SePRO ja Rivien välistä!

Harkitsin hetken aikaa mitä tämän asian kanssa tekisin, mutta päätin lopulta paljastaa myös ulkoasuni. Kuviahan täällä ei olla aikaisemmin julkaistu, mutta nyt näkyy nimitietojen lisäksi kasvotkin. Vilkaiskoon ken uskaltaa.

SePRO on Seinäjoen ammattikorkeakoulun verkkolehti. Erään yliaktiivisen ystäväni ansiosta SePROsta löytyy nyt myös Rivien välistä -haastattelu! Kiitos kovasti Anniinalle! Ihan mukavaahan tämä on, vaikka vähän tuntuukin pelottavalle...

SePRO

Emma Donoghue - Huone

Olen kyllä vielä elossa, vaikka sitä ei blogista uskoisikaan! Koitan taas muuttaa tätäkin projektia hiljalleen aktiiviseksi. Sain hiljattain käsiini Emma Donoghuen ensimmäisen suomennetun romaanin Huone. En ole ihan varma mitä etukäteen odotin, mutta en takuulla pettynyt. Vaikka olen paljon kirjoja lukenut, tämä tuntui poikkeavan niistä jokaisesta jollain tavalla. Lisäksi se tarjosi aivan erilaisia näkökulmia arjen pieniin (ja valtaviin epäarkisiin) asioihin. Pidin romaanista hämmentävän paljon ja tiedän jo nyt lukevani sen joskus uudelleen. Ellen jopa parikin kertaa.

Oletteko koskaan miettineet, millaisena lapsi näkee maailman? Kuinka se hiljalleen kasvaa, kun lapsi uskaltaa lähteä tutkimaan ympäristöään, ja kuinka tärkeää se on lapsen kehitykselle? Vaan millaisena maailma näyttäytyisikään, mikäli lapselle annetaan ensimmäisen viiden elinvuotensa ajaksi liikkumatilaa vain yhden huoneen verran? Huoneessa lattian lisäksi aikaansa kuluttavat Äiti ja Jack. He ovat olleet siellä kauan, eikä loppua näy. Tarinaa kerrotaan pienen viisivuotiaan Jackin näkökulmasta, eivätkä monet aikuisten asiat eivät ole hänelle niin selviä, kuten se mitä on Ulkopuolella? Ovatko television tapahtumat todellisia? Ei puita ole olemassa, niitähän on vain teeveessä! Koska en väsyneenä keksi tapaa kertoa kirjasta ilman oleellisia yksityiskohtia, tämä teksti tulee paljastamaan tapahtumien kulkua. Sanon siispä nyt jo suosittelevani kirjaa lämpimästi, ja mikäli et halua tietää siitä etukäteen, usko suositus, lue kirja ja lopeta tämän tekstin lukeminen tähän.

Jackin äiti oli vain 19-vuotias kun hän joutui lähtemään sieppaajansa, Vanhan Kehnon, matkaan. Hänet sijoitettiin äänieristettyyn huoneeseen, josta ainoa pakoreitti on koodilla suojattu ovi.  Hänen päivänsä saivat kuitenkin tarkoituksen, kun Jack syntyi. Hän kasvattaa poikaansa suojassa maailmalta, eikä anna sieppaajansa edes nähdä poikaa. Tv on ainoa kanava ulkomaailmaan, ja sieltä myös Jack poimii tietonsa. Asioita helpottaakseen Äiti pitää ulkomaailman salassa. Lapselle Huone on koko maailma eikä hän edes osaa kaivata ulkomaailmaa, mutta Äidille taakka käy yhä painavammaksi. Ikävä ulkomaailmaa ja sukulaisia kohtaan yltyy sietämättömäksi ja he alkavat juonia keinoa vapautua vankilastaan...

Kuten alussa jo kirjoitin, romaani tarjoaa aivan erilaisia näkökulmia arjen pieniin ja isoihin asioihin. Jackillä riittää huoneessa puuhaa, mutta yhtäkkiä pienen pojan mieleen pitäisi mahtua koko maailma, ja sinne pitäisi uskaltaa vielä paetakin. Mutta paeta mistä? Vaikka Äiti näkee huoneen vankilana, Jackille se on koti. Sekavat tunteet ja kykenemättömyys ymmärtää pelottavat poikaa suunnattomasti. Lisäväritystä antaa suomentajan, Sari Karhulahden, tekemät sanavalinnat. Nämä pienet sanaleikit ja väärinymmärrykset nostivat hymyn allekirjoittaneen kasvoille jopa junassa. Äidin ja muiden aikuisten ajatuksia voi seurata vain dialogin kautta. Kaikkea Jack ei ymmärrä, mutta lukija ymmärtää enemmän! Eli tapahtumiin saa valaistusta hieman selkeämpääkin kautta, kuin vain viisivuotiaan pään sisältä. Kirjassa käsitellään taidokkaasti myös aikaa vapautumisen jälkeen, kun Äiti haluaa nähdä kaiken kaipaamansa, eikä Jack osaa sopeutua tilanteeseen välittömästi. Hiljalleen asiat alkavat kuitenkin sujua.

Huone on selviytymistarina, enkä malttanut jättää lukemista kesken. Sen takia kärsivät koulutyöt sekä asunnon siivoaminen, mutta mitä pienistä. Kyllä se oli sen arvoista! Aiheestaan huolimatta se ei ole ahdistavan surullinen, vaan jopa positiivinen! Pieni poika iloitsee pienistäkin asioista, eikä lukijakaan masennu. En lainkaan ihmettele miksi tätä teosta on myyty niin paljon. Voisin kuvitella sijoittavani osan tulevasta palkastani saadakseni käsiini englannin kielisen version, ihan vain nähdäkseni sanaleikit ja tunnelman myös alkuperäisellä kielellä.

Johanna Sinisalo - Kätketyt

Finnconin innostamana kipitin kirjastosta hakemaan Sinisalon tuotantoa. Lopulta mukaani lähti novelli Kätketyt ja vaikka kirja on hyvin pikkuinen, vain 52 sivua, en joutunut pettymään. Yllätyin ilokseni myös siitä, että aiheena on geokätköily! Olen hiljattain tutustunut harrastukseen itsekin, joten tämä oli erittäin ajankohtainen valinta.

Päähenkilönä toimii vasta Tampereelle muuttanut Anna, joka ei oikein viihdy töissään. Kavereita tai tekemistä ei ole ja elämä tuntuu kovin tylsältä. Eräänä iltana baarissa Annalle työnnetään lappu, josta puhelinnumeron sijaan löytyykin koordinaatit. Hetken hämmennyksen jälkeen Anna pääsee katkosarjan jäljille. Lopputulos ei kuitenkaan ole lainkaan sitä, mitä hän odotti, kun kätköily saakin vaarallisen käänteen.

Ainoa kritiikki olisi, että ihmeen nopeasti Anna kätköilyn oppi. Eihän se nyt vaikeaa ole, mutta kirjasessa mainitaan useammin kuin kerran Annan kehittäneen istkelleen geokätköilysilmän, jonka avulla hän tunnistaa mahdolliset kätköt helpommin ja nopeammin. Kertaakaan erehtymättä! Kyllähän se harrastaessa kehittyy, mutta ei kai noin nopeasti? 

Vaikka postaus oli hyvin lyhyt (voiko novellista pitkästi kirjoittaakkaan, ellei ala kunnolla analysoimaan?), mutta mielestäni se ansaitsi huomionsa! Lukemisen lisäksi kätköily on kovin mukava harrastus, joten näinkin on helppo aiheeseen tutustua. Toinen tapa on esimerkiksi tutustua esimerkiksi Geocaching.comiin ja lähteä paljastamaan kätkettyjä aarteita!

Michael Crichton - Kadonnut maailma

Hiljaiseloa selittää matka Englantiin, jossa taas ihmeteltiin kaikkea linnoista luurankoihin. Tällä kertaa tutkailtiin elävien kohteiden sijasta muun muassa sukupuuttoon kuolleita kavereita. Natural history museum on ihmeellinen paikka, enkä vain voi ymmärtää sitä, miten tuollainen kokemus voi olla ilmainen. Suomessa noin hienosta paikasta joutuisi maksamaan monen kymmenen euron sisäänpääsymaksun. Siispä kaikki Lontooseen matkaavat käykää ihmeessä ihmettelemässä dinosaurusten luurankoja, kokeilemassa miltä maanjäristys tuntuu tai kuuntelemassa miten kohdussa asustava jälkeläinen kuulee äitinsä sydänäänet! Väenpaljoutta ei kannata säikähtää, museo nielaisee porukan kiduksiinsa yllättävän nopeasti. Kokemuksesta innostuneena juhlin syntymäpäiviäni avaamalla viimein Jurassic parkin toisen osan.

Ensimmäisen osan tapahtumien jälkeen InGenin luomat dinosaurukset hävitettiin saarelta ja toiminta lopetettiin. Perustaja menehtyi ja välineet huutokaupattiin pois. Kuuden vuoden kuluttua outoja huhuja kuitenkin liikkuu, sillä Costa Rican rannoilta löydetään tunnistamattomien eläinten ruumiita. Hallituksen määräyksistä jokainen todiste hävitetään välittömästi. Sinnikäs Richard Levine saa vihdoin monen yrityksen jälkeen pelastettua pienen näytteen, jonka lähetettyään hän katoaa saarelle tutkimaan asema B:tä. Hänen avunpyyntönsä välittyy Doc Thornelle, joka kokoaa sekä retkikunnan että tarvikkeet ja syöksyy pelastamaan Levineä dinosaurusten kynsistä. He eivät kuitenkaan ole ainoita saarella. Kahden salamatkustajan lisäksi saarelle tunkee petollinen Lewis Dogson seurueineen. He onnistuvat paitsi sotkemaan saaren tasapainon myös saamaan kimppuunsa vihaisen Tyrannosaurus Rex pariskunnan. Tapahtumat seuraavat toisiaan ja lopulta kaikki saarella ovat vaarassa.

Mielestäni erilaisen kokemuksen tästä teki Sarah Harding. Olen lukenut monista vahvoista naishahmoista, mutta Harding nousee teoksessa päätähdeksi, jota ilman lopputulos olisi varmasti ollut paljon verisempi. Vaikka hän tiesikin melkein kaikesta kaiken ja osasi vaikka mitä, hahmo pysyi silti uskottavana ja mielenkiintoisena. Jotenkin jäi jopa mielikuva, että hahmot olisivat olleet uskottavampia kuin ensimmäisessä osassa. Vaikka olen katsonut kaikki Jurassic Parkit elokuvina, mutta muistan kunnolla vain ensimmäisen, joten kirjan ja elokuvan eroja en lähde analysoimaan. Varmaksi asiaksi voin sanoa ainoastaan sen, että elokuvaan olin pettynyt, kirjasta olen innostunut. Nämä tuntuvat täysin erilaisilta kirjoina ja suosittelisin näitä kaikille niille, joihin Jurassic Park on tehnyt edes pienen vaikutuksen. Oli se sitten pelkoa tai innostusta, nämä toimivat paljon paremmin tekstimuodossa. Tunnelmaa toki kohotti myös Natural History museumista adoptoitu pehmolelu triceratops, jota oli hyvä halailla jännissä kohdissa. Luinpa sille myös ääneen kaikki sen lajitovereista kertovat kohdat, hieman sensuroiden vain. se kuitenkin on vielä kovin pieni.

Kaikista teoksista kuitenkin löytyy jotain huonoa, eikä tämä ole poikkeus. Ymmärrettävistä syistä ei dinoilla ollut höyheniä, kirja kun on kirjoitettu yhdeksänkymmentäluvun puolessa välissä. Loppu muuttui jo hieman epäuskottavaksi. Valitettavasti en ole alan asiantuntija, joten voihan se kai mahdollista kenties ehkä olla, mutta ainakin minun mieleni sotii lopun dinokavereita vastaan. Avautuisin mielelläni aiheesta lisääkin, mutta jätän näiden ystävien ilmaantumisen mieluummin yllätykseksi. Otan toki mielelläni vastaan mielipiteitä muiltakin lukijoilta! Näiden kahden Jurassic park kirjan jälkeen voin kuitenkin sanoa lukevani tulevaisuudessa varmasti vielä muitakin Crichtonin teoksia.