Stephen King - Se part 1

Olen jo pitkän aikaa tiedostanut yleistiedossani, kirjallisuustiedossani sekä King tietoudessani valtavan puutteen! Onneksi Se on nyt melkein korjattu. Työn alla siis viimeaikoina on ollut tuon legendan ensimmäinen osa!
Muuallahan kyseinen teos on julkaistu yhtenä pakettina, mutta jonkun (mahdollisesti insinöörin) fiksun älynväläyksen ansiosta Suomessa se on jaettu kahteen osaan. Minulla ei ole mitään esimerkiksi kirjasarjoja vastaan, itseasiassa päin vastoin! Ongelma tässä nyt vain tuppaa olemaan se, että jos kirja on alunperin tarkoitettu luettavaksi yhtenä teoksena, yhtien kansien välistä, niinsanotusti kerralla alusta loppuun, on sitä hyvin hankala katkaista sujuvasti. Ja hyvin harvoissa kirjoissa tulee sellaisia "jos nyt mitenkään haluat pitää puolenvuoden tauon keskellä tätä teosta, niin tässä olisi nyt sulle sellanen kivan sopiva, mukava ja pörröinen kohta". Tajusin tämän vasta kun jäljellä oli sata sivua, ja järkytykseni oli suuri.
Sekä ennen aloittamista että kesken ensimmäisen osan omistin hirveän kasan ennakkoluuloja. Olin aivan varma, että kirja ei vaan voi pystyä onnistumaan näillä olosuhteilla. Ensimmäiseksi ihan vain jos siitä syystä, että se on niin tunnettu ja ylistetty. Allekirjoittanut kuitenkin selvitti asiaa ja totesi suosion olevan hyvästä syystä. Toisena on kirjan kahdessa osassa julkaiseminen. Kuten aikaisemmin tässä tekstissä jo avauduin, voiko kukaan katkaista kokonaista teosta keskeltä ilman että se tekee hallaa? Johonkinhan sen on pakko vaikuttaa! No niinhän se vaikutti nytkin. Seurauksena en voi keskittyä tällä hetkellä lukemaani dekkariin, koska odotan kaukolainaani toisesta osasta saapuvaksi. Well played! Ensimmäinen osa lopetettiin kutkuttavasti, ja mielestäni jopa niin, että siinä on jopa järkeä. Erinäisten tapahtumien seurauksena. tässä kohtaa ikään kuin käännettäisiin uusi sivu esiin. Suoraan sanottuna: en jaksa odottaa, että pääsen jatkamaan ja nostan hattua tiimille tästä. Harva olisi samaan pystynyt.

Itse tarina luultavasti on kaikille (tai ainakin hyvin suurelle osalle) tuttu jo entuudestaan, mutta kerrataan sitä nyt vähän. Tämä nyt kuitenkin koittaa olla kirjallisuusblogi. Ainakin välillä. Korostan nyt puhuvani suurimmaksi osaksi vain ensimmäisestä osasta.
Ensinnäkin, tarina sijoittuu kahteen eri aikakauteen. On tapahtumat kun lapset olivat nuoria ja tapahtumat 27-vuotta sen jälkeen, hahmojen ollessa iältään jo neljääkymmentä. Tapahtumat alkavat pikku hiljaa, ihmisiä katoilee, outoja ja raakoja murhia kohdistuen lapsiin.
Kaikkea ei kuitenkaan kerrota heti, vaan tunnelmaa luodaan asteittain. Lapset tekevät lupauksen, että mikäli tapahtumat koskaan alkavat uudelleen, he kaikki palaavat takaisin. Menneisyyden tapahtumista he eivät muista mitään, mutta matkalla kohti kotia, muistot alkavat tulvia takaisin kiihtyvällä vauhdilla. Kaikilla on kohtaamisia Pennywisen kanssa menneisyydessä. Kun kaikki ovat vihdoin palanneet, saadaan kohtaamisia myös "nykyisyyteen". Tarina tosiaan jää kesken ensimmäisessä osassa, joten itse taisteluun ei vielä päästä, vaan pitää odottaa seuraavaa osaa.

Yleensä en pidä tarinoista, joita kootaan pitkän aikaa. Tarinaa pohjustetaan, tapahtumat tukevat toisiaan ja nostattavat jännitystä tulevasta. Jokainen kohtaaminen Pennywisen kanssa oli erilainen, omanlaisensa, ja silti jokainen kovin jännittävä. Vaikka teoksella ei ihan kaikki yöuniaan menetä, on kuvailussa ja tunnelmassa jotain niin tyylikästä, ettei sitä voi vastustaa. Luin suu auki tippuvista huulenpalasista ja lentävistä pelottavista linnuista! Monissa kirjoissa tunnelman luominen pitkällä aikavälillä ei ole toimivaa. Mikäli itse prosessi on sujuvaa, lukija yleensä pettyy lopulliseen kohtaukseen. Tähän astiset kohtaamiset ovat olleet ehdottomasti sujuvia, toimivia, viehättäviä, lumoavia ja erilaisia. Vaikka olen paljon kirjoja kolunnut, pitää King silti vahvasti otteensa, enkä voi lopettaa herran ihailua. Odotan innolla onnistuuko loppuhuipennuksien luominen samalla tyylikkyydellä kuin olen Kingejä lukiessani tottunut.

Vaikka et suunnittelisi lukevasi molempia osia, on ensimmäinen osa silti lukemisen arvoinen. Väittäisin kuitenkin, että mikäli et pidä tekstistä, mutta kahlaat silti tuon 635 sivua kattavan teoksen läpi, metsästät sen jälkeen seuraavaa. Ihan vain saadaksesi tietää, mitä lopussa tapahtuu.

Vaikka ystäväni varmasti pitävät tätä hieman vanhana uutisena; ei King lopeta viehättämästä minua. Hän on nero, ja vaikka lupasin olla Sen kanssa puolueeton, en juurikaan löydä moitittavaa. Itseasiassa ainoat moitteet tulisivatkin tällä kertaa käännöksestä, eli ei varsinaisesti koskien itse kirjailijaa.

Miksi Pennywise piti suomentaa Penninvenyttäjä?

Miksi vaahtokarkki on silti kirjassa marshmellow?

Miksi kaksi eri osaa?

Kuva lainattu täältä

Helsingin Kirjamessut 2011

Aikaisemmin I miss Mummy postauksessakin mainittu Hippiystävä L meni ja voitti itselleen päivälipun Helsingin kirjamessuille. Yksin on kuitenkin kovin tylsä kulkea ja hämmästellä, joten pyysipä hän mukaan yhdeen kaaveeriin. Pienen suostuttelun jälkeen ("siellä on kirjoja!") sovittiin menopäiväksi Lauantai, ja sehän allekirjoittaneelle sopi paremmin kuin hyvin, olihan silloin ohjelmassa dekkarilauantai! Näin siis suuntasimme aamulla unisina junalla kohti Pasilaa. Neljän tunnin yöunilla olettaisi reissun olevan vähän raskas, mutta ainakin aamulla meno oli kovin hulvatonta, riemua revittiin muun muassa yksinäisestä hintalapusta.

Paikalle päästyämme huomasimme, ettemme suinkaan ole ainoita messuille raahautuneita, vaan ihmisvilinää riitti kyllä ainakin lievästi sosiaalikammoiselle vähintäänkin riittävästi. Joku voisi myös käyttää sanaa liikaa. Lievistä ärsytyshetkistä ja hampaiden kiristelyistä huolimatta, oli messut nautinnollinen kokemus. Tässä todiste muidenkin perille pääsystä:

Yleiskuvaa

Eli väkeä kyllä riitti.
Ensimmäisenä harhailimme ja löysimme tavoitteen mukaisesti Mika Waltari lavalle kuuntelemaan Uusista dekkarinimistä ja mielenkiintoista se olikin. Saatiin heti metsästettyä parit signeeraukset ja kuultiin paljon mielenkiintoisia asioita esikoiskirjailijoiden suusta. Mukana olivat muun muassa Mia Vänskä, Kati Saurula, Juha-Pekka Koskinen, Esa-Pekka Kanniainen ja Pekka Hiltunen.
Kovasti tekisi mieli eritellä jokainen paneeli erikseen, mutta todellisuus on että jokainen ohjelmanumero johon menimme, oli kuuntelun arvoista. Negatiivisia puolia toki löytyy kaikesta, mutta tässä on niitä nyt niin vähän, että ohitan sen suosiolla. Tiivistettynä ohjelmia katsottiin paljon ja ne olivat erinomaisia. Olin myös hyvin onnellinen nähdessäni vihdoin Reijo Mäen oikeassa elämässä ja totesin herran olevan varsin lupsakka ja hupaisa tyyppi. Mielelläni olisin kuunnellut lisääkin.
Peruskirjailijoiden lisäksi hämmästelimme esimerkiksi Tarja Halosta, Sofi Oksasta ja allekirjoittaneen suureksi iloksi HP Björkman näyttäytyi ja kehoitti meitä olemaan tuhlaamatta kaikkia rahojamme. Valitettavasti kyseistä pyyntlä ei voitu toteuttaa. Pyydän anteeksi HP!

Vaikka tästä postauksesta tulikin kronologisesti hieman oksennus, on pakko seuraavana hehkuttaa Seppo Jokista. Kyseinen kirjailija lukeutuu moniin lempikirjailijoihini, mutta on myös niitä harvoja josita pidän myös ihmisenä (toisin kuin esimerkiksi Leena Lehtolainen). Olen Jokisen nähnyt nyt suhteellisen monta kertaa, ja viimeksi sain myös lupauksen, että seuraavalla kerralla hän osaa signeerata kirjani ilman että kerron nimeni ensin. Tämä ei ikävä kyllä toteutunut, mutta olen enemmän kuin onnellinen siitä että kaksi ensimmäistä kirjainta tulivat ilman apua! Loppunimen täydensin itse. En osaa sanoilla kuvailla sitä sisältä pulppuavaa iloa, kun Jokinen hymyili ja kommentoi bloginpitäjän olevan ihana, kun aina on uusi kirja mukana signeerattavaksi. Mikäli tämä joskus päätyisi Jokisen silmien eteen (jota kyllä epäilen kovasti) niin haluan sanoa: kiitos.

Koska postaus on nyt jo varsin massiivinen, tiivistän tähän loppuun tylsän (mutta kirjoittajalle ah niin tärkeän) listan ostoksista ja signeerauksista, joita tuli tällä reissulla metsästettyä.
Aloittakaamme rahanmenosta! Monta kirjailijaa on tuottanut yhteistyössä tälläisen yhtenäisen kirjan nimeltä Kultainen peura (mukana mm. Jokinen, Lehtolainen, Nykänen, Rönkä ja Sipilä), Patricia Cornwellin Scarpetta, Henning Mankellin Kiinalainen, John Boynen Poika raidallisessa pyjamassa, Suomen Dekkariseuran julkaisema Pulpografia (ja Suomen Dekkariseuran paita!) Timo Sandbergin Pirunpesä, Esa-Pekka Kanniaisen Pimeä Korpi ja Seppo Jokisen Hukan enkelit. Eli näistä voidaan odottaa tulevaisuudessa jotain sepitystä, kunhan vain ehdin keskeneräiset kirjat lukemaan. Myös yllättävän moniin näistä saatiin signeeraukset metsästettyä, ja siitä kirjoitankin seuraavaksi.

Vielä tämä ja sen jälkeen olette kaikki taas hetkeksi vapaita (mutta vain hetkeksi!)
Ihan ensimmäisenä on fyysinen tarve ylistää erään kirjailijan signeerausta. Pekka Hiltusen Vilpittömästi sinun on aivan nerokkaasti tehty!
Fiksuimmat osaavatkin jo tästä päätellä jotain blogin kirjoittajan nimityksestä, mutta ei anneta sen häiritä.
Vaikka temppu itsessään on erittäin yksinkertainen, olin sen nähdessäni aivan ihastunut. Niin yksinkertainen, niin nokkela. Ylpeänä siis kartutin kokoelmaani ja tavoitin Mia Vänskän, Pekka Hiltusen, Esa-Pekka Kanniaisen, Seppo Jokisen ja Timo Sandbergin.
Kokonaisuudessaan messuista sanoisin seuraavaa: Tampereen kirjamessut ovat ihanat, mutta Helsingin kirjamessut voittavat mennen tullen. Se joka tänävuonna missasi, kehoitan ystävällisesti suuntaamaan Helsinkiin ensivuonna. En epäile menestystä hetkeäkään.

Kirjakaupoista

Nyt tulee monta postausta putkeen, mutta aloitetaan nyt kirjakaupoilla! Vierailin tuossa jonkun aikaa sitten jälleen rakastamassani Englannissa, ja en vieläkään osannut lopettaa kirjakauppojen kuolaamista. Taso on jotain ihan erilaista kuin mitä Suomessa on. Tästä todistusaineistona myös kuvamateriaalia!

 

Kuvassa on siis Englannissa, Birminghamissa sijaitsevista Waterstone's kirjakaupoista toinen. (Toisesta ei valitettavasti ole kuvaa, se on vanha ja hieno rakennus, mutta tämä on niinsanotusti pääliike keskustassa) Kyseessä on siis 5. kerroksinen kirjakauppa, joka sisältää kirjoja eri osa-alueita. On true-crime, crime, unfortunate lives, sports, fiction, horror, cult, classics ja niin edelleen. Hyvin paljon eri osa-alueita. Pystyn viettämään Waterstone'silla vaikka koko päivän, ja kun juuri kuvassa näkyvä liike on kirjaimellisesti keskustassa, tulikin siellä vietettyä aikaa suorastaan luvattoman paljon.

Tästä päästäänkin toiseen merkittävään eroon. Olen siis itse ollut kirjakaupassa töissä, ja vaikka meillä panostettiinkin viihtyvyyteen ja somistuksia taiteiltiin pelottavalla vakavuudella, on silti edelleen Suomi jäljessä tässäkin asiassa. Juuri samaisessa liikkeessä näin ehkä tyylikkäimmän asian kirjakaupoissa tähän mennessä. Siitäkin seuraa kuvamateriaalia:

 

 

Crime osasto Waterstone'sin liikkeessä

Ei Suomessa tälläisiäkään tule vastaan. Myös asiakaspalvelu tuntuu olevan yllättäen hieman eri tasoluokkaa kuin täällä meidän kylmässä maassamme, enkä tarkoita kylmällä nyt pelkkää säätä...
Viihtyvyydestä mainittakoon sen verran: kirjoja saa katsella rauhassa. Apua saat heti jos pyydät ja sisään tullessasi sinua aina tervehditään. Myyjät ovat ystävällisiä ja kirjahyllyt ovat järjestetty loogisesti alakategorioittain ja sisältävät myös henkilökunnan suosituksia. Kirjakaupassa on myös kahvila. Lisäksi jokaisella osastolla on tarpeeksi työntekijöitä, ja näyttävät vielä olevan kiinteästi palkattu tietylle osastolle, joka mahdollistaa asiantuntevan avun tarvittaessa. 
Myös kirjavalikoimat ovat ihan eri luokkaa, ja en jaksakkaan odottaa, koska pääsisin jälleen haahuilemaan rakkaaseen jättikirjakauppaani<3

Tuomas Vimma - Raksa

Vimmalta tosiaan julkaistiin uutta tekstiä, ja siitäkös allekirjoittanut sekosi. Hyppelehdin heti kirjakauppaan ja hädissäni pyörin ympyrää, kunnes viimein ymmärsin kitistä apua hymyilevältä myyjältä. Sain kirjan käteeni ja puristin sen pikkuisia rintojani vasten varsin onnellisena. Vaikka kansikuva ei ole kovinkaan houkutteleva, eikä takakansikaan ei muuta tehnyt kuin aiheuttanut epäilyksiä, kaikki huolet katosivat esipuheen lukemisen jälkeen. Viimeistään ensimmäisen luvun jälkeen olin varma, että Vimma on säilyttänyt tasonsa, ellei jopa ylittänyt sitä.
Siinä missä aikaisemmissa kirjoissa ollaan tutustutta AD:n, kirjailijan ja kokin elämään, on tällä kertaa vuorossa rakennusala. Rajun Helsinki 12 trillerin jälkeisen rauhallisemman Gourmet-teoksen tunnelmiin palaillaan jälleen, ja kirja on erittäin miellyttävä lukea. Tapahtumia kirjasta ei puutu, ja vaikka tiedän rakennusalasta suurin piirtein saman verran kuin koala kirjallisuudesta, ei se teoksen lukemista tahi ymmärtämistä vaikeuttanut lainkaan. Kirja oli erittäin nautinnollinen ja pidän Vimman tavasta kirjoittaa niin paljon! Tätä teosta on odotettu innolla, ja onkin vähän sääli, että luin tämän ollessani Englannissa ja sain itseni liian monta kertaa kiinni siitä, että ahmin Raksaa (niin häiriintynyt kuin tuo lause onkin) enkä huomioinut ympäristöäni lainkaan. Vierailin ehkä yhdessä Iso-Britannian kauneimmista kaupungeista, ja istuin McDonaldsissa lukemassa kirjaa. Auts. Kaikeksi onneksi kuitenkin Vimman teos oli niin miellyttävä, ettei missattu aika oikeasti mennyt lainkaan hukkaan!

Joskus Helsinki 12 lukiessani pohdiskelin, että jos kirjoittaisin arvostelun tai suosittelun herran teoksista, miten sen tekisin. Mitä sanoisin ja mitä asioita voi paljastaa. Lopetin saadessani migreenin, ja lopetan tämänkin köyhän arvostelun täysin samoista syistä.
Tuomas Vimma on loistava kirjailija, ja näkyypä herran teoksia nyt jo lukioiden lukulistoissa, eikä syyttä. Minulla on vahvat aavistukseni siitä, että tästä tulee aikamme klassikko.
Lukekaa, tutustukaa ja arvostelkaa.
Se, joka osaa kertoa hänen teoksistaan paljastamatta liikaa (ja tietenkin pitää Vimman kirjoista...) kertokaa se täällä ja lupaan lähettää nallekarkkeja postissa!

Pahinpaan tiedonnälkään voi hakea ensiapua takakannen muodossa vaikkapa Bookreaderista