29.4.2012

Seppo Jokinen - Hervantalainen


Seppo Jokinen - Hervantalainen
CrimeTime 2012



 
Kuun alussa Seppo Jokinen julkaisi uuden romaaninsa Hervantalainen. Kirja on ylistyslause Tampereen Hervannalle ja toimii se kyllä hyvänä mielikuvien muokkaajanakin (jos ei muille, niin ainakin minulle). Olen kotoisin Tampereen suunnalta, ja kirjan välittämä mielikuva on aivan erilainen kuin se mihin minut on kasvatettu. Hervanta ei kuitenkaan ole ainut muuttunut asia. Myös Jokisen tyyli on muuttunut aika rajusti kustantamon vaihtuessa Karistosta Crime Timeen, mutta en sanoisi sitäkään niin huonoksi asiaksi. Aikaisemmin ylistin Jokisen alkupään tuotantoa, mutta tämä teos yltää kyllä samalle tasolle. Vähän eri tavalla vain.Nyt kun on kirja luettuna ja signeerauksen muste on kuivunut, on aika päästää kirja lepäilemään hyllyyn kavereidensa kanssa.

Vappuna Rauli saa kiristettyään äidiltään rahaa viinaan, kävellessään hän kuitenkin alkaa kuulla uhkavia kuiskauksia, joiden alkuperästä hän ei saa selkoa. Myöhemmin illalla hänet pahoinpidellään rajusti ja vierestä löytyy sorkkarauta. Syyllinen tunnustaa, mutta kun pahoinpitelyt lisääntyvät ja tekoja yhdistää sorkkaraudat, on aika harkita uudelleen. Enää ei selvitäkkään pelkällä pahoinpitelyllä. Onko Koskisella käsissään pahoinpitelyjen sarja vai onko tekijä muokkautumassa sarjamurhaajaksi? Ehtiikö väkivaltajaosto jäljille ennen kuin Hervantalainen iskee uudelleen?

Verrattuna aikaisempiin Koskisiin, tässä on paljon enemmän tapahtumia. Luin yhden arvostelunkin, missä tapahtumarikkautta kritisoitiin ankarasti, mutta itse en voi siihen samaistua. Jokinen sitoo mielestäni tapahtumat taidokkaasti yhteen ja tarina etenee sopivan mielekästä vauhtia. Saadaanpa lopussa jopa takaa-ajoa, joka pisti ainakin allekirjoittaneella sydämen pamppailemaan kiivaasti tuttujen hahmojen puolesta. Kokonaisuus toimii hyvin. Juoni on ehkä hieman monimutkaisempi kuin mihin on Jokiselta totuttu, mutta vaihtelu virkistää. Muuten kaikki on Tampereella ennallaan jos ei lasketa sitä, että remmiin astuu uusi hahmo. On tullut aika päällikkö Rusinpään jäädä pitkälle sairauslomalle, joten kehiin kipittää sijainen. Hän pääsee kovin vähän ääneen, mutta esiintyy epäilemättä tulevaisuudessa enemmän. Jään innolla odottamaan jatkoa tällekin tarinalle.

Vaikka Hervantalainen on jo seitsemästoista osa tästä sarjasta, ei mikään silti estä lukemasta tätä erillisenä teoksena. Kaikki Jokisen dekkarit toimivat kyllä yksittäin, mutta totta kai enemmän saa irti mikäli tuntee hahmot entuudestaan. (Tosin! Ensimmäinen Koskisdekkari on nimeltään Siimamies, ja sekin mielestäni ehdottomasti alansa aatelia)

Hyvää vappua kaikille ja juhlikaa nätisti! Jos joku bongaa tutoreista ja pahvilaatikoista koostuvan kirjastojunan harhailevan lähistöllä, nypätkää sitä vaaleanpunavaunuista tyttöä vaikkapa sormesta! Irvistämisen lisäksi se saattaa tervehtiä. Tavoitteena on jälleen hieman rikkoa opiskelijoiden mielikuvia kirjastolaisista, joten luvassa on jakkuja, kynähameita ja verkkosukkahousuja. Sekä tietenkin silmälaseja ja nutturoita, pitäähän meidät kirjastolaisiksi tunnistaa...  Kuten tästä voi päätellä, tänä vuonna vapusta tulee erittäin mielenkiintoinen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti