16.5.2012

Dekkari-ilta

Vaikka tiedänkin lukevani paljon dekkareita, kuulun Suomen Dekkariseuraan ja rakastan dekkareita, olen silti yllättynyt, kuinka paljon kirjoitan niistä myös blogiini. Sen sijaan esimerkiksi Roald Dahlin Nahka ja muita novelleja ei ole vieläkään saanut ansaitsemaansa tilaa tai sanoja. (Jos jotain kiinnostaa: suosittelen. Vihdoinkin oikeasti nautin novelleista!) Silmieni avautumisen jälkeen tulin siihen tulokseen, että lienee luvallista myös mainostaa dekkareihin liittyviä asioita, niitä kun täällä muutenkin vilisee.

Niille, jotka eivät huomanneet, ehtineet, tienneet, muistaneet, pystyneet, kehdanneet, uskaltaneet tai muuten vain sillä hetkellä halunneet (tai jotka istuivat junassa nenä kiinni kirjassa kuten allekirjoittanut) Radio Suomen dekkari-ilta on kuunneltavissa täältä. Mukana Leena Korsumäki ja Risto Raitio. Toimittajana Juha Roiha.