettuni

Vuorossa rästikirja numero kaksi! Tämänkin luin jo aikaisemmin, ja seuraavakin kirja on jo luettu, mutta ajattelin silti tästäkin jotain raapustaa. Olen jo pitkään halunnut tutustua paremmin japanilaiseen kirjallisuuteen, ja matkani alkoi nyt Murakamin maailmasta. Aikaisemmin olen jotain japanilaista lukenut, mutta tämä oli ensimmäinen tietoinen valinta. Kirja itsessään oli kyllä heräteostos, mutta eipä sitä ole tarvinnut katua! :D Tämän teoksen perusteella on suunnitelmissa varsin pian muuhunkin Murakamin tuotantoon tutustuminen.

Kirjan tarina on eräänlainen kolmiodraama, ilman sitä perinteistä draamaa. Eli periaatteessa vain kolmio? Kirjan kertojana toimiva opettaja K on rakastunut kirjailijaksi haluavaan ystäväänsä Sumireen. Heidän välinsä ovat hyvin omaperäiset, sillä vaikka Sumire ei vastaa K:n tunteisiin, hän soittelee tälle keskellä yötä ja kertoo tälle sekä murheet että kirjallisuusasiatkin. Hauskaa tästä teki se, että lukemisen aikana samaistuin erittäin vahvasti Sumireen, enkä voinut lakata ajattelemasta erästä ystävääni, jolle parin vuoden ajan soittelin aina öisin, kun kirjasta löytyi joku erityisiä tunteita herättävä kohta, joka oli vain aivan pakko jakaa jollekin. Puolustuiksekseni sanottakoon, että harvoin puheluni häntä herättivät! Sumire itse on vähän syrjääntynyt ja omaperäinen kirjallisuustyttönen, joka ei oikein sopeudu ympäröivään maailmaan. Totuttu rutiini kuitenkin muuttuu, kun kuvioihin ilmaantuu hieman vanhempi naishenkilö, Miu, joka kuvainnollisesti pyyhkäisee Sumirelta jalat alta.

Vaikka takakansi jo kertookin, mitä tuleman pitää, en minä aio sitä teille kertoa. Vaikka käännöskohta itsessään ei tulisikaan järkyttävänä yllätyksenä, toimii se mielestäni paremmin, kun siitä ei etukäteen tiedä. Ylipäätään voisin vähän vastustaa takakansitekstejä, jotka paljastavat kirjan loppupään tapahtumia etukäteen. Takakannen tarkoitushan on saada mahdollinen lukija kiinnostumaan tarinasta, ja ostamaan ja lukemaan se teos, ei tiivistää kokonaista kirjaa. Sen sanon kuitenkin, että jotain yllättävää tapahtuu, joka sitten antaa K:lle ja Miulle päänvaivaa ja matkustetaanpa yhdessä sen vaivan perässä jopa Kreikkaan saakka.

Tarina oli maaginen ja pidin valtavasti siitä, kuinka hahmojen välinen välittäminen hohkasi jokaisesta kappaleesta. Murakamin tyyli kirjoittaa on miellyttävä, vaikka sanoisinkin että etäisempi kuin mihin on länsimaalaisten dekkarien parissa tottunut. Hahmot ovat ihanan vahvoja persoonallisuuksia, joilla kaikillaan on oma tarinansa kerrottavanaan. Nautin teoksesta luvattoman paljon, ja suomennoksessakin on mielestäni tehty hyvää työtä, vaikka en alkuperäiseen valitettavasti voi verrata. Päätän tämänkertaisen puhetulvani teoksesta pomittuun lainaukseen, joka jostain syystä jäi mieleeni erittäin vahvasti. Merkkasinpas sen ylös myös pienen pieneen "hienot lainaukset" vihkoseeni, joka tosin on vielä kovin nuori.

"Ymmärrän kyllä, mitä tarkoitat suojattomalla. Joskus tunnen itseni niin - en tiedä - yksinäiseksi. On sellainen avuton tunne, joka seuraa, kun kaikki mihin on tottunut on reväisty pois. Niin kuin painovoima olisi hävinnyt ja minä olisin jäänyt ajelehtimaan ulkoavaruuteen ilman mitään tietoa siitä, mihin olen matkalla."

"Niin kuin pieni eksynyt Sputnik?"