Sitomisleikkejä!

Koulumme järjestämän kurssin ansiosta olen vihdoinkin päässyt kokeilemaan jotain, joka tähän asti on ollut vain kaukainen haave. Vapaavalintaisista kursseista löytyikin yllättäen peruskurssi kirjansidonnasta, ja ilmottauduin sinne onnesta hihkuen. Nyt kun yli puolet kurssista on takana, ja jotain on jo vihdoin opittu, päästiin tositoimiin. Kurssilla käsitellään sekä teoriaa että tehdään oma pieni kirjanen ihan omin pienin (tai vähän suuremmin) kätösin.

En siis koita päteä ja kertoa miten teet täydellisen kirjan, vaan kirjoitan tämän postauksen vain sanoakseni, että kirjansidonta on ihan mahtavaa. Siinä näkee kätöstensä ja vaivansa tuloksen välittömästi, ja mikäpä kirjarakkaalle olennolle olisikaan miellyttävämpää kuin opetella itsekin tekemään väkertelemään kirjoja? Se ei ole niin hankalaa kuin etukäteen kuvittelisi, eikä niin yksinkertaista kuin aluksi luulisi, mutta se on myös paljon miellyttävämpää kuin aluksi haaveilin. Yksityiskohtia näperrellessä ehtii ajatella paljon ja hyvän ohjaajan avulla työ etenee kuin itsekseen. Kirjastakin saa tehtyä persoonallisen ja juuri omaa silmää miellyttävän. Puhumattakaan siitä, että tässä ei ainakaan opittava lopu kesken! Alan harjoittajatkin vähenevät kuulemma jatkuvasti, joten eipä tämä huono idea senkään kannalta ole.

Kurssin jälkeen aion ehdottomasti jatkaa kirjansidonnan opiskeluaja suosittelen sitä muillekin erittäin lämpimästi! Vinkkinä kiinnostuneille, että esimerkiksi työväenopisto voi auttaa alkuun, mutta ainakin Suomen Valamossa saa asiantuntevaa opetusta (kuten myös Oulussa, ainakin meille lainatusta opettajasta päätellen.) Oma kirjani on vielä hieman kesken, mutta laitoin silti pari heikkolaatuista kuvaa itse tekoprosessista. Tällä hetkellä aikaansaannos on vielä hieman karu, mutta mikäli lopputulos on esittelykelpoinen (tottakai on!), laitan siitäkin kuvaa näkyviin lähiaikoina. (: Puhelimeni piipittää pahoittelunsa kuvien laadusta. Ulkoasukin sai kyytiä ja kommentteja otetaan vastaan kiitollisena. Vähän se on synkkä, mutta ei kai kaiken niin pirteää tarvitsekaan olla.


Loppuun vielä heitettäköön, että katsokaahan mielenkiintoinen artikkeli Cult24:sta koskien tämän vuoden Kirjan ja ruusun päivää! Klik klik!

Kuvassa kuivumassa etulehtien liimaukset.

Elina Tiilikka - Myrsky

Hipsin jonkin aikaa sitten testailemaan uudemman kerran maakuntakirjastomme kaukolainauskäytäntöjä ja onnellisena sain Myrskyn käteeni, ihme kyllä, jo seuraavana päivänä! Kirja oli nopeasti luettu, sillä teksti on yhtä helppolukuista kuin mitä Tiilikan esikoisteoksessakin. Tarina oli mielenkiintoinen ja niin sanotusti ahmittava, sillä Tiilikan kirjat tuntuvat aina pituudeltaan loppuvan kesken. Toisin kuin Anna Karenina, joka vainoaa minua edelleen yöpöydältäni käsin.

Myrsky on nuoren tytön ajelehtimista ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa selviämistä. Myrsky jättää opintonsa kesken ja lähtee muualle etsimään jännitystä elämäänsä. Muuksi osoittautuu ulkomaalaistaustainen rikollinen Marek ja uudeksi tukikohdaksi ränsistynyt ja valloitettu talo. Yhdessä tehdään keikkaa, kiskotaan huumeita ja maataan lattialla. Asioiden edetessä tuntui hetken, että Myrsky olisi vihdoin löytänyt itselleen oman paikkansa, mutta voiko asiat järjestyä niin helposti? Hiljalleen kaaos palaa Myrskyn elämään, eikä entiseen kohta ole enää paluuta.

Vaikka kaksisuuntaista mielestäni varsin realistisesti kuvataankin, en pitäisi tätä tietokirjana sairaudesta, vaan lähinnä viihdyttävänä kuvauksena sairauden yhdestä mahdollisesta ilmenemismuodosta. Aihe on tärkeä ja saa toivottavasti tätä kautta enemmän huomioa ja ymmärrystä. Vaikka odotukseni olivatkin kovat, en joutunut pettymään teokseen. Päin vastoin, aion jopa lukea tämän uudelleen! Blogger ei tänään halunnut näyttää teille kuvaa, mutta selätinpäs sen viimein (Bloggerin kuvasysteemit tuntuvat huononevan päivä päivältä enemmän). Tosin se ei ilman taistelua tapahtunut. Juha Vuorista lainatakseni: Olé!

Lars Kepler - Paganini ja paholainen

Vihdoinkin, pitkän odotuksen jälkeen, sain napattua kirjahyllystä Lars Keplerin uusimman teoksen nimeltään Paganini ja paholainen! Vaikka dekkari itsessään on ruotsalaista tekoa, hauskan siitä tekee suomalainen Joona Linna, jonka ympärille sarja rakentuu. Ensimmäinen osa oli nimeltään Hypnotisoija, jota hehkutettiin kovalla tahdilla ja taitaa siitä olla tulossa elokuvakin. Hypnotisoijan luin hieman ennen tämän blogin perustamista, ja onkin harmi, ettei siitä löydy täältä kirjoitusta, sillä hypnotisoija oli mukaansatempaava, hyvin suunniteltu ja vielä paremmin toteutettu. Ei varmaankaan tarvitse erikseen mainita, että odotukset seuraavalle osalle olivat suuret. Ikävä kyllä, Paganini ja paholainen oli melkoinen pettymys.

Molemmat teokset ovat hyvin elokuvamaisesti kirjoitettuja, näyttäviä tapahtumia, räjähdyksiä ja toimintaa on paljon ja niitä tulee kiivaalla tahdilla. Kummatkin kirjat ovat kirjoitettu preesenssissä, mikä ainakin minulla vaati alussa paljon totuttelemista, ja kuvailu on erittäin yksityiskohtaista. Erona näissä kahdessa teoksessa kuitenkin oli se, että toisessa osassa mikään ei enää toiminut. Kaikki mikä Hypnotisoijassa osassa viehätti, oli tästä kadonnut. Ennen niin mielenkiintoiset hahmot vaikuttivat epärealistisilta, tapahtumat olivat ylilyötyjä ja jopa juoni oli pienoinen pettymys. Suunnitelmat olivat kyllä hyvin tehty, ja kyllähän tapahtumista paikkoittain nautti, mutta ne eivät tätä kirjaa enää pelastamaan pystyneet. Loppuun lukeminen oli vähän pakottamista, ja kasvava kiinnostus muita kirjoja kohtaan hidasti etenemistä entisestään.

Tiivistettynä juonta voisi kuvailla mielestäni niin, että hahmoja kuoli enemmän kuin kesällä murhataan hyttysiä, asekaupat puhututtavat ja erinäisten hahmojen päänsisäiset ongelmat jylläävät. Ei siispä kovin monipuolista. Jos nyt kuitenkin halutaan avata vähän enemmän, niin Penelope on lähdössä siskonsa ja miesystävänsä kanssa veneilemään, kun tapahtuu jotain odottamatonta, he saavat peräänsä palkkamurhaajan. Hämmentyneenä ja tietämättä vainoamisen syytä, he koittavat löytää keinon paeta murhaajaa. Sekä tätä että montaa muuta tapausta alkaa selvittämään, Ruotsin poliisin ihme, Joona Linna, jolla tuntuu olevan sekä rajoittamattomat kyvyt että valtuudet. En oikein edes tiedä, mitä juonesta uskaltaisi kertoa etukäteen, sillä tämä on hyvin kärjistelty esimerkki siitä, kuinka dekkarissa kaikki tapahtumat ja hahmot voivat punoutua yhteen. Tosin, toisin kuin yleensä, tämä teos noudattaa kerronnaltaan enemmänkin tapaa "esittelen hahmon tässä, ja kerron sitten 300 sivun kuluttua miksi niin tein".

Haluaisin ajatella jokaisessa kirjassa olevan jotain hyvää, ja tämä teos tukee sitä erittäin hyvin. Vaikka se olikin täysi susi, seurasin suurella mielenkiinnolla Penelopen pakomatkaa sekä murhaajan nokkelia ansoja. Lukukokemuksena ihan kiva, mutta toisin kuin ensimmäistä osaa, tätä en suositellut ystävilleni. Korostan tälläkin olevan puolensa, nautin joistain yksityiskohdista luvattoman paljon, esimerkiksi tällä kertaa pääsi erään tietokoneen kohtalo.

"Tietokone ei lähde mihinkään."
"Se on pidätetty" Joona sanoo ystävällisesti.
"Mistä sitä epäillään?"

Reijo Mäki - Kolmijalkainen mies

Dekkarien aika jatkukoon Vareksella. Tällä kertaa ystävämme liikkuu aikuisviihdemaailmassa, ja koittaa selvittää kahden miehen kohtaloa. Ensimmäinen on kadonnut ja toinen päätyi henkilökohtaiseen ratkaisuun. Pornobisneksen nouseva tähti, Don Juuan on kadonnut, ja toinen, sekä bisnesmaailmassa että yksityiselämässään arvostettu perheenisä, löytyy hirttäytyneenä teollisuusvarastostaan. Aluksi herroissa ei näyttäisi olevan mitään muuta yhteistä kuin se, että molemmat ovat läheistensä rakastamia, eikä kummallakaan tuntunyt menevän hullummin. Suunnitelmat olivat molemmilla selvillä ja tulevaisuudessa oli jotain mitä jonkun kanssa yhdessä odottaa. Jotain kuitenkin tapahtui ja asioita selvittämään kutsutaan yksityisetsivä Jussi Vares.

Tälläkin kertaa mukana ovat vanhat tutut, Pastori ja novellikirjailija Luusalmi, vaikka Luu onkin hieman heikossa hapessa etsimässä tyydytystä Mika Waltari kuumeeseensa. Ystävykset kuitenkin pitävät huolen toisistaan ja kirjailijakin palaa eheänä metsästämään seinälleen taideteosta nimeltä Kolmijalkainen mies. Varekselle tuttuun tapaan välillä käydään Apteekissa nauttimassa lääkkeeksi hieman huurteista, sekä tutustutaan vastakkaisen sukupuolen ajatusmaailmaan. Kuten dekkareissa yleensä, lopulta kaikki kutoutuu yhteen tiukaksi verkoksi. Loppu on yllätys paitsi lukijalle, myös Varekselle itselleen ja paljastuuhan sen avulla yksityisetsivämme sympaattinenkin puoli.

Olen huomannut kirjoituksieni noudattavan tiettyä kaavaa, ja sen mukaan seuraavaksi olisi vuorossa kirjan arviointia. Toimikaamme siis niin. Kirja oli juuri sitä mitä odotinkin, juoni oli toimiva, eteni hyvin ja hahmot olivat mielenkiintoisia. Lukukokemus oli viihdyttävä ja tulipa kirjan loppupuolella olevasta romanssistakin varsin hyvä mieli, joka jaksaa hymyilyttää edelleen. Ja ennen kuin joku saa ideoita päähänsä, en nyt tällä tarkoita ketään Apteekin vakiasiakasta. Hyvä perusdekkari, jonka lukee mielellään alusta loppuun nopeasti, mutta ei silti mullistanut maailmaani. Eli tulevaisuudessa luvassa lisää yksityisetsiviä.

Reijo Mäki on hyvä kirjailija, ja hänen teoksensa ovat suosittuja syystä. Pieni varoituksen sana kuitenkin, ihan vain vanhasta kokemuksesta. Joskus ollessani kirjakaupan kassalla, sain asiakkaakseni mukavan hieman vanhemmanpuoleisen herrasmiehen, jonka kanssa keskustelimme hetken dekkareista. Koska uusi Mäki oli juuri pari päivää takaperin saapunut liikkeeseemme, päätin infota, että mikäli tälläinen uutuus on juuri julkaistu. Sain vastaukseksi vihaisen mulkoilun ja huudahduksen, ettei hän sellaista roskaa lue. Niissä kun vain ryypätään ja pyöritetään naisia. (Huudahdusta hieman sensuroitu)
Mielestäni asia ei näin ole, mutta kyllähän noita aktiviteetteja Vareksessa on enemmän kuin runsaasti. Kyllä siellä juonikin on, ei kirja näiden päälle rakennu, mutta en näitä teoksia nyt ainakaan juuri yläasteelle menneelle Minna-tyttärelle lukisi iltasaduksi. Meillä ne kyllä maistuvat sekä 19-vuotiaalle tyttärelle, kuin hänen dekkareita harrastavalleen isälleekin.