14.1.2012

Sophie Kinsella - Muistatko minut?

Kinsellan koluamista jatketaan, mutta näillä näkymin viimeistä kertaa suomeksi. Kysessä on tosiaan viimeinen näistä Sophie Kinsellan nimellä kirjoitetuista yksittäisistä teoksista, vaikkakin vuonna 2012 on tulossa uuttakin materiaalia. Hyvä niin, sillä jatkan lukemista kovin innoissani!

Mutta mennäänpä itse teokseen. Päähenkilönä ja kertojana toimii Lexi Smart, joka menettää viimeiset kolme vuotta elämästään onnettomuuden seurauksena. Hän hyppää kerta heitolla sinkkunaisesta avioon ja kuolleesta työpaikasta osaston johtoon. Ainoa vain, ettei hänellä ole aavistustakaan, miksi tai miten näin pääsi käymään. Ensin kaikki vaikuttaa täydelliseltä. Komea, mukava ja täydellinen aviomies, jolla riittää rahaa. Asunto on hieno ja valtava, mutta ei jotenkin tunnu oikealta. Pikku hiljaa kulissit katoavat, kun Lexi oppii asioita itsestään ja teoistaan viimeisen kolmen vuoden ajalta...

Jouduin tarkistamaan, milloin kyseinen teos on kirjoitettu, sillä jos minun pitäisi nyt sanoa mille kohdin Kinsellan uraa tämän sijoittaisin, vastaisin hetkeäkään epäröimättä, että teos olisi ensimmäinen lajiaan. Koko tarina on ennalta-arvattava ja jotenkin tylsähkö. Ensin kaikki on täydellistä kunnes kaikki romahtaa niskaan. Mikään ei ollutkaan niin kuin ensimmäisellä vilkaisulla näytti. Teoksessa tuntui olevan ainoastaan yksi uskottava hahmo, Lexin aviomiehen yrityksessä työskentelevä Jon. Olin erittäin pettynyt, odotin Kinsellalta niin paljon enemmän.

Kirja kuitenkin oli ihan viihdyttävä, ja parani valtavasti kun päähenkilö viimein vähän jälkeen 300 sivun onnistui kasvattamaan itselleen persoonallisuuden. Aikaisemmin tuntui, että hahmo olisi ollut tyhjä taulu, joka kirjailijalta vahingossa jäi maalaamatta. Näyttää kivan täydelliseltä ilman mitään sotkuja, mutta ei sano mitään eikä anna mitään itsestään. Muuta kuin tyhjyyttä siis. Sen jälkeen kuitenkin sekä hahmo että tapahtumat muuttuivat sellaiseksi, mitä olin kokonaisuudelta odottanut. Eniten kuitenkin häiritsi suomennos. En tiedä koskeeko tämä ongelma kaikkia painoksia, mutta ainakin tässä minun kovakantisessani suomennoksen laatu oli kerrassaan hirvittävä.Yhden neljäsosan luettuani onnistuin viimein jäljittämään sen suurimman synnin: hän sanat olivat korvattu sanalla se. Teen saman virheen päivittäin omassa puheessani, mutta jotenkin kirjallisuudesta sen saman havaitsemien oli järkytys. En vain voinut enää eläytyä tarinaan kuten aikaisemmin.

Suomennoksessa jatkuvasti käytetyt pulu ja rakas sanat jäivät mietityttämään. Mitä ne ovat olleet alkuperäisteoksessa? Mikäli joku tästä tietää, olisin hyvin kiitollinen kommentista! Tähän ne eivät kuitenkaan mielestäni kovin pätevästi istuneet ja jätti jälkeensä vain tunteen siitä, kuinka erilainen alkuperäisteos on? Olisinko kirjoittanut siitä yhtä negatiivisesti? Tästä innostuneena, seuraava Kinsellaa koskeva kirjoitus tulee käsittelemään teosta, joka on luettu suomen sijasta englanniksi. Kansio vertaillessa aluksi ihmettelin, että alkuperäinen kansi on paljon asiaan sopivampi ja jotenkin osuvampi. Nyt kuitenkin tätä kantta tarkastellessani huomaan senkin saavan täysin uudenlaisia merkityksiä ja asettelua, joten tästä sentään pisteet myös Suomelle!

Kaikenkaikkiaan tiivistäisin teoksen olevan ihan kiva ja viihdyttävä välipalalukeminen, jonka aikana ei tarvitse itse ajatella lainkaan. Sopinee esimerkiksi stressinpoistajaksi. Onneksi tämä ei ollut ensimmäinen lukemani Kinsella, silloin olisin lopettanut jo ennen kirjan päättymistä ja olisin tuskin koskaan palannut kyseisen kirjailijan tuotoksien pariin. Idea kuitenkin on loistava, mutta melko varmuudella väittäisin nauttivani siitä enemmän Jane Greenin kirjoittamana.

8.1.2012

Cathy Glass - The Night the angels came

Vuosi 2012 pyörähtää leppoisasti käyntiin Cathy Glassin uusimman parissa, ja täytyy sanoa, että odotukset olivat aika korkealla! Kirjaa on kehuttu ja olipa se briteissä kuulemma myyntilistojen kärjessäkin hetken. (Tai näin ainakin kirjailija julistaa Facebookissa...) Olen aikaisemmin satuillut parista hänen kirjastaan ja tähän asti muistaakseni vain positiivista.

The Night the angels came kertoo pienen 8-vuotiaan Michaelin tarinaa. Hän menetti pienenä äitinsä, eikä muista tästä luonnollisesti mitään. Surullisempi juttu kuitenkin on, että hänen isänsä Patrick on sairastunut syöpään ja parannusta ei enää ole, joten ainoa tehtävissä oleva asia on pitkittää väistämätöntä. Yksinhuoltaja ei halua ainokaisensa jäävän tuuliajolle kun hänen aikansa koittaa vaan pyytää sosiaalipalveluilta apua, ja tämä tuo tarinaan mukaan Cathyn, joka tulevaisuudessa huolehtii Michaelista mikäli Patrick joutuu sairaalaan. Tätä ennen kuitenkin Cathyn ja Michaelin pitää tutustua, jotta tilanteen yllättäessä Michael ei joudu vieraaseen taloon vieraiden ihmisten keskelle. Prosessin aikana myös Cathy ja Patrick tutustuvat paremmin ja kiintyvät toisiinsa.

Yllättävin asia kirjassa lienee, että tässä tunnuttiin keskittyvän enemmänkin Cathyn ja Patrickin väliseen suhteeseen kuin mitä Michael käy läpi. Pojan ääni pääsi turhan vähän esille ja muista kirjoista poiketen niitä harvojakin kertoja analysoitiin harmittavan vähän. Lisäksi Cathyn omien lapsien, Adrianin ja Paulan, suhtautuminen kuolevaan perhetuttuun jäi harmillisen vähäiseksi. Olen aivan varma, että se vaikuttaa enemmän kuin kirjassa, mutta tässä sitä ei ainakaan päässyt näkemään. Asiaan voi toki vaikuttaa sekin, että tämä taitaa olla tositapahtumiin perustuva teos, jolloin Cathylla oli varmasti päänsä sisällä melkoinen kuhina omistakin ajatuksistaan.
Kuten luonani majaillut ystäväni varmasti huomasi, odottelin Patrickin kuolemaa melkoisella innolla (tämä ilmeni muun muassa usealla "NYT! Sen on pakko tapahtua NYT!" huudolla...), sillä tapahtumat tuntuivat vain pyörivän paikoillaan ja toistavan itseään jatkuvasti. Michael ja Patrick ovat molemmat vahvasti uskonnollisia, joka näkyi molempien käytöksessä jatkuvasti, mutta tätäkään ei tunnuttu käsiteltävän lainkaan, vaikka, uskokaa pois, tilaisuuksia oli kyllä enemmän kuin tarpeeksi!
Kirjassa oli erilainen tunnelma kuin aikaisemmissa lukemissani teoksissa (tai samaa genreä edustavissa kirjoissa), jonka viime sivuilla sain selitettyä itselleni. Se mikä tekee tästä erilaisen, on se, että vaikka vähän kaikki onkin huonosti, on tällä pojalla ympärillään pelkästään rakastavia ihmisiä. Koko kirjan läpi hän saa tukea kaikilta ja ensimmäistä kertaa tässä genressä ketään ei pahoinpidelty henkisesti tai fyysisesti, laiminlyöty, hyljeksitty tai mitään muutakaan vastaavaa. Kirjaimellisesti positiivista vaihtelua!

Vaikka tekstini antaa olettaa kirjan olevan täysi susi, ei asia ole lainkaan näin! Parempi kuin monet lukemani teokset ja kuten mainitsin, eroaa muista genrensä edustajista. Silti olin hieman pettynyt, vaikka lukemista en suinkaan kadu. Mikäli minun pitäisi juuri NYT valita yksi Cathy Glassin teoksista suomennettavaksi, olisi se edelleen joko Cut tai I miss mummy. Ja samoilla linjoilla jatkan tässäkin; mikäli aiot tähän kirjailijaan tutustua, kannattanee valita joku toinen teos ensimmäiseksi!

Kirjavaa vuotta 2012 kaikille! (: <3